Untitled Document


Hääoppaan sisältö -ponnahdusvalikkomme sijaitsee yläbannerimme alapuolella. Käyttämällä ponnahdusvalikkoa pääset tutustumaan kaikkiin koosteisiimme kautta hääoppaan.



HÄIDEN SUUNNITTELU

Häät, olivatpa ne sitten isot tai pienet, rennot tai muodolliset, vaativat hyvää suunnittelua, aikataulutusta ja budjetointia onnistuakseen. Useimmat aloittavat suunnittelun jopa vuotta etukäteen, mutta häät saa suunniteltua myös pienemmässä ajassa, erityisesti kun tietää mitä juhliltaan haluaa. Toki suuremmissa kaupungeissa ja suosituimmissa hääpaikoissa pitää tietylle ajalle tehdä olennaisten palveluiden varaukset ajoissa, mutta parissa kuukaudessakin saa aikaan ikimuistoiset juhlat.

Hääjärjestelyt kannattaa aikatauluttaa niin, että välttyy häitä edeltävältä loppustressiltä. Kaikki, minkä voi tehdä jo kuukausia ennen hääpäivää, kannattaa hoitaa alta pois. Häiden alusviikko kannattaa rauhoittaa niin paljon kuin mahdollista, jotta ehtii nauttia siitä kutkuttavasta jännityksen tunteesta jota lähestyvän päivän odotukseen liittyy.

Viimeiselle viikolle riittää varmasti joka tapauksessa niitä viime hetken asioita, joita on tapana ilmaantua.

Tärkeää on myös levätä ja syödä hyvin, sillä hääpäivä on pitkä. Ja kaiken hössötyksen keskellä kannattaa muistaa, että häät ovat kahden ihmisen rakkauden sinetöinti avioliitoksi.

Seuraavassa on listattuna häiden osalta tärkeitä asioita, jotka kannattaa hoitaa ajoissa, riippumatta siitä onko suunnitteluun aikaa vuosi vai pari kuukautta.

Vihkiminen: Miten, missä, kuka, koska? Ottakaa yhteyttä kirkkoherranvirastoon varataksenne kirkon, papin sekä kanttorin. Jos haluatte siviilivihkimisen, varatkaa vihkiaika ja vihkijä maistraatista. Vihkiminen voidaan järjestää myös muualla kuin kirkossa tai maistraatissa. Selvittäkää ja varatkaa vihkipaikka ja sopikaa vihkimisen käytännön järjestelyistä yhdessä vihkijän ja mahdollisesti vihkipaikan edustajan kanssa. Hakekaa avioliiton esteiden tutkintaa (aikaisintaan 4 kk aiemmin, viimeistään reilua viikkoa aiemmin) kirkkoherranvirastosta tai maistraatista. Toimittakaa esteettömyystodistus vihkijälle, jos vihkiminen ei tapahdu samassa seurakunnassa/ maistraatissa. Miettikää toimituksen sisältöä (musiikit, tekstit ja niiden esittäjät/ lukijat). Sopikaa vihkiharjoitukset, mikäli ne ovat tarpeen.

Kustannukset: Kuinka paljon häihin on varaa sijoittaa? Tämä ohjaa pitkälle valintoja vieraiden määrästä, juhlapaikasta, tarjoilusta, vaatetuksesta, ohjelmasta, jne. Häiden järjestäminen maksaa nykyisin melko paljon, mutta kannattaa muistaa, että millään rahalla ei saa ostettua tunnelmaa. Tehkää budjetti (ks. kohta Budjetti).

Hääjuhlan tyyli ja teema: Millaisen päivän tahdotte itsellenne ja vieraillenne? Listatkaa paperille ne asiat, jotka ehdottomasti haluatte mukaan hääjuhlaan ja toisaalta taas ne asiat, joita ette missään nimessä halua nähdä koko päivänä. Miettikää teema sekä teeman mukainen kokonaisuus. Teema voidaan toteuttaa yksinkertaisimmin värinä tai väriyhdistelmänä, joka näkyy esimerkiksi somisteissa ja hääparin sekä avustajien vaatetuksessa/ kukissa. Teema voi olla myös kokonaisvaltaisempi juttu, joka voidaan liittää parhaimmillaan kattamaan myös häiden ohjelma, musiikki, ruoka jne.

