Kutsujen liitteet & STD-kortit
KERRO SE LIITTEISSÄ!
Hääkutsujen mukana lähetellään usein liitteitä, kuten karttoja, STD -kortteja, juhlaohjesääntöjä ja yöpymisinformaatiota. Kutsun mukana voi lähettää myös tietoa lahjatoiveista ja muista juhlaan liittyvistä asioista. Liitteiden tarkoituksena on tietenkin saattaa vieraiden tiedoksi mahdollisimman paljon juhlan kannalta oleellisia seikkoja. Liitteiden sijaan tai lisäksi myös hääinfosivustot ovat yleistyneet. Hääinfosivujen etuna on tietenkin se, ettei kaikkea tarvitse tehdä paperimuotoon, mutta harvemmin kaikki, varsinkaan iäkkäämmät vieraat pääsevät verkkoon. Kuvassa esimerkki häiden teemasävyjen mukaan tehdystä hääinfosivusta.

KARTAT
Kartat ovat oleellisia silloin, kun vieraita halutaan ohjastaa kirkkoon ja juhlapaikalle. Jos kaikki vieraat ovat kotiseudulta tai käyttävät navigaattoria, karttaa ei yleensä tarvita, mutta näinhän ei aina ole. Toiset piirtelevät karttoja ja kuvittavat ne, muiden tyytyessä karttasivujen viittaukseen kutsun info-osassa. Kumpikin tyyli käy yhtälailla! Piirretyn tai muuten paperimuotoisen kartan etuna on se, että ne voi helposti ottaa mukaan matkalle. Ne vieraat, joilla on mahdollisuus gsm-paikannuksen käyttöön, löytävät perille helposti, mutta kaikki eivät moista palvelua osaa tai halua käyttää. Karttasivut siis tulevat usein tarpeeseen!
STD- KORTIT
STD – kortit ovat maailmalla yleisesti käytettäviä ennakkoilmoituksia tulevasta juhlasta ja ne lähetetään yleensä 6-8 kk ennen häitä. STD tarkoittaa "save the date" ja kirjaimellisesti tarkoittaa "varatkaa päivä". STD- korteissa ilmoitetaan tulevasta juhlasta alustavasti; "Ystävällisesti varatkaa 14.7.2007 Marin ja Luken häille".

Suomessa ennakkoilmoituksen voi lähettää vaikkapa joulukorttina tai sen mukana, eli jonkun yleisen juhlapäivän tervehdyksen rinnalla. Teksti voi olla myös riimitelty. Lopuksi mainitaan oleellinen tieto: Virallinen kutsu seuraa ilmoitusta. Virallinen kutsu siis seuraa ilmoitusta myöhemmin. STD -kortit eivät ole yhtä koristeellisia kuin hääkutsut, sillä niiden tarkoitus on suoraan käytännöllinen; antaa aikaa matka –ym. järjestelyihin. Melko usein STD –kortit tehdään postikorttimallisina ja postitetaan kutsuttaville ilman kuorta. Ulkomaille lähetettävissä korteissa ilmoitettava asia voidaan ilmaista vaikkapa seuraavasti:
We are picking out tuxes,
rings and flowers
and so begins
the official countdown of hours.
Just a few months and we could not wait,
we want to ask you to save the date.
The wedding of
Maria Mason & Henry Halliway
Saturday, August 11th, 2007
Helsinki, Finland
Formal Invitation to follow
Tai yksinkertaisesti:
Please save the date for the wedding of Maria Mason & Henry Halliway
Saturday, August 11th, 2005 Helsinki, Finland
Formal Invitation to follow.
Suomeksi vastaava, riimitelty teksti voi kuulua vaikkapa:
Ilmassa on suuren juhlan tuntua,
sormuksia, pukuja, morsiamen huntua!
Varatkaa siis aika kalenterista,
jotta muut menot eivät estä juhlimista.
15.11.2007, Mari & Luukas
Virallinen kutsu seuraa ilmoitusta.
Tai jouluisissa merkeissä:
Jotain on ilmassa, arvaatko sen?
On joulu aikaa yllätysten!
