Hääoppaan sisältö -ponnahdusvalikkomme sijaitsee
yläbannerimme alapuolella. Käyttämällä ponnahdusvalikkoa
pääset tutustumaan kaikkiin koosteisiimme kautta hääoppaan.

|
HÄÄKUKAT
Tämä kooste paneutuu hääkukkien saloihin
kimpuista asetelmiin!
Suunnittelu
Kesähäitä varten kannattaa kimppua alkaa suunnittelemaan
floristin kanssa noin kuukautta ennen häitä, muina
vuodenaikoina noin kaksi viikkoa ennen häitä.
Floristia varten kannattaa mukaan ottaa pala hääkangasta
sekä mallikuva omasta puvusta. Mikäli juhlaan tilataan
samalla myös asetelmia, kuva juhlapaikasta ja materiaalinäytteet
muista pöytäsomisteista auttavat floristia sitomaan
juhlapöytiinne sopivat asetelmat, jotka toistavat myös
kimpun teemaa.
Hääkimpun valintaan vaikuttavat muodin lisäksi
tietysti morsiamen puku, mutta myös hänen olemuksensa,
kokonsa, luonteensa ja mahdolliset mieltymyksensä. Myöskin
ajankohta ja joskus myös juhlapaikan ympäristö
vaikuttavat oikean kimpun valintaan.
|
|
Hinta
Hääkimpun hintaan vaikuttavat vuodenaika, sidontatekniikka
ja tietenkin itse kukat ja niiden määrä. Pitkä
kimppu käsin tehdyin jatkovarsineen ja pumpulointeineen on huomattavasti
kalliimpi kuin yksinkertaisempi kimppumalli. Mitä työläämpi
malli ja mitä enemmän käsityötä, eli aikaa
kimpun sitomiseen menee, sen korkeampi hinta kimpulle tulee.
Jos kimppu aiotaan kuivattaa hääpäivän jälkeen
vaikkapa tauluksi, tulee tämäkin ottaa huomioon sidontavaiheessa,
sillä kimpputauluja varten jokainen kukka ja somiste pitää
pystyä irrottamaan yksitellen kuivausta varten. Lisäksi
kimpussa voi olla vain sellaisia kukkia, joita voi kuivattaa tai käsitellä
edelleen.
|
Kukkien valinta
Nykyään hääkimppujen valinnassa huomattavin
piirre on tietynlainen selkeys.
Suosituimpia hääkimppujen kukkia vuodenajasta riippuen
ovat ruusut, orkideat, liljat, kallat, eustomat, violat, gerberat,
germiinit, kielo, helmihyasintti, minigladiolus ja lemmikki.
Viime vuosina suosiotaan nostivat myös tuoksuherneet,
tulppaanit, syreeni, hortensia ja aiemmin kimppujen tuttu lisukekukka
harsokukka, jota nykyään käytetään
ihan sellaisenaankin.
Kimppujen mallit
Pionikimppukuva:
Johanna Kortesluoma
|
|
|
Kimppu voi olla hyvinkin pitkä tai laaja, mutta silti
värejä käytetään niukasti. Useita värejä
tai kukkalaatuja ei sotketa yhteen, vaan käytetään
esimerkiksi valkoista ja vihreää eri sävyissä.
Toinen selkeyden määre on se, että kimpuissa
käytetään selkeitä kukkia, kuten esimerkiksi
kallaa tai värikallaa ja selkeitä lehtiä ja/tai
koristeheinää, karhunheinää, apinanruohoa,
monsteraa (eli peikonlehteä) aralian tai aspidistran lehtiä.
Edellä mainitut ovat hyvinkin suosittuja lisukkeita hääkimpuissa.
Kimput voidaan sitoa myös ilman kukkia! Erilaisia havuja,
koristeheiniä, oksia tai yrttejä yhdistelemällä
saa todella upeita ja persoonallisia kimppuja!
