![]() |
|||||||||||||||||||||||||||
|
|
|||||||||||||||||||||||||||
|
KUORRUTTEET Kuorrutteita on pääsääntöisesti kahta eri tyyppiä: kuorrutteita, joita voi pursottaa tai levittää ja kuorrutteita joita kaulitaan. Pursotekuorrutteita käytetään usein kuvioiden pursotukseen ja somiste-elementtien kiinnitykseen sekä kaulittavien kuorrutteiden perustana. Kakku sivellään ensin pehmeällä kuorrutteella, jonka päälle kaulittu kuorrute nostetaan.
Nostele kuorrutetta kaulitessasi ja lisää pölysokeria tarttumisen estämiseksi. Nosta kakku tasolle (irti pöytälevystä) Siirrä kaulittu taikina varoen kakun päälle. Muotoile kuorrute kakun päälle ja leikkaa ylimääräiset pois. Tasoittele kuorrutetta tarvittaessa.
Icing-kuorrute (levitettävä kuorrute) 3 valkuaista Sihtaa pölysokeri valkuaisiin vähän kerrallaan ja vatkaa! Lisää sitruunamehu. Tee kuorrutetta kahdessa erässä ja toista tarvittaessa, eli riippuen siitä, kuinka koristeellisen kuorrutuksen kakulle haluatte. Tee kakkujen keskelle reiät ennen kuorruttamista, mikäli kakku kasataan telineeseen, jonka läpi menee tukijalka. Levitä ensin kakun päälle kuorrutetta leveällä "voiveitsellä", tasaisin vedoin. Valitse kauniita pursotinpäitä pursottimelle ja pursota kuorrutetta kakkujen ala- ja yläreunoihin sekä reunan ympäri, kakun reunan keskelle. Koristele lopuksi kakku vaikkapa myrkyttömillä ruusuilla, niiden terälehdillä, kakkukoristerakeilla tai -helmillä tai muilla haluamillanne koristeilla. Kuorrutteen voi myös värjätä! Sokerikuorrutteen, eli icing -kuorrutteen levitystä helpottaa kuumaan veteen kastettu veitsi. Kastele veistä aina välillä tarpeen mukaan, äläkä ole huolissasi, mikäli kuorrute ei ole saumaton ja täydellinen. Koristekuorrutuksilla saa pienet epätasaisuudet hyvin piiloon.
MARMOROINTI & LIUKUVÄRJÄYS
Liukuvärjäys Tarvitset kahta tai useampaa eriväristä kuorrutemassaa. Pehmennä kukin kuorrutemassasävy ensin käsin, jonka jälkeen kuorrute kaulitaan levyiksi. Nostele kuorrutelevyä tarpeeksi usein ja lisää kuorrutelevyn alle tomusokeria, jotta levy ei tartu työtasoon. Marsipaanikuorrutetta on helpompi kaulia kelmun alla. Aseta eriväriset kuorrutelevyt limittäin ja jatka kaulimista kunnes värit sulautuvat toisiinsa. Kuorrutelevyn tulee olla riittävän suuri jotta kuorrute riittää kakun laitojen yli. Kuorrutteita käsiteltäessä kannattaa aina käyttää kumihanskoja hygienian ja siisteyden vuoksi. Pyöreät mallit (häränsilmä) Kauli eriväriset kuorrutteet levyiksi. Tee levyistä 2-3 erikokoista pyöreää mallia. Paina keskikokoisen tai pienemmän ympyrän muotti suurempaan pyöreään kuorrutelevyyn. Peitä muotin jättämä aukko pienemmällä tai keskikokoisella kuorruteympyrällä. Näin värit menevät sisäkkäin muodostaen yhden ympyrän. Kauli osat yhteen ja peitä kakku kuorrutteella normaaliin tapaan. Mosaiikkitekniikka Kauli pohjakuorrute riittävän suureksi, jotta se peittää kakun tai kakkukerroksen kokonaan. Kauli lisäksi n. kirjekuoren kokoiset palat 2-4 eriväristä kuorrutetta. Ota muotilla paloja pohjakuorrutteesta. Tee vastaavia kuvioita erivärisistä
kuorrutelevyistä. Nosta muotilla otetut palat pois pohjakuorrutteesta
jättäen levyyn aukkoja. Täytä aukot värillisistä
kuorrutteista otetuilla vastaavilla paloilla. Sommittele paloja kunnes
olet tyytyväinen lopputulokseen. Kauli kuorrutelevyä kevyesti,
jotta pohjapala ja siihen liitetyt irtopalat takertuvat toisiinsa. KUVIOT & REUNUKSET (Kuvat: Wilton) Jälleenmyyjä Suomessa: Confetti Pursotusta varten tarvitset pursotuspussin tai pistoolin.