Emme malta olla kertomatta,
suurta juhlaa kuuluttamatta.
Mari ja Luke menee naimisiin!
Piirrä siis merkki kalenteriin!
Kesäkuun 14. pv
2007
LONTOO
Virallinen kutsu seuraa ilmoitusta.
KIVA IDEA!
Sinellin edullisilla kalenteripohjilla teet nopeasti kalenterit lahjaksi läheisimmille, juhlanne kunniatehtävissä toimiville henkilöille ja tietysti heille, joille ennakkoilmoitus juhlasta etäisyyden tai kiireisyyden vuoksi on tärkeää. Jokaisellehan STD-korttia ei tietenkään lähetetä.

JUHLAOHJESÄÄNNÖT
Koska kutsuissa harvoin on tilaa lisätiedoille, viime vuosien aikana on yleistynyt tapa lähettää infosivujen sijaan kutsujen materiaaleihin yhtenäisesti sopiva juhlaohjesääntö. Juhlaohjesääntö on yleensä hauska, wanhaan tyyliin kirjoitettu infosivu vieraille ja sangen käytännöllinen varsinkin jos häissä on erityispiirteitä tai juhlaan tullaan matkan takaa ja juhlan jälkeen yövytään juhlapaikkakunnalla. Juhlaohjesääntöön mahtuu myös infoa lahjoista ja juhlan tärkeistä henkilöistä.
Valmista juhlaohjesäännöt kauniista paperista, joita voi tilata mm. Sinellin verkkokaupasta. Sinellin valikoimista löydät myös erilaiset nauhat, hauskat leimasimet, koristeet ja sinettileimasimet sekä sinettitarpeet, joilla juhlaohjesäännöistä saadaan oman juhlan teemaa noudattavat häälisukkeet. Sinellin monogrammileimasimet ja monogrammisinettileimaajat ovat kerrassaan upeita muuhunkin hääaskarteluun. Juhlaohjesäännön mukaan voi sujauttaa myös kyynelliinan ilon ja liikutuksen kyyneliä varten. Niitäkin löytyy Sinellin valikoimasta.

Juhlaohjesäännön idea juontanee juurensa vanhoista ilmoituksista, joita kiinnitettiin toreille ja kirkkojen seiniin kylän tapahtumista ilmoittaen. Juhlaohjesääntöön voi laittaa maininnan lahjapyynnöstä, ajo-ohjeita, tietoja yöpymisestä ja muista häihin liittyvistä asioista maustettuna humoristisilla teksteillä. Tietenkin on niitä, joiden mielestä juhlaohjesääntö on vieraille noloa, mutta jos joku nyt niin asian näkee, on vika saajapuolella. Juhlaohjesääntö voi olla myös hyvin modernisti kirjoitettu, mutta sen päätarkoitus on kuitenkin sama, olla informatiivinen tiedote vieraille, ei niin jäykässä muodossa.
Wanhaan tapaan
Juhlaohjesääntö 1. heinäkuuta Herran vuonna 2007
Luottamushenkilöt
Sulhasen bestmaniksi on kutsuttu Herra Pertti Bestman sekä Morsiamen pukijaksi Neiti Kirsi Kaasola. Seremoniamestarina juhlaväkeä ohjaa Herra Pertti Puhemies. Jos juhlarahvas katsoo asialliseksi kunnioittaa Hääparia puheella, ottakoon kyseinen vieras yhteyttä seremoniamestariin (p. 040 111 222 333) ennen juhlaa tai paikan päällä viimeistään kirkosta poistuttaessa.
Käyttäytyminen
Kirkossa esiinnyttäköön kaikella vakavuudella ja Jumalan sanaa kunnioittaen, siihen liittyvällä hartaudella. Juhlaväki saapukoon paikalle ajoissa. Mikäli juhlija huomaa olevansa myöhässä tahi väärässä kirkossa, välttäköön hän suuriäänistä asiasta valittamista. Morsiamen sukulaiset sekä ystävät istukoot kirkon vasemmalla puolella, sulhasen oikealla. Lattialla istumista ja virsikirjahyllyyn nojaamista vältettäköön toimituksen aikana. Riisiä ei sovi ropeltaa ennen aikojaan.