Juhlapaikka: Juhlapaikan pitää olla sopiva sekä teidän toiveillenne että vierasmäärällenne. Juhlapaikat tarjoavat hyvin erilaisia kokonaisuuksia, joten kannattaa varmistaa mitä kuuluu sopimukseen tai paikan vuokraan. Varmistakaa paikan säännöt ja toimintatavat. Varmistukaa ihan kaikesta, astioiden riittävyydestä syöttötuoleihin ja kattaustarvikkeiden sävyihin, sekä edelleen sulakekaapin paikkaan, jos kyseessä on esim. seuraintalo ilman vakituista henkilökuntaa. Tehkää ensin vieraslista ja varatkaa sitten juhlapaikka vierasmääräänne sopivaksi. Jos haluatte jättää tilaa esim. bändille ja tanssilattialle, ei kannata valita paikkaa, johon juuri ja juuri on laskettu mahtuvan vierasmääränne. Tehkää juhlapaikkaan sopiva pöytäjärjestys ja ilmoittautumisten jälkeen varsinainen plaseeraus eli istumajärjestys.

Tarjoilut: Juhlien tarjoilut ovat se osa-alue, jossa voidaan säästää tai kuluttaa sen mukaan, mitä pidätte tärkeänä. Itse tehden voi säästää, mutta pitopalvelun palkkaus voi säästää kaikkien hermoja. Menun sisältö voi vaihdella paljonkin, ja tarjottavat juomat venyttävät tai kaventavat budjettia. Miettikää ruuan ja juoman tyyli ja määrä. Pyytäkää tarjouspyyntöjä pitopalveluilta, sopikaa menu ja tehkää sopimus valitun pitopalvelun kanssa.

Musiikki: Musiikki on yleensä olennainen osa hääjuhlaa. Musiikista voi vastata orkesterin, DJ, jousikvartetti jne. juhlan luonteen mukaan. Mikäli musiikin tarjoaja on teille outo, kuunnelkaa orkesteri / esiintyjä ennen varausta joko paikan päällä tai tilaamalla musiikkinäyte. Päättäkää, millaista musiikkia haluatte ja tehkää sopimukset esiintyjien kanssa. Ilmoittakaa hääjuhlanne ohjelmarunko musiikista vastaaville ja kertokaa toiveistanne musiikin esittäjille hyvissä ajoin. Päättäkää häätanssi.

Asut ja asusteet: Nykyisin pukujen ja asusteiden kirjo voi saada pään pyörälle ja oikean asun valinta aiheuttanee päänvaivaa. Tässäkin asiassa kannattaa kuitenkin muistaa maltti ja sovitella ja tehdä ostopäätökset rauhassa. Toisaalta tiettyjen pukujen toimitusajat voivat olla jopa useamman kuukauden. Asut voi myös teettää tai vuokrata. Sovittakaa pukuja ennen häitä mahdollisia korjauksia ajatellen. Koekäyttäkää kenkiä sisällä kunnolla, jotta ne muotoutuvat jalkaan sopivaksi. Hankkikaa tai varatkaa asut ja asusteet.

Sormukset: Sormuksen/ sormukset voi valita valmiista mallistoista tai teettää. Jos aiotte teettää sormuksia, tilatkaa sormukset ajoissa. Jos sulhaselle ei tule vihkisormusta, hänen kihlasormuksensa voidaan kiillotuttaa ja kaiverruttaa. Tilatkaa sormus/sormukset ja päättäkää kaiverrustekstit.

Kauneus/ komeus: Jokainen morsian tahtoo olla kauneimmillaan hääpäivänään, ja tarvittavat palvelut kannattaa varata ajoissa, sillä erityisesti kesälauantait täyttyvät nopeasti. Tutustu rauhassa meikkaajien, kampaajien ja valokuvaajien työnäytteisiin ja ole sano mielipiteesi rohkeasti koemeikissä/ -kampauksessa. Sekä morsian että sulhanen voivat käydä kasvojen puhdistuksessa/ -hoidossa, mutta intensiiviset hoidot tulisi tehdä viimeistään viikkoa ennen häitä. Älkää missään tapauksessa aloittako piilolinssien kokeilua hääpäivänä tai värjäyttäkö ripsiä, kulmia tai hiuksia juuri ennen häitä. Varatkaa morsiamelle meikkaus- ja kampausaika ja sulhaselle parturi sekä mahdollinen puuterointi.

