Hääoppaan sisältö -ponnahdusvalikkomme sijaitsee
yläbannerimme alapuolella. Käyttämällä ponnahdusvalikkoa
pääset tutustumaan kaikkiin koosteisiimme kautta hääoppaan.
|
SULHASET
Tytöt alkavat unelmoida häistään usein
jo pikkutyttönä. Kun sopiva miekkonen sitten on saatu
kihlattua ja hääpäivä sovittua, alkaa unelmien
päivän suunnittelu ja kuumeinen odotus.
Alttarille on kuitenkin kävelemässä myös
sulhanen...
Monet sulhaset haluavatkin nykyään pukeutua häihinsä
vähintäänkin yhtä näyttävästi
kuin morsiamet. Siinä missä ennen vihille mentiin
paras "pyhäpuku" päällä, nykyään
frakki, saketti ja bonjourpuku ovat jo melko tyypillisiä
miesten valitsemia hääasuja.
Sulhasen pukuun kuuluu omat lisukkeensa, joista yleisin on
tietenkin viehe, eli taskukukka. Sulhasen asusteisiin kuuluvat
myös kalvosinnapit, taskuliina, pitkät, mustat tai
kenkiin ja pukuun väriltään sopivat sukat, kravatti,
solmuke tai plastron, kiiltonahka-*, tai juhlakengät sekä
haluttaessa kävelykeppi, silinterihattu ja taskukello.
|
|
Kyselimme keskustelupalstan sulhasilta, mikä olisi heidän
mielestään mieluisin hääasuste. Suurimman kannatuksen
sai selkeästi perinteinen tumma puku. Moni suunnitteli juhlistavansa
pukunsa liivillä.
Seuraavaksi suosituin pukuvaihtoehto oli bonjour-puku, joka on tumman
puvun juhlallisempi versio eli se pitkä malli. Loput vaihtoehdot
- frakki, saketti ja smokki - saivat yhtäläisen kannatuksen.
Jotkut sulhaset suunnittelivat myös tavanomaisista poikkeavia
vaihtoehtoja.
Sulhasen vaatteet hankitaan usein vuokraamalla, varsinkin mikäli
asuna on erityisen juhlava kokonaisuus, eikä juhla-asulle nähdä
myöhempää käyttötarvetta. Vuokravaatteet
ovat erinomainen vaihtoehto hääasun hankinnalle, sillä
päällensä saa puhtaan, silitetyn, tärkätyn
ja itselle mitoitetun asukokonaisuuden, jonka valinnassa avustaa ammattitaitoinen
ihminen. Toisille häät ovat hyvä tekosyy hommata vaatekaappiinsa
kertaheitolla koko komeus tuleviakin juhlia ajatellen, joka sekään
ei budjetin salliessa ole hassumpi vaihtoehto.
Pari pukeutumisvinkkiä sulhaselle!
- Rintapielessä käytetään yhtä koristetta
kerrallaan - eli taskuliinaa ei tarvita, koska sulhanen käyttää
viehettä eli taskukukkaa.
- Pukupaidan alle kannattaa pukea hihaton verkkopaita. Se pitää
paidan irti ihosta ja tekee olotilasta miellyttävämmän
erityisesti kuumalla säällä.
- Paidan hihansuun tulisi näkyä noin sentin takin hihansuusta.
Tähän säätämiseen on olemassa apukeino -
hihastimet. Hihastimet maksavat pukuliikkeissä muutaman euron.
- Varaa hääpäivään lähettyville tarraharja
ja kenkien pikakiillotussieni. Niillä teet saat siistittyä
asusi vielä viime hetkellä.
- Muista kalvosinnapit!
|
Frakki
Frakki on musta hännystakki, jonka kanssa häissä
pidetään mustia frakkihousuja, valkoisia liivejä,
valkoista kovakauluksista ja kalvosimellista paitaa, jonka napit
ovat kultaisia tai helmiäisiä ja valkoista solmuketta.
Frakkia ei napiteta kiinni.
