Untitled Document


Hääoppaan sisältö -ponnahdusvalikkomme sijaitsee yläbannerimme alapuolella. Käyttämällä ponnahdusvalikkoa pääset tutustumaan kaikkiin koosteisiimme kautta hääoppaan.



HÄÄKAKUT

Tänä päivänä monet suosivat yhden kakun sijaan tai sen rinnalla hääkakkubuffettia. Kakkubuffet jatkaa perinteisen seisovan pöydän ideaa, jossa tarjolla on "jokaiselle jotakin".

Pöydällä voi olla yksi suurempi kakku tai hääparin oma kakku, josta pari leikkaa yhdessä palansa perinteisin menoin. Kahvikaan ei enää ole se must, sillä kakun kyytipojaksi sopii vaikkapa kuohuvat maljat tai koristeltu kaakaojuoma!

Muista myös hääkakkujen koristeluun perehtyvä koosteemme!

SUKLAATRILOGIAKAKKU

100 hengen kakku

75 keltuaista
25 munaa
1,2 l sokeria
48 liivatetta pehmitettynä
3,6 kg hyvää suklaata sulatettuna
9,6 l kermaa, joka vaahdotetaan

Suklaakakkupohjia
Likööriä (mallikakussa käytettiin vadelmaa)

Ohje

Valmista 3 eri suklaavaahtoa eri kulhoihin samalla ohjeella, käyttäen valkosuklaata, maitosuklaata ja tummaa suklaata mausteena.

Suklaan sulatusniksi, joka toimii erinomaisesti suurten erien sulattelussa:

Kiehauta vettä vesikeittimessä. Laita kuuma vesi kulhoon. Jaa suklaa eri kerroksiin tulevien määrien mukaisesti. Murskaa suklaata pakastepusseihin. Sulje pussi huolella ja laita toiseen pussiin. Laita pussi kuumaan veteen. Näin suklaa sulaa itsestään ja vältyt vesihauteiden kanssa sulattelulta. Suklaa myös pysyy sulana, eikä paakkuunnu.

Muista vaihtaa lämmin vesi välillä, jos suklaat seisovat vedessä pitempään.

Vaahdota keltuaiset, muna ja sokeri. Lisää liivate kermavaahtoon, jonka jälkeen voit lisätä suklaan edelliseen. Helpoin tapa on puristaa suklaa suoraan kuivatusta pussista ulos. Yhdistä vaahdot.

Kakku kasataan ylösalaisin ja keikautetaan vadille!

Kaada valkosuklaavaahtomassaa kelmutetun hyydytysvuoan pohjalle.

Laita hyydytysvuoka jääkaappiin noin tunniksi, eli kunnes kerros on tiivistynyt. Kaada maitosuklaavaahtokerros edellisen kerroksen päälle ja anna sen tiivistyä jääkaapissa. Kun toinen kerros on tiivistynyt, lisää tummasuklaavaahto muiden kerrosten päälle. Kakkuvaahdon koostumus on hyvin pehmyt ja kuohkea. Tämä kakku ei hyydy hyytelömäiseksi!

Leikkaa kakkupohjat paloiksi, jotka sopivat kakkutelineeseesi. Sivele kakkupohjat liköörillä avokätisesti. Huom! Kakkupohjapalat voivat koostua useammasta palasta! Aseta kakkupohjapalat tummasuklaakerroksen päälle. Kelmuta hyydytysvuoka ja anna kakun tekeytyä yön yli jääkaapissa.

Tarjoile kakku hyvän vadelmakastikkeen kanssa.
Suklaatrilogiakakkukuvat: Nina Dodd

Aina täydellinen hääkakku!

Hääkakun tekemisessä on kaksi ongelmaa - tasainen muoto ja kuorrutus. Tällä ohjeella syntyy aina täydellisen muotoinen kakku, jonka reunat ovat niin sileät, ettei reunakuorrutusta edes välttämättä tarvita.

Peruskakkuohje on 60:lle hengelle

18 munaa
7½ dl sokeria
6 tl. vaniljasokeria
6dl vehnäjauhoja
3 dl perunajauhoja
4½ tl leivinjauhetta

Täyte maun mukaan!

