Hääoppaan sisältö -ponnahdusvalikkomme sijaitsee
yläbannerimme alapuolella. Käyttämällä ponnahdusvalikkoa
pääset tutustumaan kaikkiin koosteisiimme kautta hääoppaan.

|
HÄÄLAHJAT
Häälahjojen suhteen Suomessa ollaan oltu elinolosuhteisiin
nähden melko anteliaita, jopa tuhlailevaisiakin. 1500-luvun
jälkeen ja vielä 1900-luvullakin oli varsin tavallista,
että vieraat toivat ruokatarpeita juhlataloon, jotta vieraiden
kestitys ei tulisi talolle kohtuuttoman kalliiksi. Nämä
ruokatarpeet eivät kuitenkaan korvanneet häälahjoja.
Monella paikkakunnalla häissä tarjoiltiin runsaasti
häämaljoja, joiden saamiseksi juojan tuli luvata hääparille
erinäisiä lahjoja. Reippaasti humaltuneet rikkaammat
vieraat saattoivat ryhtyä juomien innoittamana kilpasille
toisten talollisten kanssa ja tässä hengessä
lahjalupausten arvot saattoivat nousta hyvinkin huomattaviksi;
kaikkea eläimistä viljelysmaihin.
Tänä päivänä lahjaperinne jatkuu,
sillä harva vieras haluaa saapua hääjuhlaan ilman
jonkinlaista lahjaa ja hyvä niin, sillä häät
ovat kaikin puolin kallista lystiä!
|
|
Vaikkakin nykyään selkeät raha- ja lahjakorttitoiveet
ovat yleisiä, tietyt tavaralahjat pysyvät kestosuosikkeina.
Moni haluaa joko jatkaa tai aloittaa jonkun ajattoman astiastomallin
keräämisen, pöytähopeat ovat aina suosittuja ja
monen koti saa lisäilmettä häälahjoina saaduista
taide- ja keräilyesineistä. Tyypillisiä tavarahäälahjoja
ovat myös laadukkaat tekstiilit, erityisesti vuodevaatteet sekä
erilaiset kodinkoneet espressokeittimistä viinikaappeihin. Tavaralahjat
voivat myös liittyä tulevan hääparin harrastuksiin
tai kiinnostuksen kohteisiin urheiluvälineistä kirjoihin.
Moni hääpari arvostaa myös itsevalmistettuja lahjoja,
mutta niiden suhteen kannattaa kuulla hääparin toiveita.
Ihan kaikille kun nimikoidut pannunaluset ja posliinimaalausastiat
eivät ole mieleisiä.
HÄÄLAHJAPALVELUT
Monet tavaratalot ja yksittäiset liikkeet tarjoavat lahjapalveluita,
joiden kautta vieraat voivat kätevästi valita hääparille
mieluisan lahjan. Lahjapalvelun tarkoitus onkin se, että lahja
on varmasti mieluinen ja samalla vältytään niiden kiusallisten
samojen lahjojen päätymisestä lahjapöytään.
Harvalla parilla kun on käyttöä neljälle paahtimelle.
Häälahjapalvelua käytettäessä kannattaa
muistaa, että ostos tulee ilmoittaa kassalle. Lahjalista toimii
vain mikäli asiakas huolehtii siitä, että jo ostettu
lahja merkitään listalle ostetuksi.
Lahjalistaa tehtäessä kannattaa valita mahdollisimman eri
hintaisia lahjoja, jotta jokaisen kukkarolle löytyy jotain sopivaa.
Liikkeiden omien lahjapalveluiden sijaan lahjalistaa voi ylläpitää
verkkosivustoilla, omalla hääsivustolla tai jonkun läheisen
hellässä huomassa.
|
Stockmannin Hää- ja lahjapalvelu
Stockmannin Hääpalvelu auttaa elämän suuren
juhlan järjestämisess. Hääpalvelussa pari
voi täyttää lahjalistan, jonka avulla vieraiden
on vaivatonta toteuttaa lahjatoiveet. Lista on nähtävissä
ja tulostettavissa internetissä. Hääpalvelusta
se voidaan myös lähettää vieraille. Listaa
päivitetään Hääpalvelussa ja siellä
poistetaan listalta jo ostetut lahjat. Hääparina voitte
seurata listan tilannetta internetissä teille avattavilla
hääsivuilla.