Silinteri, kiiltonahkakengät*, mustat pitkät silkkisukat
ja glacé-hansikkaat ja taskuliina kuuluvat frakin asusteisiin.
Frakkiin kuuluu myös taskukello, jonka voi toki jättää
poiskin, mikäli sellaista ei ole saatavilla.
Frakin perinteinen viehe on valkoinen neilikka.
|
Saketti
On puku, johon kuuluu frakkimainen, mutta pyöreämpilinjainen
hännystakki, musta-harmaaraidalliset housut, valkoinen
sakettipaita, harmaat tai hopeanharmaat liivit ja plastron.
Etiketin mukaan sakettia pidetään klo 18.00 saakka,
käytännössä häissä sitä pidetään
koko juhlan ajan. Asuun kuuluu kiiltonahkakengät*.
Saketin kanssa voi käyttää silinteriä ja
hansikkaita, kuten frakinkin kanssa.
Saketin perinteinen viehe on valkoinen neilikka.
|

|
Smokki
Asukokonaisuuteen kuuluu, yleensä musta, 1- tai 2-rivinen
takki ja takin kanssa samanväriset housut, joiden sivuja
koristaa silkkinauha. Yksirivisen smokin kanssa pidetään
joko liiviä tai vyöliiviä. Solmuke, eli "mirri"
sävytetään liivin tai vyöliivin kanssa yhtenäiseksi.
Solmukkeen sijaan voi käyttää plastronia.
Smokkipaita on valkoinen, kovakauluksinen ja sen hihoissa on
kaksinkertaiset kalvosimet. Paidan edusta on joko sileä
tai laskoksilla varustettu, mutta myös röyhelöpaitaa
voi pitää smokin kanssa.
Kengät ovat mustat, yleensä kiiltonahkaa ja niiden
kanssa pidetään pitkiä, polveen asti ulottuvia
sukkia. Varsinaisesti smokki on etiketin mukaan ilta-asu, mutta
nykyään smokkiakin käytetään häissä,
häiden hieman aikaisemmasta aloitusajankohdasta huolimatta.
|
Tumma puku
Miehen tummaan, 1- tai 2-riviseen pukuun voi juhlan kunniaksi
liittää erilaisia asusteita, kuten tyylikkään
liivin, kovakauluksisen, kalvosimellisen paidan ja kravatin
sijaan asuun voi myös valita solmukkeen tai plastronin.
Kesähäissä puku voi myös olla valkoinen.
Tumman puvun kanssa pidetään mustia kenkiä ja
mustia polvisukkia. Mikäli puku on muun värinen, sukat
sävytetään pukuun ja kenkiin sopiviksi.
Sulhasten asuissa on viime vuosina nähty paljon muutakin
muin mustaa ja valkoista. Musta puku on edelleen monen mielestä
se juhlavin, mutta värillinen puku tai bonjour-puku voi
olla erilainen ja tyylikäs vaihtoehto. Väriä
pukuun saa toki myös värillisellä kravatilla
tai plastronilla ja liivillä. Myös paita voi olla
olla värillinen.
|

|
Bonjourpuku
Bonjourpuku on tumma puku, jossa on pidempi takki. Takki ulottuu
puleen sääreen tai jopa lähes polveen saakka.
Bonjourpuvun kanssa pidetään joko harmaaraidallisia
sakettihousuja tai mustia pukuhousuja.
Solmukkeen sijaan voi käyttää plastronia. Muuten
asukokonaisuuteen kuuluu sama paita-liivikokonaisuus sekä
kengät & sukat kuin saketissakin.
Nykyään liivien ja plastronien perinteisten värien
rinnalla nähdään muitakin sävyjä.
* Kiiltonahkakenkien toinen nimitys on lakeerikengät.
|
Myyntihinnat (keskihintoja)
Frakkipaketti 700 €
Sakettipaketti 1000 €
Bonjourpaketti 800€
Smokkipaketti 650 €
Tumma puku -paketti 500 €
Vuokrahinnat (keskihintoja)
Nettikierroksen perusteella koottuihin keskihintoihin sisältyy
aina puku ja kaikki sen varusteet. Sulhon tehtäväksi
jää yleensä vain sukkien, alusvaatteiden ja kalvosinnappien
hankinta.