Lahjukset
Lahjain hankinnassa kehotetaan kääntymään ilmoittautumisten vastaanottajien puoleen. Näin Hääpari säästyy useiden samanlaisten leivänpaahtimien tahi kyseenalaisten posliiniesineiden saamiselta. Hääparin ylin toive on, että omatoimisen lahjain hankinnan sijaan heitä muistettaisiin lahjasekeillä tai kaivertamattomilla hopea-aterimilla, jotka on helpompi pantata häämatkan paluulippua varten.
Einehtiminen
Mikäli juhlija kärsii ruoka-aineallergiasta, tämä saatettakoon ajoissa ilmoittautumisten vastaanottajien tietoon pitkien vessajonojen välttämiseksi. Hääpari ottaa ensin ruokaa. Vatsaa ei sovi täyttää alkupalapöydässä jotta pääruoalle jää tilaa. Jonojen syntyessä kehotetaan maltillisuuteen. Kakkua on tarjolla kaapin paikan selvittyä.
Laulu ja soitanta
Juhlarahvaan viihdytyksestä vastaa orkesteri Jalalla Koreasti soittopeleineen. Tanssiminen on suotavaa, jopa toivottavaa mahdollisesta kahdesta vasemmasta jalasta huolimatta.
Nestemäiset Päihdykket
Juhlassa on tarjolla palanpainikkeena olutta ja viinejä sekä terävämpää kahvin kanssa. Muita juomia saa ostaa baarimestarilta. Ylenantamista vältettäköön. Takapihalla juomista ei katsota nimismiehen silmällä suotavasti. Maistiaisia otetaan kuitenkin vastaan jo etukäteen.
Juhlapaikalle ohjastus
Jotta juhlarahvas ei matkallaan juhlapaikalle eksy ja näin esty juhlasta, on ajo-ohjeita saatavilla vihkimisen jälkeen seremoniamestarilta.
Lopuksi toivotamme hääväelle riemukasta tulevaa hääjuhlaa!
Modernisti
Juhlaohjesääntö 1. lokakuuta 2007
Kuten tiettäväksi on tehty, hääjuhlaamme sopii saapua viidentenätoista päivänä lokakuuta kuluvana vuonna. Jotta kaikki olisivat kirkon oven oikealla puolella seremonian alkaessa, kehotamme vieraita saapumaan ajoissa.
Juhlaväki pukeutukoot tilaisuuteen asialliseksi katsomallaan tavalla. Myöhäisillalla vietämme hetken ulkona katsellen ilotulitusta, joka kannattaa ottaa huomioon pukeutumisessa.
Pitkän matkan tai muuten helposti väsyviä vieraita varten olemme varanneet huoneita Marine Hotellista, jossa yöpyminen kustannetaan itse. Kahden hengen huone aamiaisineen maksaa 70 EUR. Huonevarauksia vastaanotetaan 15. syyskuuta asti numerossa 02- 222 333 111. Jos mielii saada osansa ryhmäalennuksesta, kannattaa mainita sulhasen nimi.
Riisit kannattaa säästää joulupuuroa varten. Riisin sijaan olemme varanneet vieraille ruusun terälehtiä ja konfettia, joita saa paiskoa päällemme mielin määrin kirkon ulkopuolella.
Juhlapaikalta voi poistua joko omalla autollaan tai järjestämällämme yhteiskuljetuksella, joka lähtee kirkon ulkopuolelta ja ajaa juhlapaikan pihalle. Juhlapaikalta poistuttaessa vieras maksaa itse kyytinsä.
Juhlassa tarjotaan ruoan kanssa olutta ja viinejä sekä alkoholittomia juomia. Illalla suuta kostutetaan erilaisilla booleilla, joiden koostumus on turvallisuussyistä jätetty mainitsematta, sekä viineillä ja oluella. Teräviä kaipaavat ohjataan baariin. Parkkipaikalla juovat vain alaikäiset, joita juhlatilan koon vuoksi ei olla kutsuttu lainkaan.