Valo- ja videokuvaus: Muistot juhlapäivästä haalistuvat ajan myötä, mutta valokuvat ja videot eivät, joten niihin kannattaa panostaa. Miettikää millaisia kuvia tahdotte ja valitkaa kuvaaja sen mukaan. Kuvaaja voi olla mukananne jopa koko päivän ja ikuistaa häistä monenlaisia muistoja. Perinteisempi vaihtoehto on varata muotokuvaus studiossa tai miljöössä. Kuvien tyylistä kannattaa käydä keskustelemassa kuvaajan kanssa jo ennen häitä. Hääjuhlien kuvaajalle kannattaa tehdä muistilista kuvattavista asioista. Valokuvaus voi myös toimia ohjelmanumerona häissä pöytiin jaettujen kertakäyttö- tai Polaroid-kameroiden avulla. Valokuvat kannattaa arkistoida käyttäen tarkoitukseen tehtyjä kansioita ja liimoja. Kaikilla valokuvilla on kuvan ottajalle kuuluva kopiosuoja, joka pitää muistaa kuvia käytettäessä. Videokuvauksella saadaan talletettua tilanteiden tunnelmia syvemmin kuin valokuvilla. Kuvaajan pitää nähdä tilanne ja ottaa kuva oikeaan aikaan oikeasta paikasta. Videokuvassa on oma haastavuutensa, koska kuvia on 25 kpl sekunnissa sekä kuvan lisäksi ääni. Varatkaa kuvaaja(t) ja tehkää sopimukset.

Kutsut, muut paperisälät ja somisteet: Kutsuihin, askarteluihin sekä koristeluihin voi käyttää paljon aikaa ja vaivaa tai selvitä vähemmällä. Myös valmiina tilaaminen on hyvä vaihtoehto heille, jotka eivät jaksa näpertelystä innostua. Millainen kutsu halutaan ja käytetäänkö kutsussa liitteitä, kuten karttaa, juhlaohjesääntöä, vastauskorttia jne.? Halutaanko juhlaan paikkakortit, menukortit, vihki- ja hääohjelmat, häälehti? Entä millaiset liinat, lautasliinat ja koristeet sopivat juhlapaikkaan ja häiden teemaan? Millaiset kiitoskortit halutaan, tuleeko häämakeisia, auton koristeita, tarvitaanko opastekylttejä? Parhaan lopputuloksen saa noudattamalla yhtenäistä linjaa kutsusta iltapalan lautasliinoihin saakka. Miettikää teemaanne parhaiten soveltuva kantava idea, kartoittakaa ja hankkikaa materiaalit ja askarrelkaa häiden paperi- ja somisteasiat porukalla tai tilatkaa valmiina. Muistakaa miettiä lahjatoiveenne ja laatia mahdollinen lahjalista ja liittäkää toiveenne kutsuun.

Kukat: Millainen kimppu morsiamelle tulee, tuleeko muille kimppuja? Millainen taskukukka eli viehe sulhaselle tulee ja kenelle muille hänen lisäkseen hankitaan vieheet? Millaisia asetelmia pöytiin laitetaan, kuka ne valmistaa? Jos asetelmat tehdään itse, mistä kukat saadaan? Itseä miellyttävistä kimpuista ja kukista kannattaa näyttää kuvia floristille. Pyytäkää floristeilta tarjouksia häihin tulevista kukista ja varatkaa palvelut sopivasta paikasta.

Plaseeraus: Häihin kannattaa ehdottomasti suunnitella istumajärjestys, ellei halua viimeisenä saapuvien vieraiden joutuvan hajalleen perheistään erilleen. Pöytien järjestykseen vaikuttaa juhlatilan muoto, oviaukkojen paikka jne. Jättäkää riittävästi tilaa noutopöytää ja sen kiertämistä varten. Plaseeraus kannattaa tehdä lopulliseen muotoonsa vasta muutamaa päivää ennen häitä, ei kuitenkaan viimeisenä päivänä, sillä istumajärjestyksen suunnitteluun kuluu yllättävän paljon aikaa. Istumajärjestyksessä voidaan suunnitella tarkka paikka jokaiselle vieraalle, jolloin paikka merkitään paikkakortilla (voi olla myös yhdistetty menuun tms.). Vieraat voidaan vaihtoehtoisesti plaseerata pöytäkunnittain, jolloin he voivat valita paikkansa pöydässä itse. Suunnitelkaa plaseeraus ja tehkää plaseerauskartta, josta ilmenee missä pöydässä vieraat istuvat.

Häiden kunniahenkilöt ja muut avustajat: Valitkaa häiden avustajat: bestman(it), kaaso(t), mahdollinen seremoniamestari sekä muut avustajat. Sopikaa avustajien kanssa heti hääsuunnittelujen alussa, mitä toivotte heiltä ja keskustelkaa avoimesti, mitä avustajat ovat puolestaan valmiita tekemään. Jos kunniatehtävään pyydetty ei jaksa innostua koko häätouhusta, tehtävästä voi ja todellakin siinä tapauksessa kannattaa kieltäytyä. Häiden takia ei kannata rikkoa ystävyyssuhteita. Eri ihmiset ovat juhlan järjestäjinä hyvin erilaisia, ja tämä kannattaa pitää mielessä myös häitä suunnitellessa. Tietty järjestelmällisyys kannattaa säilyttää, ja töitä tarvittaessa jakaa myös perheen ja ystävien kesken. Jos kukaan kaasoista ja bestmaneista ei halua toimia juhlan juontajana, erillisen seremoniamestarin hankkiminen lienee paikallaan. Jos tuttavapiiristä ei löydy ketään sopivaa, palvelun voi myös ostaa ammattilaiselta. Valitkaa häiden avustajat ja sopikaa heidän kanssaan työnjaosta. Hankkikaa kaikille avustajille pienet kiitoslahjat.

