Untitled Document


Hääoppaan sisältö -ponnahdusvalikkomme sijaitsee yläbannerimme alapuolella. Käyttämällä ponnahdusvalikkoa pääset tutustumaan kaikkiin koosteisiimme kautta hääoppaan.



TIARAT & HIUSKORUT

Tiaroilla on pitkä historia ulottuen aina muinaiseen Egyptiin ja Kreikkaan. Tiaroita kantoivat ensin kuninkaalliset sekä korkea-arvoiset ja arvostetut yhteisöjen jäsenet. Tiaroiden malli on vaihdellut helmin koristelluista kangaskiepeistä painaviin, jalokivin koristeltuihin jalometallista tehtyihin tiaroihin, eli diadeemeihin. Sanotaan, että alun perin tiarat symboloivat valtaa, sitten ajatonta eleganssia ja lopulta romanttista rakkautta.

Tiara kirjaimellisesti kruunaa morsiamen asukokonaisuuden! Morsiuspuku saattaa olla hyvinkin iltapukumainen, jolloin morsiamen asu muistuttaa juhlavieraiden asua. Huntu tietysti on morsiamen tunnusmerkki numero yksi, mutta kaikki eivät huntua halua käyttää tai ottavat hunnun vihkimisen jälkeen pois. Tiara tekee juhlakampauksesta erityisen juhlavan ja valokuvista ei tarvitse päätellä, kuka on morsian. Myös lyhythiuksinen morsian saa kampauksesta juhlavan helposti tiaralla. Puvun ollessa erityisen loistelias tiaralla saadaan katseet kääntymään silti kohti kasvoja, jotka eivät tietenkään saa jäädä puvun varjoon. Tässä koosteessa on esitelty muutamia erilaisia tiaroita – valikoimaa niissä nimittäin on todella paljon! Koosteessa annetaan vinkkejä tiaran valintaan.

Värit ja materiaalit

Vaaleiden morsianten harmiksi kaikki strassi- helmi- ja kristallitiarat erottuvat tummista hiuksista huomattavasti paremmin kuin vaaleista. Vaaleiden morsianten kannattaa siis valita erityisen säihkyvä ja näyttävä tiara! Myös värillistä tiaraa kannattaa harkita, jos se muuten sopii asuusi.

Kuvat: Korukamari

Tiaroita löytyy yleensä hopea- tai kultapohjaisia. Aina metalliosat eivät tosin näy lainkaan, jolloin ”värillä ei ole väliä”. Jos olet iholtasi lämpimän sävyinen ja pukusi on väriltään luonnonvalkoinen tai kullansävyinen, sinun kannattaa ehdottomasti valita kullansävyiset korut. Tällöin myös tiara näyttää sinulla kauniimmalta kultapohjaisena. Jos vielä hiuksesikin ovat kullanvaaleat, kultapohjainen tiara on ainut oikea vaihtoehto. Jos ihosi taas on kalpeasävyinen ja taittaa paremminkin siniseen tai punaiseen kuin keltaiseen, sinulle sopii paremmin hopeapohjainen tiara.

Kuvat: Princess Bride Tiaras

Värillinen tiara on erityisen hyvä valinta, jos pukusi on kokonaan tai osittain värillinen.

Tiaroita koristavat yleisimmin strassit, helmet tai kristallit. Kuvat: Princess Bride Tiaras

Kuvat: Princess Bride Tiaras

Tiara & huntu

Moni miettii, voiko samaan aikaan käyttää sekä huntua että tiaraa. Meidän mielestämme voi. Jos huntu kiinnitetään heti tiaran taakse tai jopa kiinni tiaraan, kannattaa varoa, ettei valitse liian pikkusievää tiaraa. Kapea ja vaatimaton tiara ei silloin erotu hunnusta. Jos haluat, että tiara toimii lähinnä vain hunnun kiinnittäjänä etkä haluakaan tiaran erottuvan, kannattaa ilman muuta valita vaatimaton tiara. Jos haluat irrottaa hunnun vihkimisen jälkeen, yksi vaihtoehto on kiinnittää huntu kampatiaraan (ks. oikeanpuoleinen kuva).

Kuvat: Princess Bride Tiaras

Huntua ja tiaraa voidaan käyttää myös kampauksessa muulla tavoin. Kaunis yhdistelmä syntyy korkean nutturan eteen kiinnitetystä tiarasta ja nutturan taakse kiinnitetystä hunnusta. Hunnun voi tässä vaihtoehdossa halutessaan helposti poistaa vihkimisen jälkeen ja tiara näyttää kampauksessa edelleen upealta. Hunnun ja tiaran voi sijoittaa kampaukseen samalla tavalla myös puolittain kiinni olevaan kampaukseen. Tällaiseen nutturaan (hunnulla tai ilman) soveltuu parhaiten melko leveä tiara – joko keskeltä korkeampi tai selkeästi pantamainen. Tällainen näyttävä tiara ei huku kampaukseen ja näin näyttävä tiara ja nuttura muodostavat upean kokonaisuuden!

Kuvat: Princess Bride Tiaras

Tiaran tai hiuskoru voi sijoittaa myös nutturan taakse yhdessä hunnun kanssa. Keskiaikaelokuvien myötä uudelleen yleistyneisiin otsaripa-tiaroihin voi myös yhdistää hunnun, kuten viimeisessä kuvassa.

