![]() |
|||||
|
|
|||||
|
Sataan kertaan menetetyt hermot lisäävät paitsi morsiamen, myös sulhasen ja muiden läheisten häästressiä suuresti. Ennen projektiin ryhtymistä kannattaa siis tarkkaan harkita, onko tuo muutaman euron säästön arvoista. Ompelijalla teetetty puku on myös hyvä vaihtoehto persoonallista hääpukua etsivälle. Teettäminen ei ole automaattisesti kalliimpaa kuin puvun ostaminen valmiina liikkeestä. Useissa valmispuvuissa nimittäin maksaa paljon puvun merkki. Valmispukua joudutaan usein myös vielä muokkaamaan juuri kyseiselle morsiamelle sopivaksi, joten siitäkin kertyy lisähintaa. Kun puku on tehty kaavoista lähtien sinulle, istuu se suurella todennäköisyydellä sinulle paremmin kuin yksikään valmispuvusta muokattu puku. Suosittelen oman hääpuvun ompelua ainoastaan ammattilaisille tai paljon ompelua ja nimenomaan istuvien juhlapukujen ompelua harrastaneille. Hääpuvun ompelussa haastavinta on saada puvusta morsiamen päälle täydellisesti istuva. Meistä erittäin harva on standardivartaloinen, joten muutoksia alkuperäisiin kaavoihin tulee väkisinkin. Jos sovitukset, kaavojen muokkaamiset, liukkaiden ja ohuiden kankaiden ompelu ja lankojen kireyksien säätö ovat tuttua puuhaa, ei kun rohkeasti vaan suunnittelemaan ja ompelemaan hääpukua. Jos löydät jostain kansalaisopistosta tms. kurssin, jossa pääset osaavaan ohjaukseen, homma helpottuu huomattavasti. Olen koonnut tähän koosteeseen muutamia puvun tekemisen niksejä ja neuvoja yksityiskohtien tekemiseen. Koostetta päivitetään tulevissa Amoriinin päivityksissä aina tarpeen mukaan. Ompelun intoa! Hääpuvun materiaali Hääpuku voidaan ommella lukuisista eri materiaaleista. Yleisimmin hääpuvuissa käytetään silkkiä, satiinia, taftia tai sifonkia. Hääpukumateriaaleista löytyy rutkasti tietoa Amoriinin Hääpukukoosteesta. Hääpuvun saumat Hääpuvun päällikankaassa kannattaa käyttää avattavaa yhdyssaumaa. (ks. vasemman puoleinen kuva) Huomioi leikatessa, että saumanvaran leveys tulee olla vähintään 1,5 cm. Hääpukua tehdessä laitan aina ensin 2 cm saumanvarat ja kavennan ne sitten sovituksen jälkeen siihen 1,5 cm:n mittaan saumurilla. - Ompele ensin suoraommel (lev. 0 mm, pit. 2,5 mm) saumanvaran etäisyydelle
reunasta. Muista ommella huolittelu aivan kankaan reunaan! Paras vaihtoehto on saumojen huolitteluun on saumuri. Ellei sinulla ole saumuria, käytä ompelukoneen monipistosiksak-ommelta (säädöt: lev. 4-5 mm, pit. 1 mm). Ellei koneessa ole monipistosiksakkia, käytä tavallista (säädöt: lev. 4-5 mm, pit. 1,5 mm). - Silitä sauma auki. Vuorin saumat - Leikatessa saumanvaraa kannattaa varata enemmän, kuten päällikankaassakin,
mutta lopulliseen muotoon riittää vain 1 cm saumanvara. Päärmeet - Puvun helmaan kannattaa aluksi jättää reilusti päärmevaraa. - Päärmettä varten tulee jättää n.
1,5 cm:n päärmevara. Sifongin tai organzan ompelu: - Jos pukuusi tulee sifonki- tai organza-osia, ompele niiden saumat
saumurilla. Tavallisella ompelukoneella saumoista ei tahdo saada siistejä.