Kuljetukset: Miettikää juhlanne tyyliin sopiva kulkupeli, jolla lähdette avioparina vihkimisestä juhlaan. Kulkea voi limusiinilla tai rättisitikalla, moottoripyörällä tai perinteisemmällä hevosvoimalla, soutuveneellä tai helikopterilla tai vaikkapa kävellen kulkueena vieraiden kanssa. Kengiksi ja kolistimiksi kannattaa valita hääpariin liittyviä tavaroita, ja takalasin kyltin tekstikin voi olla persoonallinen. Pohtikaa, tarvitaanko häissänne järjestettyä kuljetusta häävieraille. Pyytäkää tarjouksia ja varatkaa häittenne kuljetukset. Muistakaa pohtia ja sopia hääaamun kulkemiset kampaajalle, kukkia hakemaan jne. yhdessä avustajienne kanssa.

Hääyö: Miettikää, missä haluatte ensimmäisen yönne hääparina juhlia. Hotellien sviitit ovat ylellisia hääyönviettopaikkoja. Jotkut hääparit kuitenkin haluavat juhlia häissään pikkutunneille asti, jolloin heidän ei ehkä kannata varata sviittiä muutaman tunnin hääyötä varten. Hääyön viettopaikaksi voidaan koristella myös mökki, huone tai vaikka hääparin oma makuuhuone. Varataan hääyön viettopaikka ja mietitään myös kuljetus sinne ja takaisin.

Aikataulut: Hääjärjestelyajalle on hyvä tehdä suuntaa-antava aikataulu asioiden hoitamisesta. Myös häiden alusviikolle ja erityisesti hääpäivälle kannattaa tehdä runko, jonka kautta hääpäivän rakenne ja muistettavat asiat muotoutuvat selkeämmin. Tehkää aikataulusta tarpeeksi ilmava, sillä yllätyksiä voi sattua. Muistakaa varata hääpäivän aamuun aika välipalalle tai lounaalle! Hääpäivänä avustajat huolehtivat päivän sujuvuudesta ja aikatauluissa pysymisestä. Jotta tämä sujuisi mutkitta, kannattaa hääpäivän yksityiskohdat käydä aikataulun kautta läpi kaikkien avustajien kanssa vielä päivää ennen häitä. Näin kaikki avustajat tietävät, mitä tapahtuu ja voivat tarvittaessa paikkailla toinen toistaan. Edellisen päivän palaverin tarkoituksena on siirtää vastuu hääpäivän sujumisesta kokonaan avustajille, jotta hääpari voi juhlapäivänään keskittyä juhlimaan suurta päiväänsä. Palaverista kannattaa tehdä muistio jokaiselle oleelliselle häiden avustajalle. Muistioon kannattaa merkata myös mukaan otettavat tavarat. Tehtävämuistilista palaveria varten löytyy koosteen lopusta.

Häämatka: Jos häämatkalle lähdetään heti häiden jälkeen, huolehtikaa että liput tilataan niillä nimillä, jotka passeissa lukevat. Passia ei voi uusia ennen häitä, vaan vasta kun tieto vihkimisestä on mennyt väestörekisteriin. Huolehtikaa myös, että rokotukset ovat kunnossa. Tilatkaa häämatka, hankkikaa liput sekä muistakaa passit ja rokotukset.

Juridiikka: Mietitään sukunimet, sekä päätetään tehdäänkö avioehtosopimus, ja jos, niin millainen.

Budjetti

Hääjuhla on ainutlaatuinen juhla ja siihen yleensä halutaan panostaa. Naimisiin kyllä pääsee ilman kulujakin ja juhlia voi vain perhepiirissä hyvin pienimuotoisesti. Moni silti haluaa juhlia häitään ja satsata häihin rahaa enemmän tai vähemmän. Vaikka rahaa olisikin, ei sitä silti tarvitse heittää kaksin käsin ikkunasta ulos. Huolellisella suunnittelulla, tekemisen ilolla ja aktiivisella tarjousten metsästyksellä penniä voi venyttää monesta kulmasta.