Kuvat: Princess Bride Tiaras

Tiarat tai hiuskorut erilaisissa kampauksissa

Edellä jo käsiteltiinkin tiaroiden käyttämistä korkeissa nutturakampauksissa, joka taitaakin olla se morsianten yleisin kampausmalli. Ihan lyhyitä hiuksia pukee mielestäni parhaiten pantamallinen selkeä tiara! Tiara saa silti olla näyttävä, jotta kampaus saadaan sädehtimään! Tässä muutamia kauniita pantamallisia tiaroita, jotka sopivat mainiosti sekä lyhyisiin hiuksiin, että korkean nutturan juureen:

Kuvat tiarat: Niinatar, Princess Bride Tiaras, Niinatar

Avoinaisiin pitkiin hiuksiin sopii parhaiten kruunumaiset tiarat tai kruunut. Erityisesti jos kampaus on kiharainen, liian matala tiara hukkuu kampaukseen. Morsiuskruunujen historiasta on kerrottu koosteen lopussa.

Kuvat: Princess Bride Tiaras, Niinatar, Princess Bride Tiaras

Kuvat: Korukamari

Hiuskorut

Tiaran vaihtoehtona voi käyttää näyttäviä hiuskoruja, joista nykyään löytyykin paljon vaihtoehtoja erilaisille kampauksille. Hiuskorut sopivat erityisen hyvin sileisiin kampauksiin kuten banaaninutturoihin.

Näissä kuvissa on käytetty isoja yksittäisiä hiuskoruja. Tällaisiksi hiuskoruiksi soveltuvat maniosti myös rintakorut!

Kuvat: Princess Bride Tiaras

Yksittäisillä hiusneuloihin kiinnitetyillä hiuskoruilla voi somistaa monenlaisia kampauksia:

Kuvat: Princess Bride Tiaras, Caisas, Princess Bride Tiaras

Morsiuskruunut

Alun perin morsiamen siveellisyyttä haluttiin korostaa monella tapaa, esimerkiksi kruunun avulla, joka symboloi Neitsyt Mariaa, jota taas pidetään taivaan kuningattarena. Kruunut ovat siis häihin tulleet kuninkaallisten kruunuista, liittäen niihin omia uskomuksia ja ajatuksia.

Kruunuja on valmistettu itse ja niitä on saatu lainaksi mm. kirkosta. 1600-luvun lopulla morsiuskruunun saattoi lainata kappalaisten ja raatimiesten vaimoilta, mutta vain, mikäli morsian oli koskematon. Vilpillisestä käytöstä seurasi rangaistus, eli sakkoraha.

Keskiajalla ja 1600-luvulla kruunu oli melko yleinen morsiamen somiste ja kruunu tehtiin usein metallista. 1700-luvulla metallikruunut väistyivät 1800-luvun myrtti- ja appelsiininkukkakruunujen tieltä. Nämä materiaalit korostivat morsiuskruunun symboliikkaa myrtin symboloidessa koskemattomuutta ja appelsiininkukkien hedelmällisyyttä. Tietenkään meillä ei ollut aitoja appelsiininkukkia saatavilla, joten niiden sijaan käytettiin vahasta valmistettuja appelsiininkukkia. Myrttiä taasen kasvateltiin itsekin.

Länsi-Suomessa taasen on vietetty ns. kruunuhäitä satojen vuosien ajan, aina 1900-luvun puolelle saakka. Nämä kruunut tosin erosivat melkoisesti muista morsiuskruunuista.

Helykruunut olivat massiivisa pään päällä pidettäviä rakennelmia. Kruunut saattoivat olla puolikin metriä korkeita ja painaa melkoisesti (lähes kymmenen kiloa). Kruunut olivat ylöspäin leveneviä rakennelmia, joiden koristeina oli paperisuikaleita, helmiä, peilejä, sulkia ja irtokiharoitakin. Tällaisen helykruunun kanssa saatettiin pitää vielä huntuakin, joten ei ihme, että helykruunu jouduttiin joskus kiinnittämään morsiamen päähän sitomalla ja ompelemalla se morsiamen letteihin kiinni.

Kruunujen suosio vaihteli vuosikymmeniltä toiseen, välillä kruunut olivat in ja välillä eivät. Näinhän se tänäkin päivän on!

Sota-ajalla kruunujen lainaaminen oli jälleen mahdollista, sillä Lotta Svärd -järjestö ja Vaasan seurakunta saivat morsiuskruunun lahjoituksena Ruotsissa asuvalta, suomalaissyntyiseltä konsulilta. Tämän innoittamana monet seurakunnat alkoivat teettämään itselleen morsiuskruunuja. Lotta Svärd -järjestön kruunun lainauksen ehtona oli, että sitä sai lainata silloin, kun joku järjestöön kuuluva jäsen vietti hääpäiväänsä. 1940-luvulla suosituimpia kruunuja oli Kalevalakorun Jäkäläkruunu, joka on edelleen Kalevalan mallistossa.

Tänä päivänä morsiuskruunu kuuluu morsiamen asusteisiin siinä missä tiarakin, eikä sen käyttöön enää yhdistetä siveyteen liittyviä ajatuksia.

Kuvat: Suomen Kansallismuseon kokoelmiin kuuluvat nuket Närpiöstä ja Ahvenanmaalta: Amoriini.com. Morsiusnukeilla on päässään perinteiset kruunumorsianten staniolipapereilla koristellut helykruunut. Nuket ovat n. vuodelta 1860. Morsius- ja Jäkäläkruunu: Kalevala Koru.



©amoriini.com