Tarvitset myös todella isoja vuokia tai vateja sen mukaan minkä muotoisen kakun haluat tehdä. Tee taikina useassa osassa. Vaahdota sokeri ja munat. Sihtaa vaahdon sekaan sekoitetut kuivat aineet. Kaada noin sentti taikinaa korkeareunaiselle uunipellille, joka on vuorattu leivinpaperilla. Paista kypsäksi 180-200C. Kokeile tikulla kypsyyttä.

Sekoita täytteeksi mitä haluatte!

Herkullisia täytteitä ovat mm. suklaa- ja marjamousset, paseeratuista hedelmistä tehdyt mousset, tuorejuustomousset, marjat, kermavaahto ja rahka. Parhaaksi koettu yhdistelmä on joka tapauksessa marja- tai hedelmämousse + kermamousse, johon lisätään tuorejuusto, rahka tai sula suklaa. Marja- tai hedelmämousse sekä kermapohjainen mousse vuorottelevat eri kerroksissa.

60 hengen kakkuun menee n. 4-5 kg marjoja tai hedelmiä, joista tehdään moussea, 3-4 l kermaa, joka vaahdotetaan ja n. 1 kg rahkaa tai tuorejuustoa tai n. 1 kg suklaata.

Mausta täytteet maun mukaan ja mittaa täyte. Tee liivatetta pakkauksen ohjeen mukaan ja sekoita ne täytteeseen.

Vuoraa iso vati tai eri kokoisia vuokia kelmulla siten, että kelmua jää reilusti reunojen yli. Leikkaa isosta kakkupohjasta sopiva pala astian pohjalle.

Kostuta pohja reilusti mehulla, liköörillä tai vaikkapa kahvi-rommiseoksella. Kaada runsaasti täytettä kakkupohjan päälle, lisää uusi pohja, kostuta ja toista kunnes vadin/astian reunat tulevat vastaan.
Laita kelmu kakun päälle. Kakun täytyy antaa tekeytyä jääkaapissa noin vuorokauden tasaisen painon alla. Kun kakku on valmis, avaa kelmu ja kippaa nyt tiivis ja mehevä kakku tarjoiluastialle.

Jos teet kerroskakun eri kokoisista kakuista, kasaa uusi kerros suoraan edellisen kerroksen päälle. Jos kakku on suuri ja painava, käytä apuna välilevyjä ja tukia. Kakun reunat ovat erittäin tasaiset ja siistit ja kaipaavat vain sipaisua lastalla. Kakun voi kasata myös vierekkäisistä osista valtavaksi, vaikkapa sydämen muotoiseksi kakuksi! Koristele kakku haluamallasi tavalla.

KAKKUPOHJIA, TÄYTTEITÄ JA JUUSTOKAKKUJA!

KAKKUPOHJIA

Peruskakkupohja (10-15 hengelle)

4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Saadaksesi hyvän vaahtotaikinan vatkaa ensiksi munat vaahdoksi ja lisää sokeri myöhemmin. Anna seoksen vaahtoutua hyvin. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää siivilöiden taikinaan.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun tasapohjaiseen kakkuvuokaan (halkaisija noin 24 cm). Paista 175-asteisessa uunissa alatasolla noin 35 minuuttia.

Hinta-arvio n. 1,50 €/pohja

Suklaakakkupohja (10-15 hengelle)

4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2-3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Saadaksesi hyvän vaahtotaikinan vatkaa ensiksi munat vaahdoksi ja lisää sokeri myöhemmin. Anna seoksen vaahtoutua hyvin. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää siivilöiden taikinaan.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun tasapohjaiseen kakkuvuokaan (halkaisija noin 24 cm). Paista 175-asteisessa uunissa alatasolla noin 35 minuuttia.

Hinta-arvio n. 1,80 €/pohja

Sitruunakakkupohja (10-15 hengelle)

3 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl sitruunanmehua
150 g voita tai margariinia sulatettuna
1 sitruunan raastettu kuori

Saadaksesi hyvän vaahtotaikinan vatkaa ensiksi munat vaahdoksi ja lisää sokeri myöhemmin. Anna seoksen vaahtoutua hyvin.

Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää siivilöiden taikinaan vuorotellen nesteiden ja rasvan kanssa. Lisää hyvin pestyn sitruunan raastettu kuori taikinaan ja sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteisen uunin alimmalla tasolla n. 45 minuuttia.

Hinta-arvio n. 3 €/pohja

Munaton kakkupohja

4 dl vehnäjauhoa
3 dl sokeria
2-3 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2-4 tl vaniljasokeria
100 g voita sulatettuna
2 dl vettä

Sekoita lusikalla ensin kuivat aineet keskenään ja sitten joukkoon rasva ja vesi. Paistetaan 175 asteessa n. 45 min.

Gluteeniton kakkupohja

5 munaa
2 dl sokeria
1 dl gluteenittomia jauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää kuivat aineet. Paista 200 asteessa noin 1/2 tuntia.

TÄYTTEITÄ

Valkosuklaa-vadelmatäyte

Valkosuklaamousse

350 g valkosuklaata
750 g vispikermaa

Sulata suklaa ja vatkaa kerma. Sekoita 1/3 kermasta valkosuklaan joukkoon. Yhdistä seos lopun kerman kanssa varovasti.

Vadelmamousse

200 g vadelmapyreetä
40 g sokeria
2 liotettua liivatelehteä
2 dl kermaa vaahdoksi vatkattuna

Lämmitä pieni määrä pyreetä sokerin kanssa, niin että sokeri sulaa. Purista liika vesi pois liivatelehdistä ja sulata pyreeseen. Lisää loppu pyreestä. Sekoita joukkoon 1/3 vatkatusta kermasta ja sekoita seos loppuun kermaan.

Vanilja-banaanivaahto

3 banaania
2,5 dl vaniljavaahtokastiketta
100g vaniljatuorejuustoa

Soseuta banaanit. Vatkaa vaahto. Lisää juusto.

Nelikerroksinen hääkakku

Aprikoosi-nougat -täytteellä

Huom! Tämän kakun voi pakastaa sekä puolivalmiina, että täysin valmiina ja sen voi tehdä myös valmiiksi kuorrutteineen päivää kahta ennen tarjoilua! Jos pakastat kakun kuorrutteineen, anna sen sulaa rauhassa, viileässä paikassa.

Kakussa on neljä kerrosta, josta ylin (16 cm) on varattu hääparille. Muut kerrokset ovat 34, 26 ja 22 cm halkaisijaltaan. Jos mahdollista, käytä valmistukseen sellaista irtoreunakakkuvuokaa, jonka halkaisijaa saa säädettyä. Kakusta riittää ainakin 70-75:lle vieraalle, olettaen, että ylin kerros on vain hääparia varten.

Kakku valmistetaan ja paistetaan, kuten peruskakkupohja (ks. vasemmalla). Voi lisätään sulana viimeiseksi.

16 cm kakkupohjaa varten tarvitset:
1 rkl huoneenlämpöistä voita
25 g sokeria
1 muna
25 g vehnäjauhoja
1¼ tl leivinjauhetta

22 cm kakkupohjaa varten:
2 rkl huoneenlämpöistä voita
50 g sokeria
1 muna
50 g vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta

26 cm kakkupohjaa varten:
3 rkl huoneenlämpöistä voita
75 g sokeria
2 munaa
75 g vehnäjauhoja
1 ¾ tl leivinjauhetta

34 cm kakkupohjaa varten:
5 rkl huoneenlämpöistä voita
125 g sokeria
2 munaa
125 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte yhteensä kaikkiin neljään kakkuun:

1200 g pehmeää, levitettävää nougatia (tai maapähkinävoita)
2 kg hyvää aprikoosimarmeladia
Sekä vaahtoa varten: 1,3 kg pehmeää voita
1,1 kg pölysokeria
7 rkl vodkaa
1,3 kg marsipaania (pehmeää, kovemman marsipaanin voi pehmentää mikrossa)
450 g pienittyjä, säilöttyjä aprikooseja

Sekoita aineet ja vaahdota ne yleiskoneessa tasaiseksi seokseksi. Vaahtotäytteen voi tehdä kahdessa tai useammassa osassa.

