Untitled Document


Hääoppaan sisältö -ponnahdusvalikkomme sijaitsee yläbannerimme alapuolella. Käyttämällä ponnahdusvalikkoa pääset tutustumaan kaikkiin koosteisiimme kautta hääoppaan.

Lahden Häämessut 2007

Amotiimimme kävi tänä vuonna ensimmäistä kertaa katsastamassa jo 15. kertaa järjestettävät Lahden Häämessut. Sunnuntaina paikalla käy jo kova tohina, vaikka olen paikalla ennen yhtätoista. Ruuhkaa ei ole nimeksikään, ja auton saa parkkiin helposti Kauppahotelli Grandin eteen upeiden näyttelyautojen viereen. Kävijöitä odotettiinkin käyvän vilkkaammin, mutta tavoiteluku 1500 viikonlopun ajalle on todennäköisesti hyvinkin realistinen.

 

Näytteilleasettajista löytyy piristävän paljon uusia tuttavuuksia, ja skaala on muutenkin laaja lähipitäjienkin saapuessa paikalle. Onpa yksi liike saapunut jopa Oulusta asti! Kaikkia ohjelmaan merkittyjä osastoja ei kuitenkaan löytynyt, esimerkiksi seurakunnat ja maistraatti loistivat poissaolollaan.

Kuulutukset ovat selkeitä ja erottuvia, ohjelmaa ja musiikkia on tarjolla sopivin väliajoin ja päivän muotinäytöskin on mukavan monipuolinen. Lavalla esiteltävien pukujen ja alusasujen joukosta löytyy myös perinteisistä poikkeavia kokonaisuuksia.

 

 

Hauska yksityiskohta muotinäytöksestä! Näytös huipentui morsiuskimpun heittoon, jonka avulla ehkä taas yksi neitihenkilö on ensi vuonna tähän aikaan astunut jo rouvassäätyyn...

Messuterveisin: Amotiimi!

©amoriini.com