Häistä kannattaa suunnittelun alkuvaiheessa laatia budjetti, jotta kustannukset saadaan pidettyä kasassa. Häiden budjettiin lasketaan kaikki häistä koituvat kulut, myös kaikki ennalta hankittavat jutut ja kaikki häiden jälkeen maksettavat kulut. Budjetin laatiminen kannattaa tehdä ajan kanssa ja perustaa se todellisiin hintoihin, jotka olette selvittäneet vastaamaan juuri teidän häittenne kuluja. Jokaiseen kohtaan kannattaa varata hieman enemmän rahaa, jotta välttyy ikäviltä yllätyksiltä. Budjettia muokatessa tuleekin suunnitelluksi juhlan peruslinjat! Kannattaa miettiä raamit, mitä juhlaltanne haluatte ja selvittää, mitä se tulisi maksamaan. Usein joutuu miettimään ensimmäisiä suunnitelmia uudemman kerran – muokkaamaan ja karsimaan. Selkeästi suurin budjettiin vaikuttava tekijä on vierasmäärä. Vierasmäärän muuttaminen kertautuu ruuan, juoman, somisteiden, paperisälän, postitusten, valokuvien jne. hinnoissa ja vaikuttaa myös valittavan juhlatilan kokoon ja sitä kautta hintaan. Nykyään harvemmin vanhemmat rahoittavat kahden aikuisen häitä, joten kannattaa pohtia, miten saatte häänne rahoitettua. Säästäminen ja häihin tarvittavien asioiden ostaminen pitkällä aikavälillä kannattaa. Kaikennäköisen ylimääräisen shoppailua tulee silti välttää ja pitää suunnitelluista asioista tiukasti kiinni. Vertailkaa hintoja ja pyytäkää palveluista useita tarjouksia. Muistakaa vertaillessanne vertailla nimenomaan sitä mitä rahalla saatte, eikä niinkään pelkkää hintaa. Itse tekemällä usein säästää, mutta kannattaa myös tarkoin miettiä omat voimavaransa.

Kenet kutsutaan?

Jokaisen päätettäväksi jää, kenet haluaa kutsua juhlaansa. Ketään ei ole pakko kutsua ja kutsuttavien tulisi olla henkilöitä, joiden läsnäolo on tärkeää hääparille, ei heidän vanhemmilleen, eikä vieraita koskaan tulisi kutsua täysin hääparin toiveita sivuttaen.

Tietenkin on kohteliasta kuulla häiden kustannuksiin osallistuvien vanhempien toiveita, mutta vieraslista pitäisi silloinkin tehdä siten, että ensin hääpari tekee vieraslistan ja jos tilaa on, siihen lisätään sitten oleellisesti tärkeitä muita vieraita ja aina hääparin suostumuksella.

Mitä sitten tehdään, jos omista vanhemmista tai lähisukulaisista joku on sellainen, joka ei ole toivottu juhlaan? Siihen on paha sanoa suoraan mitään suoraa ohjetta, mutta jos henkilö on sellainen, jonka tietää tuovan juhlaan ongelmia, voi hyvin jättää hänet kutsumattakin. Hääjuhla on ennen kaikkea hääparin oma juhla. Joskus on vaikeaa päättää mitä tehdä. Mielestäni asian ratkaisee se pienempi paha. Jos kutsuttavaan on läheinen suhde, jonka haluaa säilyttää häiden jälkeenkin, on puhuttava tästä mahdollisesta ongelmasta ko. henkilön kanssa suoraan. Kun asian esittää siten, että henkilön läsnäolo on teille tärkeää ja toivotte että hänenkin mielestään teidän päivänne on niin tärkeä, että haluaa kaikin puolin omalta osaltaan tehdä kaikkensa jotta se myös muistoihin jäisi kauniina juhlana, jää ko. henkilön päätettäväksi tuleeko siivosti vai eikö häihin.

Jos henkilö on sellainen, että takuuvarmasti tietää päivän pilaavia ongelmia syntyvän kaikesta huolimatta, älä kutsu. Mitään suoraa etikettiä ei siis ole olemassa, varsinkaan nykyisten uusperheiden aikana. Jos vieraslista tuottaa ongelmia, kannattaa kutsua niitä henkilöitä, joiden kanssa on tekemisissä ja joiden kanssa pitäisi tulla toimeen häiden jälkeenkin, eli ne ihmiset, jotka tuovat teille iloa läsnäolollaan.

Puolison ja lasten kanssa vai ilman?

Jos kutsut naimisissa tai kihloissa olevan henkilön tai henkilön, on korrektia kutsua häihinne myös tämän puoliso tai partneri. Jos puoliso ei ole juhlaan tervetullut, vieras saa jättää tulematta juhlaan etiketinkin mukaan.