Frakkipaketti 115 € (ilman kenkiä) 106 €
Sakettipaketti 122 € (ilman kenkiä) 118 €
Bonjourpaketti 136 € (ilman kenkiä) 126 €
Smokkipaketti 103 € (ilman kenkiä) 95 €
Tumma puku -paketti 81 €
Tumma puku -paketti (ilman kenkiä) 75 €
Tumma puku ilman varusteita 53 €
|

PARRANAJOA JA KOMEUTTA
Tänä päivänä sulhaset panostavat niin arjessa
kuin juhlassa myös kosmetiikkapuoleen. Monen sulhasen käsi
käy vähintäänkin käsirasvapurkilla ennen
häitä. Old Spicelle tuoksuvat känsäkouraiset ja
mustakyntiset sulhaset ovat siis historiaa! Sulhasia kiinnostaa ihon
hoito ja omat erikoishoidot entistä enemmän, joka näkyy
jo selkeästi parturi-kampaamoiden palvelulistoilla, esimerkiksi
amerikkalaisen parranajon suosion nousussa.
|
Ns. Amerikkalaista parranajoa onkin tarjolla usealla eri tyylillä.
Hinnasta riippuen miesten komeutta hoidetaan perusparranajona
kuumine ja kylmine pyyhehauteineen terävällä
veitsellä taituroiden tai hieman leveämmällä
kukkarolla rentouttavana kasvohoitomuotona, johon sisältyy
myös parranajo.
"Pidemmän kaavan" mukaan iho puhdistetaan, jonka
jälkeen ihoa hierotaan ja lämmitetään. Alkukäsittelyn
jälkeen on vuorossa parranajo ja rauhoittava kasvonaamio.
Mikäli parranajopakettiin kuuluu naamio, sen aikana hoitoon
voi kuulua myös hartioiden ja pään hierontaa.
Lopuksi kasvoille levitetään kosteuttava voide.
Amerikkalaista parranajoa kasvohoitoineen ei suositella hääpäivän
aamulle. Noudata aina sen ammattilaisen ohjeita, kenen käsiin
pääsi jätät!
Hinnat sisällöstä riippuen 20-60 eur.
|
|
Sulhasen ihonhoito kotikonstein
Miesten iho on erilainen kuin naisten: se on paksumpi ja karkeampi
ja ihohuokoset ovat yleensä suurempia. Nykypäivänä
löytyykin monia miehille tarkoitettuja hoitosarjoja. Mies voi
pitää ihonsa kunnossa käyttämällä parranajoa
helpottavia tuotteita sekä hoitamalla ihoa säännöllisesti
hoitotuotteilla.
Useimmille miehille päivittäiseen ihonhoitoon kuuluu parranajo.
Parranajo kuitenkin rasittaa ihoa, paksumpaakin, jolloin iho kuivuu,
ja siitä tulee kiristävä, ärtynyt ja punoittava.
Riippumatta siitä käytätkö sähkökonetta
tai höylää, käytä parranajon jälkeen
after-shave -tuotteita jotka viilentävät, rauhoittavat ja
suojaavat ihoa sekä vähentävät punoitusta. Ihon
hyvinvoinnille on tärkeää, että iho puhdistetaan
päivittäin. Puhdistustuotteilla ehkäiset mustapäitä
ja muita epäpuhtauksia. Ihosta erittyvä tali, ulkopuolelta
tulevat saasteet, pöly ja lika tulisi puhdistaa vähintään
kerran päivässä iholta. Käytä omalle ihotyypille
soveltuvaa puhdistustuotetta, käsien pesuun tarkoitettu saippua
EI ole sama tuote jolla kasvot pestään!