Myös clamelie-kimput ovat yleistyneet. Nämä
kimput tehdään yksittäisistä ruusun terälehdistä,
jolloin erilliset terälehdet muodostavat yhden jättimäisen
kukan. Nyt, kun markkinoille tulee jatkuvasti uusia ruusulajikkeita,
clamelie-kimppujen suosio on kasvamassa.
Erikoiset kimppumallit, erikoiset sidontamallit ja erikoiset
kukkavalinnat ovat nekin ilmestyneet suomalaisiin häihin.
Erikoisia malleja ovat mm. kukkasauvat, jossa on yksi tai useampia
sauvan lävistämiä kukkapalloja. Sauvaa kannetaan
roikottamalla sitä sauvan yläpäästä.
Upeat käsivartta kiertävät köynnökset,
veistokselliset kimput, joissa on enemmän somistetta kuin
kukkia ja designer-paperikasseihin tehdyt asetelmat ja nauhasta
kannettavat pallokimput ovat kaikki häiden nykypäivää,
vaikka valtaosa morsiamista valitseekin vielä melko perinteisen
kimppumallin.
Kimpun sijaan morsian voi myös kantaa kukkia pukuun kiinnitettynä
somisteena.
Norjan tulevan kuningattaren Mette-Maritin häissä
nähtiin paikallinen perinnekimppu, jossa kukat oli ommeltu
vesiputouksena kaistaleeseen kangasta.
Myös valtikkakimppujen suosio on huipussaan.
Morsiamen kukkien ei kuitenkaan tarvitse olla edes kimppumaisia.
Kukat voidaan sitoa vihkiraamatun kanteen, päivänvarjoon,
kenkien päälle, käsilaukkuun, ranteen ympärille,
kaulaan tai vaikkapa lyhdyn tai myrskykynttilälasin ympärille.
Varsinkin talvihäissä lyhdyn, suojatun kynttilän
tai kynttilälasin ympärille sidotut kukat ovat upeita.
Kukkien ei myöskään tarvitse olla aitoja. Yhtälailla
morsian voi kantaa silkkikukista sidottuja kimppuja tai kukkasomisteita
tai sekoittaa kimppuunsa aitojen kukkien lisäksi silkkikukkia.
|
|
|
Varret & amuletit
Joskus käy niin, että itselle tärkeä läheinen
ihminen ei syystä tai toisesta ole mukana hääpäivässä.
Tällöin ehkä haluat hänet kuitenkin mukaasi
vihkimiseen ja juhlaankin..
Yksi tapa saada läheinen mukaan vihkitilaisuuteen ja juhlaan
on laittaa läheisesi kuva pieneen amulettiin, kiinnittää
se ketjuun tai nauhaan ja kiinnittää tuo amuletti
vaikkapa kimpun varsiosaan.
|
|
Amuletteja voi toki kantaa ilman läheisen menetystä! Kuva
omasta rakkaasta ja itsestä tai kenestä tahansa läheisestä
sopii kimpun somisteeksi tottakai!

Myös kimppujen varsia voi koristella vaikkapa nauhoin, strassein,
helmin, kankain tai paperein.

|
Vieheet
Viehe, eli taskukukka tulee keskiajalta jolloin ritarin piti
kantaa jotain rakastettunsa "väriä" mukanaan
turnajaisissa rakkautensa merkkinä. Alunperin tuo värin
kantaminen oli pala kangasta, mutta tapa siirtyi myös morsiuskukkiin,
jolloin ritari otti rakastettunsa kimpusta kukan kantaakseen
sitä rakkautensa merkkinä matkalla seremoniaan.
Tänä päivänä vieheet voivat olla kukkia
tai korumaisia sommitelmia, jotka yleensä toistavat hääkimpun
teemaa.
Viehe kiinnitetään neulalla sulhasen takin liepeeseen
vasemmalle puolelle.
Kuva:
Johanna Kortesluoma
|
|
|
Heittokimput
1500-luvun Euroopassa vieraat kirjaimellisesti repivät
paloja morsiamen puvusta juhlan aikana onnen saamiseksi.
