
Kutsuetiketti
Myrskyjä odotettavissa?! Kenet kutsua ja miten? Yksin, yhdessä, lasten kanssa vai ilman?

Ei hätää! Aloitetaan oleellisimmasta. Kaikista tärkeintä on, että kutsusta selviää selkeästi kuka kutsuu, minne, miksi (tilaisuus), koska ja, että jos kutsuun vastausta pyydetään, laitetaan asiaan kuuluvat yhteystiedot korttiin.
Hyvin arvokkaissa juhlissa kutsuun laitetaan myös kutsuttavien nimet mahdollisine arvoineen, ensin miehen arvo, sitten rouva, jonka jälkeen miehen nimi. Jos kutsuttavalla on korkea sotilasarvo tai kirkollinen arvo, tämä merkitään aina: Majuri ja Rouva Matti Meikäläinen.. Käytännössä kutsuissa kuitenkin useimmin kirjoitetaan ensin "meillä on ilo kutsua", (kenen, joko nimet tai "häihimme") häihin, kirkon nimi, päivämäärä, kellon aika, juhlapaikan nimi, kutsujien tai hääparin nimet (riippuen siitä kuka kutsuu) ja lopuksi vastausta pyydetään (V.p.) yhteystietoineen sekä mahdollinen ohje pukeutumisesta.
Jos kyseessä on häävastaanotto, kutsuun merkitään myös juhlan alkamis- ja loppumisajankohta.
Itse kutsutekstiin ei tulisi laittaa lahjatoiveita. Sitä pidetään monasti epäkohteliaana tapana.

Etiketin mukaan pukeutumisohje tulee laittaa tekstisivun vasempaan laitaan ja V.p. oikeaan, mutta kutsukorttimallien uusien tuulien myötä yhtälailla suosituksi tavaksi on tullut laittaa kaikki tekstit keskitetysti yhteen, jolloin pukeutumisohje laitetaan yleensä ensin ja V.p. viimeiseksi, molemmat erotettuna varsinaisesta kutsutekstistä. Pukeutumisohjeista, niiden merkitsemisestä ja mitä kukin koodi tarkoittaa, löydät lisää tietoa artikkelista Vieraat ja avustajat.
V.p. tarkoittaa virallisesti "vastausta pyydetään esteen sattuessa", mutta käytännössä se mielletään "vastausta pyydetään". Tämän sijaan voi käyttää ranskankielistä R.S.V.P, joka tarkoittaa kirjaimellisesti "olkaa hyvä ja vastatkaa" (Repondez sil vous pláit). Kaikkein selvin tapa ilmaista vastuspyyntö on kirjoittaa "vastausta pyydetään xx mennessä".
V.p.stä tulee ilmetä kenelle ja mihin päivään mennessä vastataan. Jos kutsut lähtevät Suomen ulkopuolelle ja vastausta pyydetään puhelimitse, laitetaan puhelinnumeron eteen + 358-suuntanumero ilman ensimmäistä nollaa, esim. + 358 (maakoodi)-9 (Helsingin suuntanumero)-111 222 333 (oma puhelinnumero). Samoin ulkomaille lähtevistä kutsuista jätetään matkapuhelinnumeron ensimmäinen nolla pois: + 358-40-111 222 333
Nykyään on tullut tavaksi laittaa myös sähköpostiosoite vastausvaihtoehdoksi. Kaikilla ei tietenkään ole sähköpostiyhteyksiä ole, joten sähköpostia ei tulisi käyttää ainoana vastausvaihtoehtona.
Suomessa ollaan palaamassa pikkuhiljaa myös aiempaan käytäntöön, jossa vastausta pyydettiin kirjallisesti. Tällöin kutsun mukana lähetetään pieni vastauskortti, johon vieras voi laittaa oman nimensä, sekä muut juhlaan saapuvat henkilöt, erotella aikuisten ja lapsivieraiden määrän ja ilmoittaa mahdollisesta ruoka-aineallergioista tai siitä, että on estynyt saapumaan juhlaan. Vastauskorttien mukana lähetetään kirjekuori, johon on valmiiksi kirjoitettu tai tulostettu vastauksia vastaanottavan henkilön osoite. Vastauskuorissa on usein valmiiksi laitetut postimerkit.
