Hääoppaan sisältö -ponnahdusvalikkomme sijaitsee
yläbannerimme alapuolella. Käyttämällä ponnahdusvalikkoa
pääset tutustumaan kaikkiin koosteisiimme kautta hääoppaan.

HÄÄASKARTELUA: VIHKIOHJELMAT
Amoriinin hääaskarteluosastolta löydät vinkkejä
itse valmistettavien hääsomisteiden valmistukseen. Käytä
apunasi Hääoppaan sisältö -valikkoa, jonka kautta
pääset tutustumaan muihin askartelukoosteisiimme.
|
Hääohjelmat ovat sekä juhlallisia että
käteviä lisiä häissä. Niiden kautta
häävieraat voivat kätevästi seurata seremonian
kulkua ja varautua hääjuhlan tapahtumiin.
Kaksikielisissä tai monikielisissä häissä
ohjelmilla on varsin suuri merkitys. Vihkikaavaa voi seurata
kirkko-ohjelman avulla omalla kielelllään, eikä
esimerkiksi kaksia virsikirjoja tarvitse jakaa jokaiselle vieraalle.
Kirkko-ohjelmiin kirjoitetaan kaikki vihkimisen kannalta oleelliset
asiat: tärkeät henkilöt, toimituksen järjestys
ja virsien sanoja.
Vihkiohjelmat ovat myös kauniita muistoja juhlasta, joten
"turhia" ne eivät ole!
Monet pärjäävät ilman, toiset koostavat
kaiken tärkeän yksiin kansiin. Amoriinin koosteesta
löydät ideoita ja ilmaiskaavoja suunnittelun avuksi!
Ylemmissä Nina
Doddin ottamissa alkuperäiskuvissa Seremoniamestari
jakelee vihkiohjelmia.
Keskimmäisessä kuvassa morsiustyttö valmistautuu
heittämään terälehtiä hääparin
päälle.
SUURET VIHKIOHJELMAT
Suuret ohjelmat tehdään usein A5-kokoisiin kansiin,
joka on kätevä koko tulostusta ajatellen. Perinteisen
ohjelmamallin sijaan voi tehdä myös kätevän
viuhkaohjelman.
Tulostus kannattaa tehdä mustalla ja selkeälukuisella
fontilla, sillä kirkkojen valaistus ei aina ole välttämättä
se lukijaystävällisin.
Kirkko-ohjelman sisäsivut tehdään näissä
malleissa A4-kokoiselle paperille (vaakatasossa) esim. Wordilla.
Paperi jaetaan kahtia, jolloin syntyy 4 sivua tulostettavaa
pintaa.
Muistathan kuitenkin, että sivujen tekovaiheessa järjestys
on käänteinen, jotta sivujen järjestys tulostuksen
jälkeen asettuu oikein!
|
|
Tarkennus: Pohjat tehdään siten, että vasemmalle
puolelle tulee viimeiselle sivulle tuleva teksti ja sen oikealle puolelle
1. sivulle tuleva teksti. Kun tämä on tulostettu, paperi
käännetään ympäri ja vasemmalle puolelle
tulee sivu 2, oikealle sivu 3.
Järjestys vasemmalta oikealle on siis: sivu 4 - sivu 1 /sivu
2 - sivu 3.
Kannen painatusta varten tekstit tulevat oikealle puolelle ja takakannen
tekstit vasemmalle puolelle aukeamaa. Sisäsivu kiinnitetään
perusohjelmaan nauhan avulla. Metallisävyiset nyörit hiertävät
usein taitetta. Silkki- ja satiininauhoja käytettäessä
kannattaa huomioida niiden vievä tila taitteen vasemmalla puolella,
jotta nauha ei peittäisi tekstiä.
|
PIENET VIHKIOHJELMAT
Kuvan vihkiohjelma tehtiin taittelemalla kaksi A4-kartonkiarkki
kahtia, jolloin syntyy kahdet peruskannet. Sisäteksti suunniteltiin
A4-arkille, joka tulostuksen jälkeen taiteltiin neljään
osaan. Paperi kiinnitettiin liimanauhalla oikeasta yläpalstasta
kannen oikealle aukeamalle. Tekstipaperiin kiinnitettiin myös
silkkipaperitasku, jonka sisältä löytyi konfettia
ja kuivattuja terälehtiä.
Vasempaan sisäkanteen kiinnitettiin kyynelliina, joka
pysyi paikallaan rusetilla. Rusetti solmittiin kannen ulkopuolelle.
Vihkiohjelmasta löytyi:
- Kyynelliina liikutuksen varalle.
-Vihkikaava
- Sooloesityksen historiikkia (Ave Maria Schubert)
- Ohjeita vieraille (kunniakuja)
- Nyytti konfettia ja kuivattuja terälehtiä.
- Tervetulotoivotus hääjuhlaan.