Helsingin keskustan tavaratalon Hääpalvelun runsaista
valikoimista morsian löytää itselleen unelmiensa
puvun ja asusteet. Pukeutumiseen liittyvissä asioissa auttavat
Stockmannin pukeutumisneuvojat.
Hääpalvelun asiakkaina saatte paljon muitakin rahanarvoisia
etuja mm. ilmaista parkkiaikaa ja Stockmann-tilille korotonta
maksuaikaa. Tervetuloa rekisteröitymään Hääpalvelun
asiakkaaksi!
|
|
LAHJAIDEOITA
|
Keittiötarvikkeita!
Monipuoliset keittiötarvikkeet ovat
aina mieluisia ja tarpeellisia lahjoja!
CHEZ MARIUS
Laajasta valikoimastamme löydät kaiken viinilaseista
lihapullasaksiin. Maailmankuuluista laatumerkeistä meiltä
saat mm. Macin ja Globalin keittiöveitset, Isomacin teräksiset
espressokoneet, Peugeotin pippurimyllyt ja kaiken mahdollisen
ruoanvalmistukseen ja kattaukseen liittyvän!
Chez Marius
Myymälä avoinna arkisin klo 11-18.00
lauantaisin klo 11-15.00.
Puh 09-612 3638
Tervetuloa!
|
|
|
Kuppi kuumaa arkeen ja juhlaan!
OBH
Nordican Espresso Pearl
- Irrotettava vesisäiliö 1 l (20 kupillista espressoa)
- 15 baarin paine.
- Valmistaa kahvin suoraan 1 tai 2 kuppiin.
- Höyryputki maidon lämmittämiseen ja vaahdottamiseen.
- Metallinen lämpölevy kuppien lämmittämiseen
- Irrotettava tippa-alusta
- Lämmityssäiliö 150 ml
- Merkkivalot
Jälleenmyyjäluettelo
|
|
|
Designed by F. A. Porsche -veitset
Porschen veitset ovat ylellisiä ja istuvat käteen
kuin valetut. Nämä veitset sopivat niin ammattilaisen
kuin arkikokinkin valikoimaan, sillä ne ovat erittäin
kestäviä ja kauniin näköisiä.
Japanilainen kokki-/vihannesveitsi, 15 cm. Tätä japanilaistyylistä
veistä voit käyttää niin vihannesten, hedelmien
kuin juurestenkin pilkkomiseen. Tällä veitsellä
myös itämaiset hedelmäkoristelutyöt ja wokkikasvisten
teko onnistuvat. Terä on joustava ja sitkeä, ja siksi
sopiva kasviksille. Terävyys ja tasapaino helpottavat erityisesti
vihannesten pilkkomista ja erittäin ohuiden viipaleiden
tekemistä. Hintaan sisältyy lahjapakkaus.
Tämä tuote on ostettavissa Finen
liikkeestä tai nettisivuilta.
|
|
|
Kirja on hieno lahja!
Karisto ehdottaa lahjatoivelistalle vaikkapa seuraavaa kirjaa:
Rakkaus! Sana suloinen - Värssyjä hääpareille
Pieni, näppärä kirja on täynnä hääpareille
sopivia värssyjä, runoja, sananlaskuja ja ajatelmia
onnesta, rakkaudesta ja yhteiselosta. Hyödyllinen lahjakirja
kaikille häähumussa häärääville!
Toim. Satu Aalto
Koko 110 x 110 mm
Sivuja 320
Luokka 10.8
Asu nidottu
Ovh 10,00 €
ISBN 951-23-4629-X
Kustantaja: Karisto
Oy
|
|
|
Tekstiilit
Ateljeemyymälä Reetta Sillanpää
Kauhajoki
Topeeka 40 c
040-567 2890
www.reettasillanpaa.fi
Huovan tunnelmaa kotiin! Valmistan huovuttamalla seinätekstiilejä
- kuin villamaalauksia. Valmiissa Mehtola-mallistossani on kasvi-
ja eläinaiheita, joita muuntelemalla syntyy "saajan
näköinen työ". Myös tilaajan aiheista
syntyy uniikkeja lahjoja, jotka toteutan aihe- väri- ja
kokotoiveiden mukaan.
