Hääoppaan sisältö -ponnahdusvalikkomme sijaitsee
yläbannerimme alapuolella. Käyttämällä ponnahdusvalikkoa
pääset tutustumaan kaikkiin koosteisiimme kautta hääoppaan.
OULUN HÄÄMESSUT 2008
Pohjois-Suomen suurimmat häämessut Oulussa 13.1.2008
Parkkipaikka tungokseen asti täynnä, autoja siellä
täällä sikin sokin ja paikkaa saa hakea. Olen siis
suuntaamassa toista kertaa järjestettäville Pohjois-Suomen
suurimmille häämessuille Oulun Club Teatrialle tänäkin
vuonna, enkä ole paikalla edes juuri messujen avaamisen hetkellä.
Ovella ei ole tungosta, narikkapalveluunkin pääsi suoraan,
mutta itse messukojuilla riitti väkeä! Eiväthän
ne näytteilleasettajat vetäneet ihmismassoja samaan tahtiin,
vaan jälleen tietyt aiheet näkyivät kiinnostavan ihmisiä
eniten. Puvut, sormukset, kampaus- ja meikkistailaukset, askartelut,
kukat osastot olivat pullollaan väkeä. Viime vuotisiin
messuihin verrattuna väkeä tuntui olevan roimasti enemmän.
Järjestäjän mukaan yhden päivän messujen
aikana kävijöitä oli jopa tuhat.
|
Joukossa näkyi eniten naisväkeä, morsiamia,
kaasoja, jopa äitejäkin. Sulhasiakin näkyi paikalla
kiitettävissä määrin! Eniten miesväkeä
taisi sävähdyttää Morsiusateljee Katariinan
miesten pukeutumisen osastolle parkkeerattu Harley Davidson.
Miesväestä puheen ollen pisti silmään se,
miten monella sulhasella tuntui olevan kiinnostusta ja mielipiteitä
häihin liittyviin juttuihin, eikä homma ole enää
yksistään akkojen hössötystä.
Monella kojulla kuului miesten esittämiä kysymyksiä
siinä missä naistenkin ääntä riitti.
Näytteilleasettajia oli messuohjelman mukaan yli 70. Tarjontaa
oli kyllä laidasta laitaan, tänä vuonna paikalla
oli myös kirkon edustaja joka ainakin allekirjoittaneen
mielestä on suurimmalle osalle morsiuspareista oleellinen
asia häitä järjestettäessä. Allekirjoittanut
kiittää messujärjestäjää myös
messukartasta, tosin sekään ei ohjannut täysin
oikeisiin paikkoihin. Mutta näinhän se on, että
tekevälle sattuu ja harjoitus tekee mestarin!
Ensi vuonna taas ihmetellään, uusi vuosi ja uudet
tuulet!
|

|

|

|

Messuterveisin: Amotiimi!