Vihkiohjelmateksti kokonaan:
Johanna & Tero
06.05.2006, Haapajärven kirkko
Pappi:
Kanttori:
Sooloesitys:
Kaaso:
Bestman:
Morsiuslapset:
Pomp & Circumstance, Edward Elgar
Virsi 241a, Herra, rakkaastani
Alkusiunaus & johdantosanat
Rukous
Puhe
Kysymykset
Sormusrukous & -valat
Avioliiton vahvistaminen &
Aviopuolisoiden siunaaminen
Ave Maria, esittäjä Erja Siljamo
Raamatunlukua
Rukoukset
Siunaus ja lähettäminen
F-duuri Prelude, Johann Sebastian Bach
AVE MARIA, Franz Schubert
Schubert sävelsi Ave Marian n. 180 vuotta sitten. Sen
alkuperäinen esityskieli on saksa.
Teksti pohjautuu Sir Walter Scottin runoon The Lady of the
Lake, jonka Adam Storck käänsi englannista saksaksi.
Yleisimmin Ave Maria esitetään latinaksi, pohjautuen
osittain sen saksankieliseen alkuperäistekstiin.
Schubert itse kutsui sävellystään nimellä
Ellenin kolmas laulu ja se kertoo runon sankarittaresta Ellenistä,
joka rukoilee Neitsyt Mariaa suojakseen: "Kuule minua,
Pyhä Maria. Kuule neidon rukous."
Erja Siljamo laulaa tänään Ave Marian hääparille
saksaksi. Häntä säestää uruilla kanttori
Susann Joki.
|
|
Ylempänä näkyy kaksi lisämallia vihkiohjelmille.
Alimman kuvan hääliinat IHR (jälleenmyyjänä
Suomessa mm. Stockmann)
Ja teksti jatkui.. Tiedoksi häävieraille!
Pyydämme teitä ystävällisesti siirtymään
vihkimisen jälkeen kunniakujaan kirkon portaiden edustalle, sisäänkäynnin
molemmin puolin ja avaamaan varoen oheisen terälehti-konfettinyytin.
Sisältö on tarkoitettu puhallettavaksi hääparin
päälle heidän poistuessaan kirkosta.
Juhlapaikalla vieraita vastaanottaa ja ohjaa juhlapäivän
seremoniamestarit. Vastaamme mielellämme kaikkiin juhlaan liittyviin
kysymyksiinne! Hääparia odotellessanne, olette myös
tervetulleita nauttimaan alkupalana tarjottavaa lohikeittoa. Samalla
kutsumme teidät tutustumaan hääparin Elämää
suurempi rakkaus POP ART -valokuvanäyttelyyn!
Hääjuhlan seremoniamestarit toivottavat omalta osaltaan
teidät tervetulleiksi Johannan & Teron hääjuhlaan!
Lisähuomautus! Näistä ohjelmista oli yllättävää
käytännön apua ennen juhlaan siirtymistä. Hääparista
johtumattoman, viimehetken peruutuksen vuoksi ohjelmanumero, joka
oli ilmoitettu sekä kutsussa, vihkiohjelmassa että hääparin
hääinfosivulla verkossa saatettiin tiedoksi häävieraille
vihkiohjelman kautta. Konfettitaskuun laitettiin pieni lappu, jossa
ilmoitettiin korvaavan tapahtuman yksityiskohdat.
VIUHKAOHJELMAT
|
Moniosaisen viuhkaohjelman valmistus on helppoa. Kopioi
valmiskaava ja täytä kuvankäsittelyohjelmalla
omat tietonne viuhkan eri osiin. Osat kiinnitetään
yhteen metallikielekkeellä tai nauhalla, joka toimii samalla
ohjelman kantonaruna.
Kopioi
kaava
Kahvallinen ohjelma on aivan yhtä helposti valmistuva.
Kopioi kaava ja leikkaa pohjapaloja kartongista. Tulosta erilliselle
paperille tekstinne ja liimaa pohjaosaan.
|
|
Yläosaan voi laittaa vaikkapa häiden tärkeitä
henkilöitä ja alaosaan itse vihkikaavan tai yläosaan
vihkikaavan ja alaosaan virren säkeistöt.Kuvankäsittelyohjelmalla
tekstit voi muokata suoraan kaavaan. Tämän ohjelmamallin
tekstiosuus on siis ohjelman sisällä. Tikku liimataan ohjelman
sisäpuolelle pohjapalaan, ohjelma taitetaan kahtia ja alaosaan
tehdään 2 reikää. Nauha solmitaan ohjelman taustasta
etupuolelle ja lopuksi ohjelma suljetaan etupuolelle solmittavalla
rusetilla. Helpompaa kuin uskotkaan! Helteellä ohjelma toimii
myös viuhkana!
Kopioi kaava
Tiestitkö että:
Amoriinin askartelumallit on suunniteltu ja tehty useamman vuoden
aikana. Materiaaleja kannattaa tiedustella mm. palveluhakemistossamme
mainituilta liikkeiltä. Malleja koskeviin lisäohjetiedusteluihin
vastataan ainostaan keskustelufoorumimme askartelufoorumilla, josta
löytyy ketju
tiedusteluita varten.
Kuultopapereille ei aina voi tulostaa siististi, testaa siis oman
koneesi tulostusominaisuudet ennen kun ostat satoja arkkeja meteriaalia!
2-puolinen liimanauha/- askartelutarranauha on loistava tuote kutsupapereiden,
nauhojen ja piensomisteiden kiinnityksessä.
Askarteluiloa toivottelee: Amoriinitiimi!