Käy sivuillani ja kysy lisää. Taidekäsityö
säilyttää arvonsa ja siirtyy tulevillekin sukupolville!
|
|
LAHJAKSI RAHAA TAI LAHJAKORTTEJA
Ajatus siitä, että rahalahjat olisivat erityisesti tähän
aikakauteen kuuluvia, on huuhaata! Rahalahjoja on kerätty häissä
esimerkiksi kierrättämällä avoimesti lautasta
vieraiden joukossa, jotta vuorollaan lautasen saaja ei kehtaisi ainakaan
vähempää antaa kuin sen ojentaja. 1900-luvun alkupuoliskolle
asti saatettiin pitää viinahäitä, joissa köyhälle
hääparille kerättiin mammonaa tanssien ja viinanmyynnin
verukkeella. Häissä on kerätty kainostelematta monella
muullakin tavalla riihikuivaa rahaa. Häissä saatettiin viettää
"hääkäräjiä", joka oli oman aikansa
hääleikki. Käräjillä oli tuomari ja kaikki
muut mukamas käräjille kuuluvat henkilöhahmot ja vieraita
syytettiin mm. epäsiveellisyyksistä, joista selvisi vain
maksamalla hääkäräjärahan. Toisaalla saatettiin
varastaa häävieraiden vaatteita yön aikana ja huutokaupata
niitä aamusella. Melko yleistä oli myös häävieraiden
saunottaminen ja kuppaaminen rahasta.
Melko usein rahatoive esitetään kutsun liitteessä
lorun muodossa, toki aivan yksinkertaista ilmaisumuotoakin käytetään.
Tällöin ilmoitetaan häätilinumero, jonne kukin
vieras voi lahjoittaa haluamansa summan. Hääparin puolelta
on kohteliasta ilmoittaa rahankeräyskohde, joka voi olla mitä
tahansa yhteisen kodin pesämunasta häämatkaan.
Lahjakortit taas ovat käteviä lahjoja, sillä niillä
hääpari voi lunastaa haluamiaan tuotteita joko tietystä
liikkeestä tai tallettamalla lahjasekin pankkitilille.
Muutamia vinkkejä rahalahjatoiveen riimittelyyn
Tekstit©www.amoriini.com
Älä sikoina meitä kuitenkaan pidä,
kun lähestymme teitä rehellisinä.
Älkääkä ajatelko meistä pahaa,
vaikka lahjatoiveenamme onkin puhdasta rahaa.
Meillä on jo niin paljon kaikkea toistemme haalimaa,
että haluaisimme vain päästä kiertämään
maailmaa.
On elämä tasapuolisesti arkea ja juhlaa,
ethän silti ansioitasi vuoksemme turhaan tuhlaa!
On matka/remontti/oma koti suurin haaveemme,
pakettilahjan sijaan ehkä haluat sijoittaa tulevaisuuteemme!
Häiden jälkeen meillä on sitten aikaa yhdessä
varttua,
tehdä suunnitelmia ja antaa säästötilimme pesämunan
karttua.
Ja nyt tulee se pakollinen paha,
lahjakäärö vai kylmä raha!
Tässä vaiheessa kuuluu sanoa, että lahja ei ole tärkeä,
mutta moni ei näe lahjattomana saapumisessa mitään
järkeä.
Lahjan suhteen ei ole aihetta huoleen,
kaiva kuvetta ja laita se kuoreen!
Jos tässä mentiin liian suorasti asiaan,
voi sen paahtimenkin pakata sievään rasiaan!
Lahjan kanssa ei arvitse huokailla,
sillä säästöpossumme tahtoisi ruokailla.
Jos taas pohditte mitä kääriä pakettiin,
kannattaa ottaa yhteyttä tulevaan anoppiin.
Kun lisätilaa ei ole vaikka kuinka raivaa,
ei vieraidenkaan kannata nähdä lahjan suhteen vaivaa!
Makuja on monia, toiset käy yksiin
ja aina voi varautua yllätyksiin!
Keräämme myös pesämunaa sukan varteen,
häämatkalle kun mielimme ennen paluuta arkeen.
MUUT LAHJATOIVEET
Muita persoonallisia häälahjatoiveita voivat olla esimerkiksi
talkoo- ja remonttilahjat, joissa hääparille lahjoitetaan
asiaan kuuluvia tarpeita tai lahjan antajan aikaa. Lahjaksi voikin
antaa lahjatoivetta kunnioittaen omaa osaamistaan, työkaluja,
somistuselementtejä tai vaikkapa omenapuun! Menevä hääpari
saattaa arvostaa elämyslahjoja, varsinkin silloin kun kaapit
pursuavat tavaraa, eikä rahalahjoillekaan ole tarvetta. Elämyslahjat
voivat olla mitä tahansa yhteisestä harrastuksesta kulttuurielämyksiin.
