|
Tero & Johanna 06.05.2006
Hääpari vihittiin kauniissa Haapajärven puukirkossa
Kirkkonummella kevään ensimmäisenä todella
kauniina ja lämpimänä lauantaina.
Tunnelmallinen seremonia toimitettiin sekä suomeksi että
ruotsiksi kunnioittaen molempien osapuolten äidinkieltä.
Vihkimisen arvokas lisämauste oli Erja Siljamon esittämä
Ave Maria, minkä hän lauloi alkuperäiskielellä,
eli saksaksi.
Seremonian jälkeen oli terälehtien ja konfetin heiton
aika. Heiteltävät löytyivät vihkiohjelmaan
kiinnitetyistä terälehtipakkauksista. Samaisessa ohjelmassa
kerrottiin seremoniatietojen lisäksi myös soololaulajan
esittämän kappaleen historiikista.
Hääpari siirtyi juhlapaikalle romanttisesti hevosten
vetämillä kärryillä.
Tässä he ovat!
Morsiamen näyttävä puku oli osin mittatilaustyönä
tehty Kauniin Morsiamen ateljeessa.
Sulhasen tyylikäs bonjourpuku silinterihattuineen ja kävelykeppeineen
oli vuokrattu Frakkipalvelu NAMista.
Morsiamen ruusupisarakimpun sitoi perhetuttu.
Hyväntuulinen pariskunta ei arkaillut kameralle poseeraamista!
Morsiamen meikin teki kirkossa laulanut Erja Siljamo. Kaulakoru
oli häämuotimessulöytö.
Ennen hääpäivää morsian kävi
myös hiusten pidennyksessä. Myös sulhanen oli
panostanut ulkonäköönsä erilaisin hoidoin.
Juhlapaikka oli somistettu alusta loppuun saakka punaisessa
ja fuksiansävyisessä teemassa.
Juhlapöydistä löytyi mm. satakunta punaista
ja fuksiaa ruusua, satoja ruusun terälehtiä ja kerrallaan
sytytettynä sata tuoksutuikkua.
Väriteema jatkui myös juomien valinnassa. Onnittelumaljana
tarjoiltiin Törleyn rosekuohuviiniä.
Ruusut, ruusun terälehdet ja kynttilät somistivat
myös juhlasalin ulkopuolisia tiloja. Oikeanpuoleisessa
kuvassa näkyy pöytä, joka sijaitsi juhlatalon
eteisaulassa lahjapöydän vieressä.
Näissäkään juhlissa vieraat eivät jääneet
nälkäisiksi. Lihoista, kaloista, salaateista sekä
lukuisista kastikkeista ja muista lisukkeista koostuva menu
tarjosi jokaiselle jotain syötävää.
Noutopöydän liinat hääparin monogrammeilla
sekä pöydän muut somisteet jatkoivat edelleen
häiden väriteemaa.
Tarjoilupöydän ehdoton kuningatar morsiamen lisäksi
oli upea suklaatrilogiakakku, jota tarjoiltiin vadelmakastikkeen
kera. Tarjolla oli myös hylakakkua ja gluteenivapaa kakkuvaihtoehto.
Kakun kyytipojaksi vieraat saivat valita kahvin lisäksi
konjakkia tai vadelmalikööriä.
5-kerroksinen hääkakku oli koristeltu ruusuin, tottakai!
Vaikka hääpari oli toivonut hyvin vähän tavaralahjoja,
niitäkin kertyi terälehdin koristelulle lahjapöydälle.
Häissä toimi kaksi seremoniamestaria, molemmat sulhasen
vanhoja ystäviä. Kuvassa amoriinin webmaster Jeeves
lukee lakia häävieraille.
Huomaa solmio! Monet häävieraista olivat koordinoineet
häiden teemavärejä omaan pukeutumiseensa.
Illan hämärtyessä kynttilämeri pääsi
oikeuksiinsa. Vieraat viihtyivät sekä pöydissä
seurustellen, että tanssilattialla DJ-palvelu
LUMOn tahdittamana.
Ennen yöpuulle siirtymistä häissä tanssittiin
jalat rakoille, juotiin makoisia juomia ja naposteltiin yöruokaherkkuja.
Kenkkärit kaatelivat häänaukkuja vieraille ja
kertoivat kenkkäröinnin historiikista. Yönapostelupaloina
vieraille tarjoiltiin erilaisia suolaisia raksuja, dippejä,
brie -juustoa, hedelmiä ja keksejä.
Illan päätteksi vieraat kävivät yhdessä
piiritanssiin, hääparin jo saunoessa hääyöhotellillaan!
Hääparia kuvasi Nina
Dodd.
Huom!
Muita hääjuhlia löydät Hääoppaan
sisältö -valikosta!
|