Itse kutsutekstit vaihtelevat riimitellyistä teksteistä virallisiin ja kaikkeen sen väliltä. Mitä arvokkaammat juhlapuitteet, sen virallisempi kutsun tulisi olla. Kutsu kun on ensimakua juhlasta ja sen tyylistä.
Kenet kutsutaan?
Jokaisen päätettäväksi jää, kenet haluaa kutsua juhlaansa. Ketään ei ole pakko kutsua ja kutsuttavien tulisi olla henkilöitä, joiden läsnäolo on tärkeää hääparille, ei heidän vanhemmilleen, eikä vieraita koskaan tulisi kutsua täysin hääparin toiveita sivuttaen.
Tietenkin on kohteliasta kuulla häiden kustannuksiin osallistuvien vanhempien toiveita, mutta vieraslista pitäisi silloinkin tehdä siten, että ensin hääpari tekee vieraslistan ja jos tilaa on, siihen lisätään sitten oleellisesti tärkeitä muita vieraita ja aina hääparin suostumuksella.
Mitä sitten tehdään, jos omista vanhemmista tai lähisukulaisista joku on sellainen, joka ei ole toivottu juhlaan? Siihen on paha sanoa suoraan mitään suoraa ohjetta, mutta jos henkilö on sellainen, jonka tietää tuovan juhlaan ongelmia, voi hyvin jättää hänet kutsumattakin. Hääjuhla on ennen kaikkea hääparin oma juhla. Joskus on vaikeaa päättää mitä tehdä. Mielestäni asian ratkaisee se pienempi paha. Jos kutsuttavaan on läheinen suhde, jonka haluaa säilyttää häiden jälkeenkin, on puhuttava tästä mahdollisesta ongelmasta ko. henkilön kanssa suoraan. Kun asian esittää siten, että henkilön läsnäolo on teille tärkeää ja toivotte että hänenkin mielestään teidän päivänne on niin tärkeä, että haluaa kaikin puolin omalta osaltaan tehdä kaikkensa jotta se myös muistoihin jäisi kauniina juhlana, jää ko. henkilön päätettäväksi tuleeko siivosti vai eikö häihin.
Jos henkilö on sellainen, että takuuvarmasti tietää päivän pilaavia ongelmia syntyvän kaikesta huolimatta, älä kutsu. Mitään suoraa etikettiä ei siis ole olemassa, varsinkaan nykyisten uusperheiden aikana. Jos vieraslista tuottaa ongelmia, kannattaa kutsua niitä henkilöitä, joiden kanssa on tekemisissä ja joiden kanssa pitäisi tulla toimeen häiden jälkeenkin, eli ne ihmiset, jotka tuovat teille iloa läsnäolollaan.
Puolison ja lasten kanssa vai ilman?
Jos kutsut naimisissa tai kihloissa olevan henkilön tai henkilön, on korrektia kutsua häihinne myös tämän puoliso tai partneri. Jos puoliso ei ole juhlaan tervetullut, vieras saa jättää tulematta juhlaan etiketinkin mukaan.
Poikkeuksen tästä tekevät kuitenkin isommat työ- ja harrastusporukat. Tietenkin toiset voivat jättää tulematta häihin, mikäli puolisolle ei kutsua ole esitetty ja jokaisella siihen on tietysti oikeus. Näin sanoo etiketti..mutta, elämässä on joskus sellaisia tilanteita, joissa etiketin noudattamisesta olisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Etiketti joustaa kyllä tarvittaessa kun tilanne sen vaatii, eikä etiketin nimessä ole pakko kutsua sellaista henkilöä, joka tulee aiheuttamaan hääparille tai juhlaväelle mielipahaa. Oli hän sitten naimisissa tai ei.
Sanotaan vaikka, että on olemassa pariskunta, joista toinen osapuoli on niin epäsosiaalinen ja epämiellyttävästi käyttäytyvä, juopotteleva ja riitaa haastava törppö, että aiemmissa juhlissa hänen läsnäolonsa on osoittautunut silkaksi harmiksi, eikä ole pienintäkään toivetta siitä, että nämä juhlat tekisivät säännön vahvistavan poikkeuksen moukan seurustelutaitoihin. Tällaisessa tai vastaavassa tapauksessa voi kyllä mielestäni kutsua vain toisen puolisoista lapsineen ja jättää tämä ilonpilaaja pois vieraslistalta.