Reunoja varten voi ostaa erilaisia lastoja, joita myydään
sekä ilman kuvioita että kuviointiurien kanssa. Pursotinpussit
täytetään kääntämällä pussin
suu osin kaksikertaiseksi, jolloin pussi ei täyty liikaa ja massa
ei sotke sormia. Ennen pursotusta pussin suu käännetään
normaaliin asentoon. Testaa pursotusta ennen kun alat koristelemaan
kakkuasi!
PURSOTETTUJA KUVIOITA (Kuvat: Wilton) Jälleenmyyjä Suomessa: Confetti
Irtokuviot Kuvioita voi sokerimassasta ja kaulittavista kuorruttesta sekä marsipaanista tai niitä voi ostaa valmiina konditoriatuotteita myyvistä kaupoista.
Suklaakuviot & -koristeet Kauniita suklaakoristeita voi tehdä helposti itse. Piirrä kynällä leivinpaperille kuvioita ja käännä paperi ympäri. Vaihtoehtoisesti voit laittaa printattuja sivuja leivinpaperin alle. Sivele hieman mietoa öljyä leivinpaperille. Laita sulatettua suklaata pieneen paperituuttiin jonka kärjestä leikataan pienen pieni pala pois. Pursota suklaata piirretyn mallin mukaan paperille ja laita kuviot jääkaappiin kovettumaan. Öljy estää suklaan tarttumasta paperiin, jolloin kuviot eivät rikkoudu paperista irrotettaessa. Suklaata voi lisäksi raastaa, vuolla, kaapia, pursottaa ja muotoilla kuvien malleihin. Levitä sulaa suklaata ohuelti kevyesti öljytylle leivinpaperille ja käännä paperia ennen kun suklaa kovettuu, kuten tekisit kääretorttuja. Näin saat syntymään suklaaputkia. Suklaakuorrutetut mansikat sekä muut marjat ja hedelmät ovat jo kakkujen klassikkokoristeita, mutta myös keksitikkuja ja muita herkkuja voi kastaa suklaaseen kokonaan tai osin.
Lehtien tekeminen suklaasta Käytä suklaalehtien tekemisessä apuna myrkyttömiä, puhtaita ja kuivia lehtiä, joiden suonet erottuvat selkeästi. Pidä kiinni lehden varresta ja sivele lehden alapinnalle ohut tasainen kerros sulaa suklaata. Ole tarkkana, ettei suklaata putoile lehden reunan yli. Aseta lehdet maalattu pinta ylöspäin leivinpaperilla peitetylle levylle tai pellille ja anna niiden jäähtyä jääkaapissa. Kun suklaa on kovettunut, kuori lehti pois suklaasta. Huom! Lehdet kuten muutkin suklaakoristeet voi säilyttää esim. rasioissa leivinpaperilla erotettuna. Ne säilyvät jääkaapissa viikkoja, pakastimessa pidempäänkin. Kuorutemassakuviot Oheiset koristeet on tehty kaulitusta marsipaanista tai kaulittavasta kuorrutteesta. Valmiita kaulittavia kuorrutteita voi ostaa sellaisenaan hyvinvarustelluista elintarvikekaupoista. (Kuvat: Wilton) Jälleenmyyjä Suomessa: Confetti
Koristerakeita & aitoa kultaa! Koristerakeita myydään eri muodoissaan elintarvikekaupoissa. Kakkujen päälle voi myös sirotella aitoa kultaa, jota myydään askartelukaupoissa. Yksi arkki maksaa n. 2 eur. Arkki tipautetaan kulhoon, jossa sitä pyöritellään sudilla. Kulta on erittäin ohutta ja tarkertuu sudin harjaksiin, josta se on helppo pölyttää kakun päälle sudin vartta koputtelemalla. Kultaan ei voi koskea käsin, sillä se takertuu käytännössä kaikkeen, eikä sitä saa enää iholta irti kakun päälle.