Kakkujen kostutusta varten:

4 dl appelsiinimehua
3 dl appelsiinilikööriä (kts. myös itse tehtävän appelsiiniliköörin ohje juomaohjeistamme!)

KORISTELE KUKILLA!

Jos haluat koristella kakkusi tuoreilla kukilla, sopivia kukkia ovat muun muassa torjunta-aineettomat, puhtaassa paikassa kasvaneet:

Ruusut (nuput, terälehdet ja kokonaiset kukat), ruiskukat, kesäkurpitsan kukat, apilat, orvokit (varmista ostettavien orvokkien myrkyttömyys myyjältä), auringonkukkien terälehdet, kehäkukkien terälehdet, kesäneilikan kukinnot, vuorikaunokki, kääpiösamettikukat, kaunokaiset ja niittynätkelmät.

Lime-valkosuklaatäyte

Limetahna

4 keltuaista
2 dl sokeria
4:n lime raastettu kuori ja puristettu mehu
1 tl vaniljasokeria
1 rkl voita

Valkosuklaavaahto

150g valkosuklaata
2,5 dl kuohukermaa
+ n. 1dl kuohukermaa

Limetahna:

Laita kaikki muut aineet kattilaan tai kulhoon, paitsi vaniljasokeri ja voi.

Laita astia vesihauteeseen ja kuumenna seosta voimakkaasti vatkaten kunnes se sakenee.

Ota seos pois lämmöltä. Lisää voi ja vaniljasokeri. Laita seos kylmään yön yli.

Valkosuklaavaahto:

Vatkaa kermat vaahdoksi kahdessa eri osassa. Sulata valkosuklaa ja sekoita 2,5 dl:n kermamäärästä tehtyyn vaahtoon. Laita seos jääkaappiin.

Ohenna limetahnaa kermavaahdolla (n. 1dl), kunnes seoksen koostumus on levitettävän notkea.

Täytä kakku vuorotellen limetahnalla ja valkosuklaavaahdolla. Jos koostumus on liian löysä, käytä liivatetta apuna.

Vanilja- raparperitäyte

Raparperisose

300 g raparperia
sokeria
1 rkl vaniljasokeria

Leikkaa raparperit kolmen sentin palasiksi ja laita ne kuorineen kattilaan. Peitä raparperit sokerilla ja anna sokerin sulaa hyvin miedolla lämmöllä parikymmentä minuuttia (ehdottomasti ei saa ruskistua). Sekoita joukkoon vanilliinisokeri, soseuta, anna jäähtyä.

Vaniljavaahto

90 g Mascarpone tuorejuustoa
175 g kuohukermaa
1 vaniljatanko

Vaahdota mascarpone ja kerma, lisää vaniljatangon sisus ja laita vaahto kylmään tekeytymään hetkeksi.

Lakritsa-vaniljatäyte

Lakritsakastiketta
Vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
kermavaahtoa
Liivatetta ohjeen mukaan

Sekoita kermavaahtoa ja lakritsikastiketta maun mukaan. Mittaa massojen tilavuus ja lisää liivatetta tilavuuden mukaan. Kasaa kakkuun vuoronperään lakritsavaahtoa ja vaniljavaahtoa.

Kurpitsa-sitruuna-
inkiväärihillo

0,75 - 1 kg kurpitsaa tai kesäkurpitsaa
2 dl vettä
1/2 kg hillosokeria
4 sitruunan mehu ja kuori
2 rkl inkivääriraastetta

Kuori kurpitsat ja poista niistä siemenet. Paloittele malto ja laita kattilaan pienen vesimäärän kanssa kiehumaan.