Pukunsa suojatakseen morsiamet alkoivat heittää häävieraille
onnea tuovia palasia asustaan, joista yhtenä oli sukkanauha.
1500-luvun lopulla sulhanen riisui sukkanauhan morsiamen päältä
ja heitti sen miesvieraille, sillä juopuneet miesvieraat
saattoivat malttamattomina yrittää itse ryöstää
sukkanauhan morsiamen päältä. Tämän
muutoksen myötä morsian alkoi heittämään
morsiuskimppunsa naimaikäisille naisvieraille.
|
|
Koska hääkimput tänä päivänä
eivät ole halpoja, harva morsian heittää huolella rakennellun
hääkimppunsa muiden napattavaksi. Heittokimppuna toimii
usein erillinen, heittämiseen suunniteltu pienempi kimppu.
Fortunekimput
Perinteisen heittokimpun rinnalle on tullut ns. fortunekimppu.
Fortunekimppu sidotaan pienistä kimpuista yhdeksi kimpuksi siten,
että kimppu hajoaa heitettäessä useaan osaan. Nimensä
mukaisesti kimppuihin liittyy ennustuksia, jotka kiinnitetään
kuhunkin kimppuun pitkän nauhan avulla. Ennustusten sijaan nauhan
päässä roikkuviin lappusiin voi kirjoitella aforismeja
tai tervehdyksiä.
Fortunekimppuihin liittyy myös symboliikkaa siihen
valittujen elementtien kautta. Tällaisia voivat olla kukkien
värit, kivet, amuletit ja erityisesti ns. kukkien kieli. Kimppuun
voi valita kukkia ja värejä oman maun, häiden teeman
tai symboliikan mukaan korostaen erityisesti morsiamen luonnetta ja
erityispiirteitä unohtamatta niitä onnea tuovia elementtejä.
Kukkien symboliikkaa löydät koosteesta kukkien
värit & kieli.
Fortunekimppu ei olekaan niinkään vakavasti otettavaksi
tarkoitettu häälisuke kuin hauska yksityiskohta. Sen arvo
on lähinnä juuri tuossa symboliikassa. Kun ystävä
sitoo kimpun morsiamelle, se on kiintymyksen- ja kunnianosoitus. Kun
morsian sitoo tai tilaa kimpun itse, se on kunnianosoitus naimattomille
ystäville ja läheisille. Ajatus on kaunein tässäkin!
Kimppua lähdetään usein suunnittelemaan häiden
muiden värien ja kukkien mukaisesti. Lisäksi voidaan miettiä
millainen morsian ja tai sulhanen on luonteeltaan tai millaisia he
ovat yhdessä. Koska kimpun heittää morsian ystävilleen,
kimpun symboliikka voi perustua yksinomaan siihen, millaisia toivotuksia
morsian ystävilleen haluaa kimpun kautta viestittää.
Yleisimmin toivotaan tietenkin sitä naimaonnea sekä hyvää
terveyttä, pitkää ikää, onnea ja vaurautta..
Inspiroidu ja suunnittele oma fortunekimppusi!
Alla kuvasarjassa näkyy räväkälle kokille suunniteltu
fortunekimppu, sekä toteutuneen kimpun yhden osan kuva heiton
jälkeen.

|
Avustajien kukat
Sulhasen lisäksi taskukukka kuuluu bestmanin rintaan,
mutta melko usein myös hääparin isät kantavat
taskukukkaa.
Kaasolle ja morsiuslapsille voi ostaa pienen kimpun, rannekukan,
kukkakorin, hiuskukat tai narusta roikotettavan pallokimpun.
Myös hääparin äidit voivat somistautua
rannekukilla, hiuskukilla tai rintapielikukilla.
Myös vieraille voi antaa kukkia pukuun kiinnitettäväksi!