Tilannetta kannattaa kuitenkin aina pohtia mahdollisimman tarkkaan ja tehdä päätös kutsumatta jättämisestä harkiten. Pelkät henkilökohtaiset kaunat, mielipide-erot tai eriävät elämänkatsomukselliset näkökohdat eivät saisi nousta kutsumatta jättämisen syyksi niin kauan kuin ihminen osaa käyttäytyä normaalien sosiaalisten käyttäytymissääntöjen mukaisesti.
Jos kyseessä on kutsu, joka esitetään työporukalle, suuremmalle joukolle opiskelutovereita tai harrastusryhmälle, on ymmärrettävämpää, että kutsu ei koske puolisoita, seurustelukumppaneita ja heidän lapsiaan. Silloin kannattaa kutsu antaa ennemminkin henkilökohtaisesti osoitettuna koko porukalle tyyliin: Karvakuonot Koirakoulun mimmit! Minna, Sanna, Anna, Helena, Jutta, Virpi, Liisa, Marketta, Tiina, Pirkko ja Eeva. Kutsumme teidät nimeltä mainitut… Näin ei jää epäselväksi ketä kutsutaan.
Jokaisella hääparilla on myös oikeus olla kutsumatta lapsia, jos näin toivovat. Harva vanhempi on niin sidoksissa lapsiinsa, etteikö voisi lähteä juhlimaan ilman jälkipolvea. Käyväthän ihmiset töissäkin! Sitä paitsi, monet vanhemmat ovat aikuisten juhlakutsusta vain iloissaan. Kerrankin saa viettää aikaa kahden puolisonsa kanssa nauttien juhlasta ja seurustelusta muiden vieraiden kanssa. Kaikkiin hääjuhliin lapset eivät kuulu. Hääillalliset ovat tyyliltää aikuisten juhlat. Oma probleemansa on sitten miten tuo ilmaistaan, jotta asia ymmärretään. Jos lapsia ei kutsuta, pitää olla kanttia ilmaista se selkeästi. Kutsuun kannattaa laittaa kutsuttujen nimet ja vielä erikseen viimeiseksi maininta pienemmällä tekstikoolla siitä, että kutsu koskee vain aikuisia, esim. tilan rajallisuuden/ hääjuhlan myöhäisen ajankohdan/juhlatilan vuoksi kutsu koskee vain aikuisia. Jos et kutsu lapsia, älä jätä vastuuta siitä ilmoittamisesta henkilölle, joka vastaanottaa ilmoittautumisia!
Kuorien ja kutsujen osoittaminen
Näin uusioperheiden aikakaudella kuorien osoittaminen ei aina ole ihan itsestään selvää. Virallisesti miehen nimi tulisi laittaa ensin, mutta nykyään hääkutsuissa laitetaan pääsääntöisesti naisen nimi ensin. Vaikka varsinaisesta etiketistä tingitäänkin hieman aikojen muuttuessa, nimet tulee aina kirjoittaa oikein. Kuoriin ei siis tulisi kirjoittaa lempinimiä etunimien sijaan, ellei kyseessä ole sitten henkilö joka itse käyttää lempinimeään virallisen nimensä sijaan itsensä esitellessään. Ulkomaiset nimet tulee ehdottomasti kirjoittaa oikein eikä ulkomaisia kirjaimia tulisi korvata kotimaisilla esim. Sánches ei ole Sanches eikä Møller ole Möller!
Kuorien osoittamisessa voi noudattaa seuraavaa, yleisesti hääkutsuissa käytettävää yleisohjetta.