Keitä kesäkurpitsaa n. 10 minuuttia ja tavallista kurpitsaa n. 20 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä. Soseuta kurpitsat. Jatka soseen keittämistä ja lisää joukkoon hillosokeri, sitruunamehu ja inkivääri. Keitä noin 10 minuuttia, minkä jälkeen lisätään joukkoon vielä sitruunankuoriraaste ja keitetään vielä 5 minuuttia.

Purkita hillot uunissa kuumennettuihin hillopurkkeihin.

Suklaavaahtotäyte:

3 dl kermaa
2 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
100 g taloussuklaata
1 cl kaakaolikööriä

Vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi. Hakkaa suklaa rouheeksi ja lisää kermavaahtoon. Mausta tipalla likööriä.

 

Kakkukreemi

125 g suolatonta voita
250 g margariinia
75 g tomusokeria

Vatkaa vaahdoksi.

3/4 dl maitoa
50 g sokeria
1 halkaistu vaniljatanko

Keitä ja jäähdytä. Poista vaniljatanko. Lisää maito-sokeri rasvavaahtoon ja lisää sulatettua kookosrasvaa 25 g jäähtyneenä.

Kirsikka-suklaatäyte 10-15:lle

Suklaakreemi

1 dl sokeria
1/2 dl kaakaojauhetta
1 dl kermaa
2 keltuaista
150 g suolatonta voita
2 valkuaista
1 tl vaniljasokeria

Sekoita keskenään kattilassa sokeri ja kaakao. Lisää kerma ja keltuaiset. Kuumenna kiehumispisteeseen koko ajan sekoittaen.

Vatkaa voi vaahdoksi ja lisää siihen jäähtynyt suklaakiisseli. Vatkaa sekaan vielä valkuaiset ja vaniljasokeri.

Lisäksi:

Kirsikkahilloa
Kostukkeeksi kirsikkalikööriä


Laku-sitruunakakun variaatiot

Laku-mustikka:
korvaa 1dl sitruunamehua mustikkamehulla

Laku-vadelma:
korvaa 1dl sitruunamehua vadelmamehulla

Laku-mansikka:
korvaa 1dl sitruunamehua mansikkamehulla

Kombinaatioita on lukemattomia.

Voit korvata lakukastikkeen myös kinuskilla tai suklaakastikkeella! Muista korvata myös likööri ja jättää sitruunan kuori pois!

JUUSTOKAKUT

Laku-sitruunakakku

Pohja
1 pkt (175 g) kaurakeksejä
50 g voita

Täyte
3 dl vettä
2 dl sokeria
3 munaa
4 rkl maissitärkkelysjauhoja
1 dl sitruunamehua
2 tl raastettua sitruunankuorta
50 g voita
5 liivatelehteä
1/2 dl Sitruslikööriä
1 prk (200 g) Hovi kevyt maustamatonta
2 dl kuohukermaa

Lakuraidoitus
1 dl valmista lakukastiketta (esim. Pirkka)
1 liivatelehti

Hienonna keksit monitoimikoneessa ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Pohjusta halkaisijaltaan 24 cm:n tefloninen irtopohjavuoka muotoon leikatulla leivinpaperilla. Taputtele keksiseos pohjalle. Pane vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Mittaa teflon- tai teräskattilaan vesi, sokeri, munat, maissitärkkelysjauhot ja sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi ja kuumenna, kunnes kiisseli sakenee, älä keitä. Lisää kiisseliin hyvin pestyn sitruunan raastettu kuori ja voi. Sekoita tasaiseksi. Jäähdytä.

Liota liivatelehtiä (kaikki 6 kpl) kylmässä vedessä 5 minuuttia ja liuota 5 kpl kiehuvan kuumaan vesitilkkaan. Lisää jäähtyneeseen sitruunakiisseliin vatkaten liivate, likööri, tuorejuusto ja vaahdotettu kerma. Kaada täyte vuokaan.

Liuota lakuraidoituksen liivatelehti kuumaan vesitilkkaan ja sekoita se lakukastikkeeseen. Kaada lakuseos ohuena nauhana ympäri kakkua ja marmoroi pinta esim. pikkulusikan varsiosalla. Peitä vuoka. Anna hyytyä mieluiten seuraavaan päivään.