Valitse vaikkapa hortensian yksittäiset kukat, joiden viereen
laitetaan rasiallinen nuppineuloja. Neulalla kukin vieras voi
kiinnittää kukan pukuunsa!
|
|
|
Asetelmat
Asetelmien valintaan ja suunnitteluun vaikuttaa juhlapaikan
yleisilme, juhlan tyyli ja väritys.
Asetelmat suunnitellaan edellä mainittujen lisäksi
yhteensopivaksi kutsujen, häämakeisten, liinojen ja
astioiden kanssa. Myös pöytien muoto ja koko sekä
vuodenaika tai mahdollinen hääjuhlan teema vaikuttaa
siihen, millaisia kukka-asetelmia häihin suunnitellaan.
Kannattaakin antaa floristille mahdollisimman paljon tietoa
ja materiaalinäytteitä juhlapaikasta, jotta kokonaisuus
olisi onnistunein.
Asetelmat voivat olla nykyään hyvinkin mielikuvituksellisia
ja veistoksellisia, toisten suosiessa edelleen perinteisiä
asetelmia.
Kynttilä- ja terälehtiasetelmien suosio on noussut
viime vuosista, ehkäpä juuri niiden helppuden vuoksi.
Aitojen terälehtien sijaan voidaan käyttää
myös silkkiterälehtiä tai muita somisteterälehtiä.
Yksinkertainen pioniasetelma kirkossa. Kuva:
Johanna Kortesluoma
|
|
Kukkien ostaminen
Hääjuhliin kannattaa ostaa sesongin kukkia, jotka ovat
edullisempia kuin sesongin ulkopuolelta ostetut kukat. Painota hinnassa
enemmänkin laatua kuin määrää. Osta aina
mahdollisimman tuoreita kukkia. Esimerkiksi pääsiäisliljat,
iirikset ja tulppaanit kannattaa ostaa aina nupuissa, mutta ruusut
taas hieman auenneina, sillä joskus ruusut eivät aukene
lainkaan. Kukkakauppiaalle saapuessaan jotkut kukat ovat jo 3-5 vrk
vanhoja, joten katso myös kukkien heteitä. Mm. liljojen
runsaat siitepölynupukat, eli heteet kertovat, että kukat
ovat olleet täydessä kukassa jo jonkin aikaa. Hääkimppua
varten ostettavista liljoista tulisi poistaa heteet, sillä siitepöly
värjää vaatteita. Älä osta kukkia paikasta,
jossa kukat ovat hedelmien vieressä tai vilkkaasti liikennöidyn
tien läheisyydessä. Hedelmät ja autojen saasteet ovat
hyvin haitallisia kukille ja vaikuttavat niiden elinikään
huomattavasti. Muista leikata kukkien varret veitsellä viistosti
jotta ne saavat tuoretta vettä ennen juhlapäivää.
|
Luonnon- ja itse kasvatetut kukat
Kukkia kannattaa kerätä aamulla tai viimeistään
ennen kuin aurinko on ehtinyt kohota korkealle taivaan kannelle.
Auringon porottaessa tai juuri sateen jälkeen kukkia ei
kannata kerätä.
Kukat kannattaa laittaa heti haaleaan veteen, jotta varsiin
ei kertyisi ilmakuplia.
Jos kukista erittyy nestettä veteen (esim. unikot) käräytä
kukkien leikkauspinta nopeasti tulitikulla. Tämä estää
nesteen erittymisen.
Muista poistaa siitepöly! Siitepölyä voi poistaa
joko leikkaamalla siitepölykapselit, eli heteet kokonaan
pois tai koskettamalla teipillä siitepölyaluetta.
Jotta kukat saavat vettä, muista leikata niiden varret
viistosti, ei saksilla!
Kuva:
Johanna Kortesluoma
|
|
|
Itse tehdyt asetelmat
Ruokapöytiin tulevien asetelmien tulisi olla kooltaan
sellaisia, etteivät ne vie liikaa tilaa ja etteivät
ne ole liian korkeita, jotta vieraat voivat keskustella näköesteittä
keskenään. Liian voimakkaasti tuoksuvia kukkia ei
myöskään kannata valita.