Kuori iho 1-2 kertaa viikossa. Vaikka parranajokin "kuorii"
ihoa, kuorinta poistaa ihon pinnalta kuolleet ihosolut, mikä
vähentää ihon epäpuhtauksia ja iho pysyy elinvoimaisempana
ja kirkkaampana. Kuorinta helpottaa myös parranajoa, sillä
se auttaa nostamaan sisäänpäin kasvavat partakarvat
ihosta.
Käyttö:
1. Hiero kuorintavoide kevyin, pyörivin liikkein kosteisiin
kasvoihin.
2. Huuhdo haalealla vedellä. Myös miehen iho tarvitsee naamiota.
Valitse ihotyypillesi sopiva naamio. Naamio toimii tehohoitona, joka
hillitsee liiallista talineritystä ja kosteuttaa ihoa.
Markkinoilla on myös tuotteita, jossa samassa purkissa on sekä
kuorinta että naamio. Ihon riittävä hoitaminen takaa
ihon kosteustasapainon säilymisen ja suojaa ihoa auringon säteitä
ja saasteita vastaan. Ohut, hyvin imeytyvä ja kosteustasapainoa
säätelevä emulsiotyyppinen kosteuttava voide kasvoille
suojaa, hoitaa ja rauhoittaa ihoa. Jos iho ei saa tarvitsemaansa kosteutta,
se kuivuu ja iho on väsyneen näköinen. Samalla se myös
helpottaa parranajoa.
Amerikkalainen parranajo kotikonstein
Amerikkalainen parranajo suo ylellisen rentoutushetken ja sopii hyvin
hääpäivään. Sen voi tehdä parran muotoilun
yhteydessä tai aivan erikseen.
Amerikkalaiseen parranajoon kuuluu ihoa rauhoittava öljy, kuumat
kääreet, vaahdotus sudilla, ajo veitsellä,
kylmät kääreet, kasvoemulsion levitys sekä kevyt
kasvojen hieronta.
Aikaa tähän hemmottelevaan parranajoon kuluu noin 30 min.
- Puhdista iho normaalisti ja pyyhekuivaa iho.
- Levitä kasvoille kosteuttava, ihoa rauhoittava öljy
- Levitä tämän päälle kosteuttava tai virkistävä
kasvonaamio ja anna sen vaikuttaa 5-10 minuuttia
- Levitä kasvoille kuumalla vedellä kasteltu (ja kuivaksi
rutistettu) kasvopyyhe, anna "hautoa" muutama minuutti ja
pyyhi sitten naamio pyyhkeisiin
- Vaahdota partavaahto, oikeaoppisesti tämä tehtäisiin
partasudilla. (jos ehdottomasti haluat käyttää konetta,
jätä vaahto pois)
- Anna vaahdon vaikuttaa hetki ja ajele parta. (amerikkalaisesti tämä
tehdään veitsellä ja alas suuntautuvin vedoin)
- Viimeistele ajelu huokoset supistavalla after shave -tuotteella
(kasvovesikin ajaa hätätilassa saman asian)
- Levitä nyt kasvoille viileä kääre, eli kylmässä
vedessä kasteltu (ja kuivaksi rutistettu) pyyhe ja anna sen vaikuttaa
hetki
- Pyyhi otsa ja posket kasvovedellä naamion neutraloimiseksi
- Levitä kosteusemulsio koko kasvoille.
Mikäli sulhon iho on hieman "nuorehko" eli näppyä
ja mustapäätä löytyy runsaasti kannattaa harkita
myös meikkivoiteen ja puuterin laittamista ainakin hääkuvaan.
Tarkoitushan ei ole tehdä tuosta kuvasta kaunotar ja hirviö-potrettia
vaan mukava muisto jota voi katsella vuosien jälkeenkin.. Käsiäkään
ei pidä unohtaa, eli pehmittävä ja puhdistava käsihoito
kannattaa tehdä samalla kun antaa naamion vaikuttaa kasvoilla.
Sulhasen ihonhoito- ja parranajo-ohjeet: Zaida's Makeup
Kuvat: Masterhand. Jälleenmyyjät Suomessa: mm. Stockmann
ja Frakkipalvelu NAM
Onnistuneita asuvalintoja toivottelee: Amoriinitiimi!