MUUT JUUSTOKAKUT

Kaikkiin seuraaviin juustokakkuihin pätee sama pohja-, kiille- ja perustäyteohje.

Pohja

200 g kaurakeksejä (n. 30 kpl)
50 g voita tai margariinia

Jauha keksit yleiskoneessa tai murskaa ne esim. kaulimella pussissa tai morttelissa. Sulata rasva. Sekoita keksijauhe ja sula rasva. Painele seos pyöreän vuoan (24 cm) pohjalle ja reunoille. Laita vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada vuokaan.

Perustäyte

400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 ¼ dl sokeria
4 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
4 rkl perunajauhoa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita keskenään tuorejuusto, perunajauho ja vaniljasokeri. Lisää kananmuna-sokerivaahto varovasti seokseen. Kaada täyte pohjan päälle. Paista 175 °, noin 45 minuuttia kunnes täyte on hyytynyt.

Peruspohjan hinta-arvio täytteineen n. 6-7 €/kakku

Kiille

2 dl mehua (tai muuta nestettä)
1 dl hyytelösokeria
1 dl likööriä (tai 2-3 dl hedelmiä, marjoja tms)

Valmista kiille kakun päälle kuumentamalla alkoholiton neste kiehuvaksi, lisää sokeri koko ajan sekoittaen. Ota pois lämmöltä ja lisää likööri. Kaada hieman jäähtynyt liemi hyytyneen ja kylmenneen kakun päälle (vuoassa) tasaiseksi kerrokseksi ja anna hyytyä. Vuoan reunat kannattaa vuorata kelmulla, jotta kiille ei tartu reunoihin.

Kirsikkajuustokakku

Lisää täytteeseen 2 rkl kirsikkalikööriä ja 3 rkl silpuksi pilkottuja kirsikoita.

Tee kakun päälle kiille (kakun jäähdyttyä):

2 dl kirsikkamehua
1 dl hyytelösokeria
2-3 dl tuoreita kirsikan puolikkaita

Valmista kiille kakun päälle kuumentamalla mehu kiehuvaksi, lisää sokeri koko ajan sekoittaen ja lopuksi kirsikat. Kaada hieman jäähtynyt liemi hyytyneen kakun päälle tasaiseksi kerrokseksi ja anna hyytyä.

Tyrnijuustokakku (10:lle)

Lisää täytteeseen 2 rkl tyrnisosetta ja tee kakun päälle kiille (kakun jäähdyttyä):

2 dl tyrnimehua
1 dl hyytelösokeria
1 dl tyrnilikööriä

Valmista kiille kakun päälle kuumentamalla mehu kiehuvaksi, lisää sokeri koko ajan sekoittaen. Ota pois lämmöltä ja lisää likööri. Kaada hieman jäähtynyt liemi hyytyneen kakun päälle tasaiseksi kerrokseksi ja anna hyytyä.

Toffeejuustokakku

Lisää täytteeseen 2 rkl Dooleys-likööriä ja käytä tuorejuuston sijaan vaniljatuorejuustoa. Tee kakun päälle kiille (kakun jäähdyttyä):

2 dl kermaa
1 dl hyytelösokeria
1 dl Dooleys-likööriä

Valmista kiille kakun päälle kuumentamalla kerma kiehuvaksi, lisää sokeri koko ajan sekoittaen. Ota pois lämmöltä ja lisää likööri. Kaada hieman jäähtynyt liemi hyytyneen kakun päälle tasaiseksi kerrokseksi ja anna hyytyä.

Baileys -juustokakku (10:lle)

Lisää täytteeseen 3 rkl Baileys -likööriä. Käytä tuorejuuston sijaan vaniljatuorejuustoa. Tee kakun päälle kiille (kakun jäähdyttyä):

2 dl kermaa
1 dl hyytelösokeria
1 dl Baileys-likööriä

Valmista kiille kakun päälle kuumentamalla kerma kiehuvaksi, lisää sokeri koko ajan sekoittaen. Ota pois lämmöltä ja lisää likööri. Kaada hieman jäähtynyt liemi hyytyneen kakun päälle tasaiseksi kerrokseksi ja anna hyytyä.