Yksinkertaisia kukkakoristeita syntyy laittamalla oksan tai
veistoksellisen kukan kapeaan maljakkoon. Esimerkiksi kalla,
orkidea tai gerbera on kaunis sellaisenaan, yhden tai muutaman
parittoman kukan asetelmana.
Kukkia voi myös laittaa veteen kellumaan. Valitse kauniita
kukintoja ja niille kauniit matalat astiat. Yksi suurempi asia
pöydän keskellä riittää.
Pelkkien kukkien sijaan kannattaa myös hyödyntää
hedelmiä ja viherköynnöksiä!
Piipahdus keskustelupalstallamme kannattaa, kun etsit ideoita
omiin pöytäkoristeisiinne!
Kuva: Nina
Dodd
|
|
Syötävät kukat
Kukkia voi käyttää myös salaattien, hääkakun
ja muiden ruokien sekä juomien koristeluun. Ruoissa ja juomissa
käytettävien kukkien tulee olla myrkyttömiä sekä
lajikkeeltaan, että kasvatusolosuhteiltaan. Kukkien tulee myös
olla puhtaassa paikassa kasvaneita.
|
Sopivia kukkia ovat mm.
Ruusut (nuput, terälehdet ja kokonaiset kukat)
Ruiskukat
Kesäkurpitsan kukat
Apilat
Orvokit
Laventelit
Koristekrassi
Auringonkukkien terälehdet
Kehäkukkien terälehdet
Kesäneilikka-nimisen kukan kukinnot
Vuorikaunokki
Kääpiösamettikukat (maistuvat sitruunalta!)
Kaunokaiset
Niittynätkelmä
Ruohosipulin kukat sekä muut erilaisten maustekasvien
kukinnot mm. värimintun ja kyntelin kukat, tillin kukinnot
ja kurkkuyrtit.
Kuva: Nina
Dodd
|
|
|
Allergisten hääkukat
Vaan mitäs sitten tehdään jos tuorekukat eivät
allergian tai muuten vaan käy!
Silkkikukat, eli tekokuitukukat ja kasvit ovat tänä
päivänä usein niin laadukkaita ja hyvin tehtyjä,
ettei niitä meinaa aidoista erottaa!
Tekokukkien käyttämisessä on monia hyviä
etuja: niitä voi vuokrata ja niitä voi ostettuna käyttää
häiden jälkeenkin joko omissa kattauksissa tai myyden
ne edelleen toiselle hääparille, joille niistä
on jälleen iloa.
Talvisäässä tekokukat ovat huolettomia, eivätkä
ne muutenkaan
kaipaa erityishuomiota.
Kukkia voi käyttää tuorekukkien seassa esimerkiksi
silloin, kun haluttua kukkaa on vaikeaa saada tuoreena. Tekokukista
voi myös helposti sommitella upeita asetelmia, sillä
niiden varret ovat usein taipuisia.
Kuva:
Johanna Kortesluoma
|
|
Floristin vinkkejä
Kimppu ja muut kukkalaitteet sekä somisteet tehdään
mahdollisimman viime tipassa tuoreista ja hyvin käsitellyistä
kukista.
Säilytys viileässä aina kun se on mahdollista!
Paikasta toiseen siirryttäessä (valokuvaus, pidempi matka
kirkosta juhlapaikkaan) käytä kylmälaukkua, mikäli
se kimpun koon puolesta on mahdollista. Sumutus on hyväksi monille
kukille.
Itse juhlapaikalla kimppu on morsiuspöydän koriste ja asetetaan
sille varattuun jalkaan tai pöydälle, kimpun valmistustekniikasta
ja muodosta riippuen. Myös maljakko voi joissain tapauksissa
tulla kysymykseen kimpun pidikkeenä.

Hauskaa suunnittelua toivottelee: Amoriinitiimi!
|