Aviopari, joista miehellä on arvonimi, ei lapsia:
Majuri ja Rouva Matti Meikäläinen
Aviopari, joista naisella on arvonimi, ei lapsia:
Pappi Minna Meikäläinen & Matti Meikäläinen
Edelliset lapsineen:
Majuri ja Rouva Matti Meikäläinen perheineen
Aviopari, ei lapsia:
Minna & Matti Meikäläinen
Aviopari lapsineen, sama sukunimi:
Minna & Matti Meikäläinen perheineen
Avopari, lapset, eri sukunimet:
Minna Meikäläinen & Matti Mattila, Jenni & Juha Meikäläinen
Aviopari, jolla sekä omia, että yhteisiä lapsia:
Minna Meikäläinen & Matti Meikäläinen, Jenni & Juha Meikäläinen, Mikko Matinpoika.
Yhdessä asuva pari, ei naimisissa:
Ensin läheisempi, sitten tämän kumppani
Seurusteleva henkilö seuralaisen kanssa:
Matti Meikäläinen avec
Avec tarkoittaa "kanssa", kutsuissa "seuralaisen kanssa", joten sanaa "ja" ei käytetä enää lisänä.
Samassa taloudessa asuu useampi henkilö, jotka eivät ole saamaa ydinperhettä:
Minna & Matti Meikäläinen, Isoäiti Meikäläinen, Matin veli Meikäläinen, Jenni & Juha Meikäläinen (lapset)
Tai: Minna & Matti Meikäläinen perheineen, Isoäiti Meikäläinen, Matin veli Meikäläinen
Tai pelkästään: Meikäläisen perhe
Yhdistelmänimi ja erinimisiä lapsia:
Minna Meikäläinen-Heikäläinen & Matti Heikäläinen, Jenni Meikäläinen & Juha Heikäläinen (lapset)
Jos kirjoitetaan pelkästään "perheineen", tämä koskee virallisesti vain ydinperheen samassa taloudessa asuvia ihmisiä, mutta koska ihmiset ymmärtävät asiat eri tavalla, kannattaa mainita kutsutut nimeltä, varsinkin jos koko saman talouden väkeä ei kutsuta!
Jos kyseessä on kutsu, joka esitetään työporukalle, suuremmalle joukolle opiskelutovereita tai harrastusryhmälle, on ymmärrettävämpää, että kutsu ei koske puolisoita, seurustelukumppaneita ja heidän lapsiaan. Silloin kannattaa kutsu antaa ennemminkin henkilökohtaisesti osoitettuna koko porukalle tyyliin: Karvakuonot Koirakoulun mimmit! Minna, Sanna, Anna, Helena, Jutta, Virpi, Liisa, Marketta, Tiina, Pirkko ja Eeva. Kutsumme teidät nimeltä mainitut… Näin ei jää epäselväksi ketä kutsutaan.
Koska kutsut lähetetään?
Tästä asiasta ollaan jokseenkin montaa mieltä ja vastaus riippuu siitä, keneltä asiaa kysytään. Jos lukee erilaisia juhlaoppaita huomaa, että usein sanotaan 4 viikkoa ennen häitä olevan riittävä kutsujen postitusaika. Käytäntö onkin sitten ihan eri asia. Hääkutsuja ammatikseni suunnitelleena ja tehneenä sanoisin, että 85% kutsujista lähettää hääkutsut vähintään 6-8 viikkoa ennen häitä. Varsinkin kesän ja elokuun häitä ajatellen kutsut tänä päivänä lähetetään todella hyvin varhain ja nimenomaan siksi, että vieraiden olisi mahdollista ottaa hääjuhla huomioon lomiaan suunnitellessa.
Oma ohjeeni on, että ns. sesonkihääaikaan, eli toukokuusta elokuun loppuun asti, hääkutsut kannattaa lähettää 8 viikkoa ennen juhlapäivää, jopa sitä ennenkin, mikäli kyseessä on heinä-elokuun häät. Heinä-elokuussa kun vietetään kaikista eniten häitä ja se on myös jokseenkin suosittua loma-aikaa. Talven häihin riittää lyhyempikin varoitusaika.