Lahjojen sijaan toivomme rahasekkejä tai lahjakortteja Puustelli-keittiökauppaan. Koska taloudessamme on jo kaikkea tarpeellista kaksin kappalein, sekä kellarillinen tarpeetonta tavaraa, olemme päätyneet häämatkan sijaan testaamaan tuoreen avioliitomme kestävyyttä kotonamme keittiötä remontoiden, jonne edellä mainitusta syystä tarvitaan lisää kaappitilaa.
Vieraiden kysymyksiin vastaavat morsiamen vanhemmat
Aila ja Arvo Anoppila numerossa 02-555 555 55
sekä Sulhasen vanhemmat Anna ja Anselmi Appila numerossa 02- 444 444 44.
Seremoniamestaria voi jututtaa, niin tahtoessaan numerossa 040- 777 777 77.
Tervetuloa pitämään kanssamme sadetta syksyisenä lauantaina!
Morsian & Sulhanen
Pohjanmaan murteella
Juhula-ohojeestus 1. heinäkuuta vuonna 2007
Luottamushenkilöt Sulhasen pestmänniksi on kutsuttu Herra Pertti Bestman sekä Morsiammen pukijaksi Neiti Kirsi Kaasola. Seremoniamestarina juhulaväkiä ohojaa Herra Pertti Puhemies. Jos juhularahavas tahtoo pitää hääparille puhehen, rimpahuttakohon kyseenen vieras seremoniamestarille (p. 040 111 222 333) ennen juhulaa tai ilimoottakohon asiansa viimeestänsä paikan päällä ku poistutahan kirkosta.
Käyttäätyminen
Kirkos esiinnyttäköhön kaikella vakavuurella ja Jumalan sanaa kunnioottaen. Sielei trenkää ruveta mitää ylimäärääsiä präisköttämähän. Juhulaväki saapukohon paikalle aijoos. Jos vieras havaattoo olevansa myöhäs tai kokonansa vääräs kirkos, jättäköhän hän siitä asiasta mesoomisen välihin. Morsiammen sukulaaset sekä kaverit istukohot kirkon vasemmalla puolella, sulhasen oikialla. Laattialla istumista ja virsikiriahyllyhyn nojaamista vältettäköhön toimituksen aikana. Riisiä ei sovi mennä ropeltamahan ennen aikojansa.
Lahajukset
Lahajojen hankinnas kehootetahan kääntymähän ilimoottautumisten vastaanottajaan puolehen. Näin Hääpari säästyy usiaan samallaasten leivänpaahrinten tai kyseenalaasten posliinikippojen saamiselta. Hääparin ylimmäänen toive on, notta kukaa voimiansa lahajojen kattelemisehen tuhulaa. Lahajasekit tai kaivertamattomat hopia-sosimet on pajio paree vaihtoehto, kunne on sitte tarvittaes helepompi pantata häämatkan paluulippua varten.
Syöminen
Mikäli juhulija kärsii ruoka-aineallerkiasta, ilimoottaakohon hän asiasta aijoos ilimoottautumisten vastaanottajalle. Muutoon saattaa syntyä turhan pitkiä hyysijonoja. Hääpari ottaa ensi ruokaa. Sevveran pitää on viksu, nottei alakupaloja rohomua turhan palio. Muutoon saattaa käyrä niin, nottei maha enää veräkää pääruokaa. Jonoos pitää olla kaikes rauhas, kaikille piisaa ruokaa aiva varmahan. Kaakkuaki sitte myöhemmin tarioollahan.
Laulu ja soitanta
Juhlarahavahan viihrytyksestä vastaa orkesteri Jalalla Koriasti soittopeleineen. Tanssiminen ja hyppely on suotavaa, jopa toivottavaa maharollisesta kaharesta vasemmasta jalaasta huolimatta.
Nestemmääset Päihrykkehet
Juhulas on tariolla palanpainikkehena kaliaa ja viiniä sekä terävämpää kahavin kans. Muita juomia saa ostaa paarimestarilta. Kyöläämistä kumminki vältettäköhön. Jos peräloosterille pitää päästä juomahan, sielton sitte paree tarioolla muillekki. Maistiaasia otetahan vastahan myös etukätehen.