Poikkeuksen tästä tekevät kuitenkin isommat työ- ja harrastusporukat. Tietenkin toiset voivat jättää tulematta häihin, mikäli puolisolle ei kutsua ole esitetty ja jokaisella siihen on tietysti oikeus. Näin sanoo etiketti..mutta, elämässä on joskus sellaisia tilanteita, joissa etiketin noudattamisesta olisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Etiketti joustaa kyllä tarvittaessa kun tilanne sen vaatii, eikä etiketin nimessä ole pakko kutsua sellaista henkilöä, joka tulee aiheuttamaan hääparille tai juhlaväelle mielipahaa. Oli hän sitten naimisissa tai ei.

Sanotaan vaikka, että on olemassa pariskunta, joista toinen osapuoli on niin epäsosiaalinen ja epämiellyttävästi käyttäytyvä, juopotteleva ja riitaa haastava törppö, että aiemmissa juhlissa hänen läsnäolonsa on osoittautunut silkaksi harmiksi, eikä ole pienintäkään toivetta siitä, että nämä juhlat tekisivät säännön vahvistavan poikkeuksen moukan seurustelutaitoihin. Tällaisessa tai vastaavassa tapauksessa voi kyllä mielestäni kutsua vain toisen puolisoista lapsineen ja jättää tämä ilonpilaaja pois vieraslistalta.

Tilannetta kannattaa kuitenkin aina pohtia mahdollisimman tarkkaan ja tehdä päätös kutsumatta jättämisestä harkiten. Pelkät henkilökohtaiset kaunat, mielipide-erot tai eriävät elämänkatsomukselliset näkökohdat eivät saisi nousta kutsumatta jättämisen syyksi niin kauan kuin ihminen osaa käyttäytyä normaalien sosiaalisten käyttäytymissääntöjen mukaisesti.

Jos kyseessä on kutsu, joka esitetään työporukalle, suuremmalle joukolle opiskelutovereita tai harrastusryhmälle, on ymmärrettävämpää, että kutsu ei koske puolisoita, seurustelukumppaneita ja heidän lapsiaan. Silloin kannattaa kutsu antaa ennemminkin henkilökohtaisesti osoitettuna koko porukalle tyyliin: Karvakuonot Koirakoulun mimmit! Minna, Sanna, Anna, Helena, Jutta, Virpi, Liisa, Marketta, Tiina, Pirkko ja Eeva. Kutsumme teidät nimeltä mainitut… Näin ei jää epäselväksi ketä kutsutaan.

Jokaisella hääparilla on myös oikeus olla kutsumatta lapsia, jos näin toivovat. Harva vanhempi on niin sidoksissa lapsiinsa, etteikö voisi lähteä juhlimaan ilman jälkipolvea. Käyväthän ihmiset töissäkin! Sitä paitsi, monet vanhemmat ovat aikuisten juhlakutsusta vain iloissaan. Kerrankin saa viettää aikaa kahden puolisonsa kanssa nauttien juhlasta ja seurustelusta muiden vieraiden kanssa. Kaikkiin hääjuhliin lapset eivät kuulu. Hääillalliset ovat tyyliltää aikuisten juhlat. Oma probleemansa on sitten miten tuo ilmaistaan, jotta asia ymmärretään. Jos lapsia ei kutsuta, pitää olla kanttia ilmaista se selkeästi. Kutsuun kannattaa laittaa kutsuttujen nimet ja vielä erikseen viimeiseksi maininta pienemmällä tekstikoolla siitä, että kutsu koskee vain aikuisia, esim. tilan rajallisuuden/ hääjuhlan myöhäisen ajankohdan/juhlatilan vuoksi kutsu koskee vain aikuisia. Jos et kutsu lapsia, älä jätä vastuuta siitä ilmoittamisesta henkilölle, joka vastaanottaa ilmoittautumisia!

Hääsuunnittelijat:

Myös Suomesta saa nykyään apua hääsuunnitteluun, ideointiin ja käytännön toteutukseen askartelusta somistukseen. Hääsuunnittelijan apua voi käyttää tarvittaessa yksittäisiin kokonaisuuksiin, tai antaa koko juhlan suunnittelun ja toteutuksen osaaviin käsiin nauttien itse ystävien ja sukulaisten kanssa juhlasta.

Sopimukset hääyritysten kanssa:

Pyytäkää kaikki varaukset, sovitut asiat ja tarjoukset aina kirjallisina (edes sähköpostilla) sekä yksityishenkilöiden että elinkeinonharjoittajien kanssa. Kaikki varatut palvelut kannattaa varmistaa ja tarkistaa vielä uudelleen hyvissä ajoin ennen juhlaa, sillä joskus päällekkäisvarauksia tai firmojen omistussuhteiden vaihdoksia sattuu. Lukekaa sopimukset huolella, varsinkin peruutusmaksuja koskevat osiot ja varmistakaa sisältävätkö tarjouksissa mainitut hinnat alv:n.

Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisiin sopimuksiin sovelletaan pääsiassa kuluttajansuojalakia. Jos sopimuskumppanina on kuitenkin yksityishenkilö, sopimussuhteisiin sovelletaan kauppalakia. Kauppalaissa lähtökohtana on sopijapuolten tasa-arvoisuus, eikä kuluttaja ole palveluntarjoajaan nähden heikommassa asemassa kuten kuluttajansuojalaissa. Kukat tai kampaajan saat useimmiten järjestettyä tarvittaessa vielä parinkin päivän varoitusajalla, mutta hääpaikka, pitopalvelu, hääauto tai musiikkijärjestelyt on vaikeampi korjata. Mitä enemmän ostamaanne palveluun liittyy erilaisia yksityiskohtia tai erityistoivomuksia, sen tärkeämpää on kirjata ne kaikki ylös kummallekin osapuolelle muistin tueksi, joko kirjallisen tarjouksen tai jonkinlaisen sopimuksen muodossa. Sopimuksessa on syytä olla mainittuna ainakin osapuolet yhteystietoineen, palvelun tai tuotteen hinta ja sisältö, maksuehdot, mahdollisten muutosten takaraja ja sopimuksen mahdollinen purkaminen ja rikkominen ja sen seuraukset.

Sukunimilaki:

Avioliittoon mennessään puolisot voivat yhdessä päättää ottavansa yhteisen sukunimen, tai molemmat voivat säilyttää oman sukunimensä. Yhteiseksi sukunimeksi voidaan ottaa nimi, joka on ollut jommalla kummalla viimeksi naimattomana ollessaan, mutta ei avioliiton perusteella saatua nimeä. Puoliso, jonka sukunimi tulee muuttumaan sen johdosta, että puolisot ottavat yhteisen sukunimen, voi ottaa henkilökohtaiseen käyttöönsä sen nimen, joka hänellä viimeksi oli naimattomana ollessaan, tai sukunimen, joka hänellä on avioliittoon mennessään. Henkilökohtaista nimeä käytetään yhteisen sukunimen edellä. Valittu nimi pitää ilmoittaa vihkijälle ennen vihkimistä. Jos vanhemmilla on yhteinen nimi lapsen syntymän hetkellä, lapsi saa syntyessään tämän nimen. Jos vanhemmilla lapsen syntymän hetkellä ei ole yhteistä sukunimeä, vanhemmilla on oikeus valita, kumman vanhemman sukunimen lapsi saa. Seuraavalle lapselle tulee sama sukunimi kuin sisaruksellaan.

Asiapaperit ja kortit:

Nimen muuttuessa avioliiton myötä on uusittava myös asiapapereita ja kortteja. Kuvaton Kela-kortti sekä esim. Kelan myöntämä Eurooppalainen sairaanhoitokortti tulevat automaattisesti kotiin. Passin voi saada uudella nimellä vasta vihkimisen jälkeen, kun uusi nimi on kirjattu väestörekisteriin. Jos häämatka on heti häiden jälkeen, tilaa liput vanhalla nimellä. Ajokortti tulee lain mukaan uusia 3 kk:n sisällä. Uuden ajokortin saa n. 4 viikon sisällä. Lisätietoja ajokortin ja passin uusimisesta saat poliisilta. Pankkikortin uusimisessa kuluu n. 2-3 viikkoa, samoin luottokorttien. Lisäksi kannattaa muistaa kirjastokortti, opiskelijakortti, bussin älykortti/muu lippu, bonuskortit, mahdolliset kulkuluvat ym. töihin liittyvät kortit, sähköpostiosoitteen uusiminen ja siitä ilmoittaminen sekä tietenkin kodin oveen tuleva nimimuutos isännöintitoimiston kautta.