Mustikka-vanilja-
juustokakku

Lisää täytteeseen 2 rkl mustikkalikööriä ja käytä tuorejuuston sijaan vaniljatuorejuustoa. Tee kakun päälle kiille (kakun jäähdyttyä):

2 dl mustikkasurvosta
1 dl hyytelösokeria
1 dl mustikkalikööriä

Valmista kiille kakun päälle kuumentamalla survos kiehuvaksi, lisää sokeri koko ajan sekoittaen. Ota pois lämmöltä ja lisää likööri. Kaada hieman jäähtynyt liemi hyytyneen kakun päälle tasaiseksi kerrokseksi ja anna hyytyä.

Vadelmajuustokakku (10:lle)

Lisää täytteeseen 3rkl paseerattua vadelmaa (siivilän läpi puristettua) Tee kakun päälle kiille (kakun jäähdyttyä):

2 dl vadelmamehua ja vadelmia
1 dl hyytelösokeria
1 dl vadelmalikööriä

Valmista kiille kakun päälle kuumentamalla mehu kiehuvaksi, lisää sokeri koko ajan sekoittaen. Ota pois lämmöltä ja lisää likööri. Kaada hieman jäähtynyt liemi hyytyneen kakun päälle tasaiseksi kerrokseksi ja anna hyytyä.

Pina Colada juustokakku (10:lle)

Lisää täytteeseen 2 rkl Pina Colada -likööriä ja korvaa 1 rkl perunajauhoja kookosjauhoilla

Valkosuklaa-juustokakku (10:lle)

Lisää täytteeseen 2 rkl sitruunamehua, 2 tl raastettua sitruunankuorta ja 100g valkosuklaarouhetta.

Käytä tuorejuuston sijaan vaniljatuorejuustoa ja tee halutessasi kakun päälle kiille (kakun jäähdyttyä):

2 dl kermaa
1 dl hyytelösokeria
1 dl vaniljalikööriä

Valmista kiille kakun päälle kuumentamalla kerma kiehuvaksi, lisää sokeri koko ajan sekoittaen. Ota pois lämmöltä ja lisää likööri.

Kaada hieman jäähtynyt liemi hyytyneen kakun päälle tasaiseksi kerrokseksi ja anna hyytyä.

Kaneli- omenajuustokakku (10:lle)

Lisää täytteeseen 3 rkl omenasosetta ja ½ tl kanelia.

Käytä tuorejuuston sijaan vaniljatuorejuustoa.

Hääkakkukahville kannattaa varata:

2 kuppia kahvia /vieras
250 g sokeria /10 vierasta sekä 1 suuri makeutustablettiannostelija
3 dl maitoa/10 vierasta ja/tai 2 dl kermaa /10 vierasta. Ethän unohda Hyla-maitoa!

Jos tarjoilet kahvin sijaan kuohuviiniä tai samppanjaa, yhdestä peruspullosta riittää kuudelle.

Kakkua on hyvä varata 20% leipomon suositusohjetta enemmän, mikäli kakkua tarjotaan jälkiruoaksi.

Käytä kahvipöydässä mielikuvitusta!

Tilaa koristeltuja sokeripaloja tai tee niitä itse.

Kakkuja voi kasata erilaisille tasoille ja yhden kakun sijaan voi suunnitella kakkubuffetin, josta löytyy erilaisia kakkuja jokaiseen makuun.

Perinteisen täytekakun sijaan voi tarjoilla myös täytettyjä ja kuorrutettuja muffineja. Kasaa niitä muhkeaksi keoksi ja anna vieraiden valita omansa! Muffinien sijaan voi käyttää myös ihania kuorrutettija donitseja, joita myy mm. Arnolds.

Keksit, sokeri ja muut lisukkeet voi pakata hauskasti vaikkapa hattulaatikoihin tai muihin sieviin rasioihin!

 

Suloisen makeaa hääpäivää toivottelee: Amoriinitiimi!


©amoriini.com