Tänä päivänä varmasti yksi erikoisemmista,
mutta taatusti mukavista lahjoista on siivouspalvelun lahjoittaminen.
Harvalla olisi mitään sitä vastaan, että joku
tulisi ja hoitaisi kotitaloushärdellin vaikkapa vain kerran kuukaudessa
vuoden ajan.
HÄÄMATKA HÄÄLAHJAKSI
|
Ebookers
Ebookers tarjoaa lemmenpareille erinomaisen palvelun häämatkan
valmisteluja varten. Hääpari voi avata matkatoimistoomme
häätilin, mihin häävieraat voivat kartuttaa
matkakassaa unelmien häämatkan toteutusta varten.
Häämatkatilillä voidaan maksaa jo tehtyä
matkavarausta tai hääpari voi kerätä rahaa
myöhemmin päätettävään häämatkaan.
Häätiliä käytetään toteutettavan
matkan kuluihin, ja jos kulut ovat pienemmät, palautetaan
jäljelle jäävä summa hääparille.
Tiliä avattaessa ohjeistamme hääparille maksutiedot
ja vieraiden maksaessa "tilille" rahaa lähetämme
heille vielä kortit, jotka he voivat halutessaan laittaa
lahjapöydälle. Lemmenlomalle tarjoamme runsaasti toinen
toistaan ihanampia kohteita. Häämatka suunnitellaan
parin toiveiden mukaisesti ja yhteisistä unelmista tehdään
totta. Häätilin voi avata kätevästi soittamalla,
sähköpostilla tai vierailemalla toimistollamme Helsingissä.
Lisätietoa löydät E-bookersin kotisivuilta
|
|
KUN KAIKKEA ON!
Jos aate on maallista mammonaa tärkeämpi
myös lahjamielessä, häälahjan voi antaa edelleen
hyvään tarkoitukseen. Kohteita on monia etujärjestöistä
norppien suojeluun.
Parempi maailma ja hehtaari sademetsää
WWF:n kautta voi
osallistua yhteisen luontomme ja sen eläinten suojeluun. Kohteita
on monia. Voit auttaa vaikkapa pelastamaan sademetsiä. WWF kertoo,
että lähes puolet maapallon sademetsistä on jo hävinnyt
lopullisesti ja vuosittain sademetsiä tuhotaan noin 20 miljoonaa
hehtaaria. Ostamalla sademetsädiplomin autat suojelemaan ja säilyttämään
kokonaisen hehtaarin sademetsää. Sademetsädiplomiin
kirjoitetaan diplomin saajan nimi ja se maksaa 50€. Itämertamme
voi suojella samalla hinnalla ja lahjasta saa muistoksi lahjansaajan
nimellä kirjoitetun kunniakirjan. Kunniakirjoja ja lahjoituslahjoja
voi ostaa seuraavan linkin
kautta. Vuohia, sikoja ja kyläkouluja voi ostella Kirkon
ulkomaanavun kautta. Materiasta ja mammonasta kieltäytyvä
city-pari voi siis myös toivoa sikakatrasta itselleen!
ONNITTELUTEKSTIVINKKEJÄ
Onnittelutekstejä suomeksi
Kuin lempeä liekki rakkaus lämmittää ja valaisee
sielun.
Rakastakaa toisinne palavasti elämänne loppuun asti!
Enkeli lentää taivahalla, miettii niitä näitä.
Et nytpä se onni meillä on kun juhlitaan teidän häitä.
Taivaallista avioliittoa toivottaen..
Käsi kädessä, yhtä jalkaa. Varsinkin silloin
jos vastamäki alkaa.
Yhteisellä tiellänne muistakaa, rakkautta antamalla rakkautta
saa.
Rakkaudella..
Kuinkas sattui hauskasti, tuli onni vastaan.
Yhteen sitoi tiukasti nämä kaksi lastaan.
Pysykää yhdessä, arjessa ja juhlassa!
Toivomme teille rakastuneille elämäniloa ja onnea kestävää.
Päivien paistetta jokaiseen arkeen, rikasta yhteistä elämää.
Monia yhteisiä vuosia toivottaen..
Hääilo olkoon onnen enne, täyttykööt toiveet
sydäntenne.
Kaikkea hyvää toivottaen..