Alushameet Millainen alushame puvun alle? Hyvin kapealinjainen puku ei välttämättä tarvitse alleen kuin vuorin. Vannealushame leventää helman linjan suoraviivaisesti vyötäröltä helmaan ja saa A-linjaisen puvun näyttämään A-linjaiselta. Tyllialushameella helmasta ei saa kovin leveää, ellei käytä ziljoonaa tyllikerrosta. Tyllialushame kohottaa helmaa kevyemmin. Tylli sopii kaikkein parhaiten lyhyen puvun alle. Pelkkä tylli ei oikein jaksa kannatella pitkän hääpuvun helmaa. Eli, jos haluat suoraviivaisen, A-linjaisen puvun, jossa on levenevä helma, valitse vannealushame. Siitä voi ostaa/ tehdä eri levyisiä versioita. Jos haluat pehmeälinjaisen puvun, jonka helma vain hieman kohoaa, valitse tyllialushame. Itse suosittelen vannealushametta, koska se näyttää paremmalta ja myös tuntuu paremmalta, kun alushame ei "makaa jalkojen ympärillä". Tyllialushame saattaa olla kesällä myös kuuma. Vannealushame Tämä vannealushameen ohje on suunniteltu A-linjaiseen pukuun soveltuvaan vannealushameeseen. Aluksi sinun tulisi päättää, kuinka leveän alushameen haluat. Voit hahmotella leveyttä muodostamalla esim. narusta tai kahdesta mittanauhasta ympyrän lattialle, jonka keskelle menet itse seisomaan. Tässä vaiheessa tarvitaan mielikuvitusta, että osaat hahmottaa, kuinka helma levenee. Yleisohjeeksi sanoisin, jos haluat oikein kapean hameen, joka vain aavistuksen levenee, helman ympärysmitta on n. 2 m. Jos taas haluat "normaalin A-linjan" muodostavan alushameen, helman ympärys on n. 2,5 m - 2,8 m. Sopivaan helmanympärykseen vaikuttaa olennaisesti pituutesi ja vartalotyyppisi. Esim. kovin lyhyen ei kannata leventää helmaansa 3 metriin. Jos et ole varma sopivasta ympäryksestä, osta mieluummin liikaa vannetta kuin liian vähän. Mikäli tavoitteenasi on oikein leveä hame, mitta voi olla jopa hieman yli 3 m. Tuollaiseen hyvin leveään alushameeseen tämä ohje ei sovellu sellaisenaan. Vannetta tulee alushameen ihan alareunaan kaksi rinkiä ja toiseen kohtaan vähän polven alapuolelle yksi rinki. Tarvikkeet: Huom! Useimmissa kangaskaupoissa on tarjolla hyvin ohutta Riglene-vannenauhaa, jonka päältä voidaan jopa ommella. Tämä ei kuitenkaan kokemukseni mukaan ole koskaan toiminut vannealushameessa! Vanteet eivät pysy tukevina, vaan alkavat vääntyillä ja näin puvun helma ei pysy tasaisena. Markkinoilla on kuitenkin selvästi paksumpaa, vajaan 1cm-levyistä muovivannetta, joka tuntuukin tukevalta muovilta. Sen päältä ei voi ommella. Hameen leikkaaminen - Mittaa vyötärö, lantio sekä pituus vyötäröltä
lattiaan. Viimeksi mainitusta mitasta vähennetään 10
cm -> tästä saadaan helman pituus Ompelu - Ompele sivusaumat yhteen, mutta jätä toinen sauma auki
yläosastaan n. 20 cm matkalta. Testaa alushametta pukusi alla. Mikäli vanteet (erityisesti ylempi) näkyvät puvun läpi, tarvitset alushameeseesi vielä hiukan tylliä. Tyllin tarkoitus ei ole toimia tässä tapauksessa puvun kohottajana vaan vanteiden pehmentäjänä. (Tyllin ompelu: - Tarvitset n. metrin levyistä tylliä 2 x ylemmän vanteen verran. - Taita tylli kaksinkerroin, siten että siitä tulee kapea ja pitkä kaitale. - Ompele tyllin taitekohtaan pari poimulankaa tai poimuta se manuaalisesti suoraan hameeseen sopivaksi nuppineulojen avulla. - Tylli ommellaan avattuna taitteen kohdalta hieman ylemmän vanteen yläpuolelle. Jos et ole ommellut poimulankoja, laskosta tylli tasaisesti hameen ympäri ja ompele sitten. - Laske avattuna ollut tyllinpuolikas alas ja leikkaa tylli vain paria senttiä pidemmäksi kuin varsinainen alushame.) Onnistuneita ompeluhetkiä toivottelee: Amoriinitiimi!
|