Kannattaa myös luottaa omaan arviokykyyn tässä asiassa. Onko juuri teidän vieraanne kiireisiä ja ahkeraan lomailevia ihmisiä, vai enemmän kotosalla pysytteleviä ? Jos lähipiirin väki vähenee helmikuussa ja siirtyy kansoittamaan Euroopan lumisia laskettelurinteitä, kannattaa helmikuun häistä ilmoittaa ajoissa. Ihan ääripäähän ei kaikkien tarvitse mennä kutsujen lähettämisessäkään, sillä useinhan sana kulkee lähipiirissä ja hääkutsu saapuessaan ei enää ole ihan kaikille yllätys. Luota siis itseesi ja mikäli tuntuu siltä, että teidän vierasjoukkonne arvostaisi varhaista ilmoitusta, laittakaa kutsut ajoissa postiin! Mikäli kutsuttavat ovat ulkomailla asuvia, kutsut tulisi lähettää mielellään viimeistään 3kk. ennen häitä tai käyttää 6-8 kk. ennen häitä apuna niin sanottuja STD-kortteja juhlasta ennakkoon ilmoittamiseen.
Postimerkit
Keskustelua aiheesta: "1-luokan vai 2-luokan postimerkit hääkutsuihin", käydään vilkkaasti jokaisena vuotena melkein jokaisella hääaiheisella keskustelupalstalla. Etiketin mukaan kutsut ovat arvokkaita ja siten niiden kuoriin kuuluu 1-luokan merkki. Eri asia sitten on, kuka kuoreen kurkkii niin tarkkaan, että huomaa numeraalisen eron postimerkin kokoisen postimerkin yläkulmassa. Itse huomaan, että hääkutsuammattilaisena en sitä huomaa, jos tämä nyt mitään todistaa. Joka tapauksessa amoriinin postimerkkikyselyn (2002) mukaan, siihen vastanneista henkilöistä 60% oli sitä mieltä, että postimerkit ovat oivallinen säästökohde hääbudjetissa ja näin ollen kakkosluokan merkki on riittävä. Lainataksemme erästä vastaajaa: "Jos häihimme tulo on siitä postimerkistä kiinni, niin olkoot tulematta".
Suuriin häihin kannattaa ostaa postimerkit 100 kpl:n merkin tarrarullana, joita myydään posteissa ja postin nettikaupan kautta. Nettikaupasta löytyvät myös suloiset rakkausaiheiset merkit ja ne Viivit ja Wagneritkin!
Omakuvapostimerkki
Postin uusin palvelu postimerkkirintamalla on omasta kuvasta tehty postimerkki. Omakuvapostimerkki on loistava idea hääpareille!
Mitä tehdä jos V.p ei toimi?
V.p. oli mainittu kutsussa, mutta silti jotkut jättivät vastaamatta. Mitä silloin tehdään?
Lähdetään siitä, että kutsuttunne ovat tietoisia siitä, mitä V.p tarkoittaa. Jos ongelma olisi tästä johtuva, luultavasti olisitte osanneet varautua etukäteen ja kirjoittaa asian selkeästi kutsuun; "Ilmoitathan xx päivään mennessä osallistumisesta tai mahdollisesta esteestä", jolloin epätoivoisinkin ymmärtää, että vastausta odotetaan toden totta silloinkin kun päättää tulla, mutta arvelee vain kielteisen vastauksen olevan ilmoituksen arvoinen. Joku saattaa kiireissään unohtaa koko V.p:n tai sitten syy todella on tuo aiemmin mainittu; ei arvella tarpeelliseksi ilmoittaa tulostaan, mutta lopputulos on sama. Kuitenkin pitopalvelun, istumajärjestysten, kattausten ja monen muun hermoja raastavan yksityiskohdan kannalta on oleellista tietää tuleeko häihin kaikki 120 kutsuttua vai vain ne 103 jotka vastasivat.
Yksikertaisin tapa siirtää asia pois päiväjärjestyksestä on tarttua puhelimeen ja soittaa ko. kutsutuille ja varmistaa heidän tulonsa. Jos kutsutut ovat anopin listalle änkemiä, anoppi soittakoon. Muuten ei jää muuta vaihtoehtoa kuin arvella asiaa juhlapäivään asti ja katsella sitten kummallisia aukkoja juhlapöydässä ja harmitella..


Kuvat: Shutterstock images. Kopiointi sivuston ulkopuolelle kielletty.

|