Yhdistele pursotettuja kuvioita ja rakeita! Värilliset rakeet ja koristeet kannattaa laittaa kerma- ja kreemikuorrutteiden päälle vasta hieman ennen kakun tarjoilua. Tuntien säilytyksessä rakeista ja koristeista saattaa irrota väriä kuorrutteeseen.
Kukat & terälehdet Jos haluat koristella kakkusi tuoreilla kukilla, sopivia kukkia ovat muun muassa torjunta-aineettomat, puhtaassa paikassa kasvaneet: Ruusut (nuput, terälehdet ja kokonaiset kukat)
Syötävät (valo)kuvat Huomiota herättävän koristelun saat lisäämällä kuorrutuksen päälle syötävän (valo)kuvan joko teistä tai jostain muusta sopivasta aiheesta. kakkuun voi tehdä vaikkapa kuvagallerian yhteiseltä taipaleeltanne! Kuvan saat tehtyä normaalilla tulostimella - joskin vain määrätyillä malleilla - mutta niiden tekemiseen tarvitset tulostuksen kestävää icing-paperia ja syötäväksi kelpaavaa mustetta. Netistä löydät näitä myyvät sivustot hakusanoilla icing sheets ja edible ink. Icing-paperia kannattaa säilyttää muovipussissa niin kauan, kunnes sitä tarvitaan, sillä se kovettuu nopeasti ja alkaa halkeilla. Tulostuksen jälkeen takapaperi otetaan pois ja kuva laitetaan kakun päälle, jossa se sulaa vähitellen muuhun kuorrutukseen. Sulaaminen kestää kuorrutuksesta riippuen tunnista moneen tuntiin. Kuorrutus ei saa olla liian märkää tai rasvaista, jotta kuva sulaisi tasaisesti eikä leviäisi. Lopputulos näyttää siltä, kuin valokuva olisi maalattu kuorrutukseen. Kuvalla koristeltuja kakkuja voi tilata konditorioista, joiden valikoimiin tämä palvelu kuuluu.
HEDELMÄT & MARJAT Kakkujen somisteenä käytettävät marjat ja hedelmät luovat kakkuun värin ja näyttävyyden lisäksi myös makua, joka erityisesti kovin makeissa kakuissa tulee tarpeeseen. Hedelmiä ja marjoja voi käyttää monella tavalla:
Kiilteet Tee kiille kuohuviinistä, siideristä, likööristä tai hyvästä mehusta, joka tukee kakun päällä olevien hedelmien tai marjojen makua. Perusohje 2 dl nestettä Kiehauta neste. Lisää hyytelösokeri kuumaan nesteeseen koko ajan sekoittaen. Kiehauta liemi uudelleen ja nosta kattila liedeltä. Anna liemen jäähtyä muutaman minuutin ennen kakun kuorruttamista. Hyytelöliemen voi kaataa varovasti ohuena nauhana myös jäisten pakastemarjojen päälle. Tuoreiden marjojen ja hedelmien kiillekoristelussa kannattaa käyttää lusikkaa tai pullasutia. Hyytelöliemi valutetaan varovasti marjojen tai hedelmien päälle lusikan avulla. Pullasutia käytettäessä suti kastetaan ensin hyytelöliemeen, jonka jälkeen hyytelölientä painellaan marjojen tai hedelmien päälle. Hyytelökuorrutus Hyytelökuorrutuksen valmistukseen sopii marja- tai hedelmäsoseet ja mehut. Makua voi lisätä likööreillä tai kuohuviinillä. Hyydyttävänä aineena voi käyttää hyytelösokeria, liivatetta, liivatejauhetta tai jauhettua agar-agaria. 1 dl hyytelösokeri/ 2 dl nestettä Laita täytetty kakku sille sopivan kokoiseen irtopohjavuokaan tai tee kakulle reunatuki, jotta hyytelökuorrutus ei pääse valumaan kakun päältä hyydyttämisvaiheessa. Reunat voi tehdä paksusta kartongista, kelmusta ja leivinpaperista. Leikkaa kartonki hieman kakun ympärysmittaa suuremmaksi ja kakkua korkeammaksi. Kelmuta kartonki ja vuoraa kelmutettu kartonki leivinpaperilla. Aseta vuorattu kartonki tiukasti kakun reunojen ympärille ja teippaa reunus hyvin ulkopuolelta.