Juhulapaikalle ohojastus
Notta juhularahvas ei mee hukkahan matkallansa juhulapaikalle ja näin meinaa päästä koko juhulahan, on paree kysyä ajo-ohojehet vihkimisen jäläkehen seremoniamestarilta.
Lopuksi toivotamma hääväelle oikeen mahtavaa tulevaa hääjuhulaa!
LAHJAPYYNNÖT
Lahjapyynnön lisäämistä suoraan kutsutekstiin pidetään yleensä hieman tökerönä. Kaikki eivät tätä mielipidettä jaa, mutta voidaan olettaa, että kutsuttavien joukossa on yleensä molempia, niitä jotka ovat tätä mieltä ja niitä jotka eivät ole tätä mieltä. Hienovaraisempi paikka lahjatoiveille onkin erillinen pikkukortti tai juhlaohjesääntö.
Varsinkin silloin, kun lahjatoive on rahaa tai jotain siihen rinnastettavaa, kuten lahjakortteja, pyyntö halutaan monasti riimitellä asian esittämiseksi "pehmeämmin". Kun lahjatoive on rahaa tai lahjakortteja, on kohteliasta ilmoittaa mihin varat käytetään. Lorun jälkeen voi laittaa joko suoraan tilinumeron, jolle häävieras voi halutessaan laittaa rahaa tai viitteen henkilöön, jonka hallussa tilinumero on.
Muutamia vinkkejä riimittelyyn
Tekstit©www.amoriini.com
Älä sikoina meitä kuitenkaan pidä,
kun lähestymme teitä rehellisinä.
Älkääkä ajatelko meistä pahaa,
vaikka lahjatoiveenamme onkin puhdasta rahaa.
Meillä on jo niin paljon kaikkea toistemme haalimaa,
että haluaisimme vain päästä kiertämään maailmaa.
On elämä tasapuolisesti arkea ja juhlaa,
ethän silti ansioitasi vuoksemme turhaan tuhlaa!
On matka/remontti/oma koti suurin haaveemme,
pakettilahjan sijaan ehkä haluat sijoittaa tulevaisuuteemme!
Häiden jälkeen meillä on sitten aikaa yhdessä varttua,
tehdä suunnitelmia ja antaa säästötilimme pesämunan karttua.
Ja nyt tulee se pakollinen paha,
lahjakäärö vai kylmä raha!
Tässä vaiheessa kuuluu sanoa, että lahja ei ole tärkeä,
mutta moni ei näe lahjattomana saapumisessa mitään järkeä.
Lahjan suhteen ei ole aihetta huoleen,
kaiva kuvetta ja laita se kuoreen!
Jos tässä mentiin liian suorasti asiaan,
voi sen paahtimenkin pakata sievään rasiaan!
Lahjan kanssa ei arvitse huokailla,
sillä säästöpossumme tahtoisi ruokailla.
Jos taas pohditte mitä kääriä pakettiin,
kannattaa ottaa yhteyttä tulevaan anoppiin.
Kun lisätilaa ei ole vaikka kuinka raivaa,
ei vieraidenkaan kannata nähdä lahjan suhteen vaivaa!
Makuja on monia, toiset käy yksiin
ja aina voi varautua yllätyksiin!
Keräämme myös pesämunaa sukan varteen,
häämatkalle kun mielimme ennen paluuta arkeen.
KAIKKI KANSIIN!
Todellinen askartelufriikki pistää kaiken kansiin suloisen minikirjan muodossa, joka muistetaan ja säilytetään taatusti! Kirjasen viimeiselle sivulle voi jättää tilaa tulevalle hääkuvalle, jonka voi lähettää vieraalle vaikkapa tarramuodossa! Ohje on helppo EIKÄ vaadi esittelyssä mainittua Bind it all -laitetta, jolla tosin ohjelmien ja muiden hääaskarteluiden ideointii saa taas uusia ulottuvuuksia!


Kuvat ja ideat: amoriini.com & Sinelli



|