|
Gildan ja Gablen leffaglamourhäät
Keväisenä päivänä kolahteli postilaatikkoihin
pronssisena kimaltava kuori, josta löytyi leffaglamour-henkeen
toteutettu kutsu. Kutsun kannessa komeili hääpari
julistemaisessa kuvassa ja sisältä löytyi kutsu
Leffahäiden ainoaan näytökseen. Näitä
juhlia alettiin siis odottaa innolla...
Vihkiminen luonnollisesti jännitti erityisesti kirkkoon
aikaisin tullutta sulhasta ja bestmania. Naisväellä
sen sijaan oli huomattavasti vauhdikkaampi aamu sillä seurauksella,
että kirkossa oltiin tasan eikä yhtään vaille.
Vihkimisessä liikututtiinkin, kuten asiaan kuuluu. Toinen
kaaso luki Raamatuntekstin ja toinen lauloi aviopuolisoiksi
julistamisen jälkeen.
Tuore aviopari sai vihkimisen jälkeen päälleen
kultaisi serpentiinejä ja lähti sitten kirkon pihasta
vanhalla autolla, josta löytyi dramaattisesti luodinreikiä!
Ne valitettavasti eivät näy kuvassa.
Glamouria ja säihkettä tässä hääpäivässä
todella riitti!! Morsian hehkui upeassa kultaisessa puvussa
ja koko lady kimalsi kullan ja pronssin sävyissä päästä
varpaisiin.
Pitkää ja komeaa sulhoa puki upea beige bonjour-puku,
joka oli vuokrattu. Sulhaselle oli teetetty liivi ja plastron,
jotka noudattelivat morsiamen puvun kangasta. Myös bestmanille
oli teetetty samanlainen liivi ja plastron. Kaasot olivat pukeutuneet
ruskean ja kullan sävyihin. Lähes kaikki puvut teki
Ateljee
Emmi. Emmi myös stylasi morsiamen.
Morsiuskimppu, vieheet sekä noutopöydän upea
kukka-asetelma loihdittiin Kukka-Kontissa.
Juhlapaikka oli somistettu kullan, pronssin ja syvänpunaisen
sävyillä. Juhlavieraat astelivat juhlasaliin punaista
mattoa pitkin. Salissa heitä ohjasi paikoilleen plaseerauskartta,
jossa pöydät oli nimetty leffatähtien mukaan.
Juhlatilasta löytyi lukuisia leffajulisteita, tauluja,
kuvia yms. Myös naisten- ja miestenhuoneen ovet oli merkitty
suurilla julisteilla. Jokainen pieninkin yksityiskohta oli mietitty
teemaan sopivaksi, eikä kimallusta ja hohdetta säästelty!
Somistuksessa käytettiin julisteiden lisäksi runsaasti
punaisia ja kultaisia somistekankaita sekä peilejä.
Jokainen juhlavieras sai käsiohjelman, jota koristi sama
kutsussa käytetty kuva hääparista. Käsiohjelmasta
löytyi illan ohjelma, menu sekä leffa-aiheisia visoja
ja tehtäviä, joita vieraat saivat ratkoa odottaessaan
hääparia valokuvauksesta. Odotellessa myös katsottiin
valkokankaalta hääparista tehty Powerpoint-esitys,
joka kuvasi hääparin tarinaa kohti alttaria.
Hääparin paikka oli somistettu myös leffa-aiheiseksi
ja heidän pöydästään löytyi asiaan
kuuluvasti juuri Gildan eli Rita Hayworthin ja Gablen eli Clark
Gablen kuvat. Näitä nimiä hääpari oli
käyttänyt suunnitellessaan häitään
Amoriinin foorumilla.
Istuimina käytettiin sulhasen taidokkaasti tekemiä
rokokootuoleja, jotka osuivat sopivasti juhlan sävyihin.
Onnittelumaljoina nautittiin rosekuoharia piccolopulloista.
Ruokaa ja juomaa juhlassa tarjottiin runsaasti. Tunnelmaa loi
taustalla soiva leffahäämusiikki, joka alkoi balladeilla
ja kiihtyi iltaa kohden menevämpiin leffabiiseihin.
Juhlan ohjelmassakin oli mietitty leffateemaa ja välillä
kuultiin myös musikaalisävelmiä kaaso Erja Siljamon
tulkitsemina.
Sekä morsiamen että sulhasen polttareista nähtiin
valkokankaalta Powerpoint-esitykset, jotka koettelivat juhlaväen
nauruhermoja.
Illan musiikista, juhlaväen tanssittamisesta ja bilettämisestä
vastasi hulvaton Ne On Pöhönäs -bändi, joka
jäikin sitten hääparin ja avustajien kanssa bilettämään
pikkutunneille asti.
Hulvattoman hauskaa ja mielettömän upeaa! Tämä
juhla oli visuaalista ilotulitusta, kulinaarisia nautintoja
ja musiikillisia elämyksiä unohtamatta!
Huom!
Muita hääjuhlia löydät Hääoppaan
sisältö -valikosta!
|