Marjojen & hedelmien kiinnitys Marsipaanilla, kovilla tai kaulittavilla kuorrutteilla kuorrutetun kakun päällä ei tuoreet, irrallaan olevat marjat ja hedelmät pysy ilman kiinnitysainetta. Kerma- ja kreemikuorrutekakuissa samaa ongelmaa ei tietenkään ole. Paikallaan pysymisen varmistamiseksi voi käyttää erilaisia kreemejä joilla marjat ja hedelmät saadaan pysymään kakun pinnalla tai reunoilla. Ohjeita löydät ylempää, pursotettavista kuorrutteista.
KUVIOINTI (Kuvat: Wilton) Jälleenmyyjä Suomessa: Confetti Piirrä ensin kuvion ääriviivat kakun kuorrutteeseen esim. sukkapuikolla tai paina kuvio muotilla kevyesti kuorrutteen pintaan. Pursota koristemassa haamuviivojen päälle, tai maalaa kuvio pensselillä. Mikäli pursotat haamuviivoille koristemassaa, sivele viivat ensin kevyesti vedellä, jotta massa kiinnittyy paremmin kuorrutteeseen. Jos kakun pinta on kermaa tai suklaata, tätä ei luonnollisesti tarvitse tehdä!
SOKERIKORISTEET Puhalletut sokerikoristeet Sokeria voi puhaltaa lasin tapaan, jolloin syntyy lasimaisia, unelmanekvyitä taideteoksia. Puhallettuja sokerikoristeita kannattaa kysyä sokerileipureilta, sillä jokainen leipäpuoti ei näitä somisteita pysty toteuttamaan. Yksinkertaisimmillaan puhallettu sokeri on palloina, joita laitetaan kakun päälle yksittäin tai kekoina. Muovatut sokerikoristeet Sokerista voi muovata käytännössä mitä tahansa. Taitava kondiittori loihtii sokerista hääpareja ja joutsenia, kukkia ja kierteitä. Työ on 100% käsityötä. Kehrätty sokeri Sokeri valmistetaan käsin kehräämällä. Kluuvikadun Fazerilla tilausaika on kolme työpäivää (esim keskiviikkona lauantaille). Sokeri säilyy parhaiten täysin kuivassa ja valolta suojatussa paikassa. Sokerin värit ovat vihreä, sininen, punainen, keltainen ja valkoinen ja se myydään laatikoittain, yhden erän paino on n. 100g. Hinta: 20,00/laatikko (Fazer Kluuvikatu)
HÄÄKAKKUKORISTEET
Kakkutiarakuvat: Princess Bride tiaras, alimman kuvan
ukko ja akka: Medusa Copenhagen (50 eur) ELINTARVIKEHÄÄKAKKUKORISTEET Kuvissa esiintyviä koristeita kannattaa kysyä konditorioista, joista löytyy sokerikoristeisiin erikoistunutta henkilökuntaa. Sellaisia löytyy mm. Helsingin Fazer Kluuvikadulta.
Kuvissa esiintyvien Wiltonin koristelu- väri- ja kuorrutetuotteiden jälleenmyyjä Suomessa on: Confetti Visuaalisesti maukkaita kakkuja toivottelee: Amoriinitiimi!
|