Olkoon menneiden päivienne onnellisin hetki tulevaisuutenne
surullisin.
Mutkatonta tulevaisuutta ja rutkasti onnea vastavihityille toivottaen..
Ei kahta rakasta sydäntä erota Jumalakaan (Kanteletar)
Onnellista yhteistä elämää
Onnellisen avioliiton enne, ette huuda toisillenne ellei talo ole
tulessa!
Tulenpalavaa rakkautta ja menestystä liitollenne...
Rakastakaa ilman pelkoja, luottakaa ilman kysymyksiä, tarvitkaa
ilman vaatimuksia, halutkaa ilman säännöstelyä
ja hyväksykää ilman muutoksia.
Parhaimmat onnittelut hääparille!
Menettää kaapin paikkakin merkityksen, kun te kaksi olette
sylitysten.
Sylin täydeltä onnea..
Onnen kahle kultainen, lämmin loiste rakkauden.
Ihanin tunne ihmisen, sydän on löytänyt sydämen.
Sydämelliset onnittelut..
Onnen kahle, lemmen paulat, olkoon kevyt ja kestävä.
Kahle olkoon onnen kahle, sormus surut estävä.
Onnea hääparille..
Aina roiskuu kun rapataan. Ja huulia pitää muikistaa kun
suudellaan.
Pitää uskaltaa sanoa anteeksi ja mennä nurkkaan kun
on jääräpää.
Nauru ja ilo, yhteinen onni, se on määränpää.
Elämänmakuista ja onnellista liittoa toivottaen..
Jihuu! Tästä se alkaa! Mikä kunnia saada olla todistamassa
kun teistä tehtiin tuleva kultahääpari. Tulevia hääkakkukahveja
odotellen
Enää ette tunne sadetta, sillä olette toinen toisenne
suojana.
Enää ette tunne kylmää, sillä olette toinen
toisenne lämpönä.
Enää ette tunne yksinäisyyttä, sillä olette
toinen toisellenne kumppani.
Nyt teitä on kaksi, mutta edessänne on vain yksi, yhteinen
elämä.
Menkää kotiinne, tuleviin yhteisiin päiviinne
ja olkoon päivänne hyviä ja pitkiä tässä
maailmassa.
(Intiaanien häärukous)
Ruotsiksi
Grattis på Bröllopsdagen!
Må solen alltid skina och kärleken aldrig sina.
Se fram mot ett lyckligt liv, ni två minns denna dag när
håren blir grå.
Hjärtliga lyckönskningar till brudparet.
Hjärtliga lyckönskningar och varma gratulationer.
Vi nu hoppas era ringar tro och lycka till er bringar.
Gratulerar på den stora dagen!
Amor skjuter stundom prick en fullträff var det nu han fick.
Tro hopp och kärlek är tre små ord men ändå
de största på denna jord.
För kommande dagar och framtida år vi önskar en lycka
som aldrig förgår.
För brudparets lycka jag höjer min skål: för
kärlek, för glädje, för drömmarnas mål.
Till eget hem från bröllopsfest tag lyckan med som vardagsgäst.
Englanniksi
Wedding Congratulations!
Congratulations on your marriage!
On your marriage. Wishing you a lifetime of beautiful tomorrows.
Best wishes for a long and happy marriage!
Wishing you every happiness as you begin your life together.
Best wishes to you on your special day.
Congratulations on your marriage and your future together.
Congratulations! May you live happily ever after.
As you journey through lifes ups and downs,
may your marriage be the bond that holds you together.
Remember the path to a long and successful marriage
is paved with stones of compassion, understanding and patience.
If you can find a truly good spouse,
they are worth more than precious gems.
When they speak, their words are wise,
and kindness is the rule for everything they say.
And you both found one, Congratulations!
In marriage the little things are the big things.
It is never being too old to hold hands.
It is remembering to say "I love you" at least once a day.
It is never going to sleep angry.
It is at no time taking the other for granted.
It is not only marrying the right partner,
it is being the right partner.
Congratulations on your marriage!
May God be with you and bless you,
May you see your children's children.
May you be poor in misfortunes
and rich in blessings.
May you know nothing but happiness from this day forward.
When two people pledge to love and care for each other in marriage
they create a spirit unique to themselves,
which binds them closer than any spoken or written words.
Congratulations on your marriage.
Mukavaa juhlapäivää toivottelee: Amoriinitiimi