Avioehto:

Avioehtosopimus on sopimus, jonka puolisot yhdessä voivat tehdä joko ennen avioliiton solmimista tai milloin tahansa avioliiton aikana. Kun puolisot avioituvat, he saavat ns. avio-oikeuden, eli oikeuden toistensa omaisuuteen. Tavallisimmin avioehtosopimus tehdään silloin, kun jompi kumpi puolisoista on selvästi toista varakkaampi, ja kyseisen varallisuuden halutaan "säilyvän suvussa" esimerkiksi avioerotilanteessa. Avioehtosopimuksella voidaan sopia siitä, että avioliiton päättyessä kummallakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta mihinkään toistensa omaisuuteen sen määrään tai laatuun katsomatta, tai vaihtoehtoisesti että vain toisella puolisoista ei ole avio-oikeutta toisen puolison omistamaan omaisuuteen. Avioehdolla on myös mahdollista rajata ulkopuolelle esimerkiksi vain tietty omaisuus, johon ei missään tilanteessa haluta antaa omistusoikeutta kenellekään muulle tai jota ei missään tilanteessa haluta joutua myymään. Avioliiton kestäessä avioehto ei vaikuta puolisoiden omistussuhteisiin tai muuhun taloudenpitoon. Avioehtoa tarvitaan sen sijaan siinä vaiheessa kun puolisoiden avioliitto päättyy, olipa sen päättymiseen syynä avioero tai toisen puolison kuolema. Avioehtosopimus tulee voimaan vasta kun se on rekisteröity jomman kumman puolison kotipaikan maistraatissa. Avioehdon rekisteröimisestä peritään hakemusmaksu.

HÄÄPÄIVÄN MUISTILISTA

Kuka tekee mitä? Hääpäivän muistilista avustajille. Kannattaa käydä läpi yhdessä hääparin kanssa viimeistään ja vielä kerran häitä edeltävänä päivänä.

Kuka vie opastekyltit paikoilleen?
Kuka koristelee auton?
Kuka kyyditsee morsianta aamulla kampaajalle, meikkaukseen, pukemaan ja kirkkoon?
Entä sulhasen?
Kuka hakee morsiuskimpun vai toimitetaanko se morsiamelle suoraan kukkakaupasta?
Minne toimitetaan sulhasen viehe, entä muiden vieheet tai muut kukat?
Kuka vastaanottaa vieraat kirkolla, neuvoo kummalleko puolelle vieraat istuvat ja jakaa mahdolliset vihkiohjelmat?
Kuka lukee tekstin tai esittää musiikkiesityksen kirkossa?
Kuka jakaa riisit, konfetit tms. ja opastaa vieraita heittelyssä tai esim. sädetikkujen sytyttämisessä?
Kuka toivottaa vihkimisen jälkeen juhlaväen tervetulleeksi hääjuhlaan ja opastaa sinne kulkemisessa?
Kuka ohjaa vieraita paikoituksessa, jos juhlapaikalla on parkkitilaa niukasti tms.?
Kuka vastaa lahjapöydästä ja sen tarvikkeista, avaa lahjat ja huolehtii rahalahjat turvaan?
Kuka vastaanottaa vieraat juhlapaikalla ja missä siellä, jotta vieraat saisivat kätellä hääparin sisätiloissa, ilman päällysvaatteita ja lahjan lahjapöydälle laitettuaan?
Kuka tarjoilee tervetulomaljat?
Kuka sytyttää kynttilät ja huolehtii kynttilöistä juhlan aikana?
Kuka toimii musiikkivastaavana – huolehtii taustamusiikeista, pitää yhteyttä illan aikana orkesteriin?

Kuka täyttää pöytien vesikannut, laittaa juomat tarjolle ja huolehtii niistä juhlan aikana?
Kuka huolehtii pöytien yleisestä siisteydestä juhlan aikana?
Kuka kertoo juhlan alussa vieraille käytännön asiat, kuten vessat, tupakointi, lastenhuone jne.?
Kuka pitää puheita ja koska?
Mitkä ohjelmanumerot kannattaa juontaa ja kuka hoitaa juonnot?
Kuka hoitaa ja mitkä ohjelmanumerot?
Kuka sekoittaa boolin ja huolehtii sen lisäämisestä illan aikana?
Kuka huolehtii iltapalan tarjoilusta (pitopalvelu harvemmin)?
Kuka kuljettaa lahjat pois juhlapaikalta?
Kuka ottaa hoitaakseen hää-hätä-apu-pakkauksen jossa on särkylääkettä, laastaria, rakkolaastaria, neula, valkoista ja mustaa lankaa, juhlien kannalta tärkeät puhelinnumerot, morsiamen meikit?
Kuka soittaa vieraille takseja?
Kuka kuljettaa hääparin pois juhlasta?
Kuka vastaa juhlapaikasta kun hääpari on poistunut?
Kuka poistaa opaskyltit?
Kuka hoitaa jälkisiivouksen?

Mikäli häämatkalle lähdetään heti häitä seuraavana aamuna, kuka palauttaa vuokrapuvut?
Jos hääyö vietetään hotellissa, kuka kuljettaa hääparin vaihtovaatteet ja hygieniatarvikkeet sinne ja koska?

Suunnitteluiloa toivottelee: Amoriinitiimi!


©amoriini.com