Pukeutuminen lähtee alusvaatteista – ja niinhän se onkin. Hyvä alusasu saa puvun näyttämään entistä paremmalta ja tuntemaan olon varmaksi ja ehkä seksikkääksikin. Hääpuku määrittelee pitkälle, millainen alusasu sen alle sopii. Jos kuitenkin puku teetetään, kannattaa alusasu hankkia jo ennen ensimmäisiä sovituksia.
Korsetit hääpuvun alle
Korsetti tai body on juhlapuvun alla alusvaate numero yksi. Ryhti pysyy hyvänä ja kurvit kunnossa. Aluskorsetteja on olemassa sekä rinnan päälle asti nousevia että ns. vyötärökorsetteja, joiden kanssa käytetään rintaliivejä. Jos kuitenkin hääpukuun kuuluu kova korsettiyläosa, korsettia tai rintaliivejä ei välttämättä tarvita. Kaikki korsettiyläosat eivät kuitenkaan ole automaattisesti paksuja ja kovia.
Korsetti voi olla pehmeämpi vaikka siinä olisikin käytetty tukiluita. Kaikki eivät myöskään viihdy kokonaan ilman alusasua esimerkiksi ison rintavarustuksen takia. Korsettiyläosan alla voi siis hyvin pitää rintaliivejä (tarvittaessa olkaimettomia) tai aluskorsettia. Kahta hyvin paksua ja tukevaa korsettia ei kuitenkaan kannata laittaa päällekkäin.
HUOM!Mittatilauskorseteista löytyy oma artikkeli, jonka voit lukeatäältä.
Vintage-tyyliset alusvaatteet
Vintage-alusvaatteita löytyy uustuotantona alan erikoisliikkeistä. Toki korsetit, sukkanauhat ja irtosukat ovat vintagea jo itsessään, joten alusvaatemyymälöistä ja -osastoilta löytyy teemaan sopivia alusvaatteita vaivattomasti. Jos sitten halutaan sitä aidointa vintagea imitoivaa alusvaatetusta, suosittelemme erikoisliikkeitä, korsettivalmistajia ja ulkomaisia verkkokauppoja, joista monet ovat erikoistuneet vintage- ja Pin up -alusvaatteisiin.
Glamour-vintagen alusvaatteet ovat usein romanttisia, silkkiä ja satiinia ja edustavat luksusalusvaatteita. Pin up -tyyliin taas kuuluu mm. luotirintaliivit (bullet bra), joiden tarkoitus on tehdä rinnoista teräväkärkiset. Saumasukat, runsaammat alushousut, lannesukkanauhavyöt ja kapeauumaiset korsetit ovat myös tätä rokahtavampaa vintagetyyliä, jota usein näkee Pin up eli ns. kalenterityttökuvissa.
Kuvat yllä: 40- ja 50-lukujen alusasuihin erikoistunut What Katie Did. Alla: suomalainen fabela.fi josta löytyy laaja valikoima erilaisia korsetteja perusmalleista burleskiin.
Rintaliivit morsiamelle
Myös rintaliivit ovat hyvä vaihtoehto hääpuvun alle. Jos hääpuku on kokonaan olkaimeton tai muuten hyvin avonainen, kannattaa valita olkaimettomat rintaliivit. Nykyään markkinoilla on erityisesti selästä matalien hääpukujen alle suunniteltuja aluskorsetteja ja rintaliivejä. Jos puku on hyvin ohutta ja laskeutuvaa kangasta ja kaikki alusvaatteet tuntuvat näkyvän siitä läpi, voi käyttää filmitähtien konstia ja teipata rinnat. Ilmastointiteippiin ei kannata turvautua, vaan tätä tarkoitusta varten myydään ns. rintateippejä. Myös silikonikupit sopivat paljastavien pukujen alle. Paksujen morsiuspukujen alla alusvaatteiden ei muuten tarvitse olla automaattisesti valkoisia, vaikka puku olisikin valkoinen. Alusvaatteissa voi käyttää värejä rohkeastikin. Läpinäkymättömyys kannattaa toki testata oman puvun kohdalla.
Alushameet
Upean hääpuvun alle tarvitaan asianmukainen alushame.
Alushame on se, joka saa puvun näyttämään siltä, miltä suunnittelija on sen halunnut näyttävän. Alushame myös vaikuttaa morsiamen olotilaan hääpuvun sisällä. Ilman alushametta hääpuku saattaa liimautua jalkoihin ja varsinkin A-linjaisiksi tarkoitettujen hääpukujen muoto kärsii. Jos puku on hyvin kapealinjainen, puvun alle riittää ihan tavallinen alushame tai jopa pelkkä vuori. Jos helma kuitenkin levenee vaikka vaan alaosastaan merenneitomallisesti, puvun alle kannattaa laittaa tylli- tai vannealushame.
Merenneitohelmaa
varten on olemassa omia alushameita, joissa kohotus keskittyy vain helmaan ja alushame on lantion alle saakka kapea.
Tyllialushame
kohottaa hametta pehmeästi ja hieman pallomaisesti. Kohotus jää usein hyvin ylös. Tyllialushame ei siis kohota helmalinjaa kovinkaan selkeästi.
Vannealushame
ei kohota hääpukua kerroksien avulla, vaan nousee kevyesti irti jaloista. Vannealushameessa on siis viileämpi olla. A-linjaisen puvun alle kannattaa ilman muuta valita vannealushame.
Allergisten morsianten tulisi välttää tyllialushameita, sillä tylli aiheuttaa kutinaa ihon lämmetessä.
Hunnut
Hunnut valmistetaan useimmiten huntutyllistä, joka on pehmeämpää ja tiheämpiverkkoista kuin tavallinen tylli. Jos haluat hyvin pehmeästi laskeutuvan hunnun, valitse materiaaliksi sifonki. Myös erilaisia pitsejä käytetään paljon huntuina tai huntujen somisteena. Huntuja voidaan somistaa pitsien lisäksi kirjontakuvioilla, helmillä, strasseilla ja reunakanttauksilla. Myös värillisten huntujen käyttö on lisääntynyt.
Kuvat: Shutterstock images
Hunnun tyyliin ja malliin vaikuttaa tietysti pukusi malli ja tyyli, puvun materiaali ja väri sekä valitsemasi hääkampaustyyli. Hunnun käyttäminen on muuten täysin makukysymys – olet sitten neitsyt tai et.
Yleissääntönä hunnun valintaan pidetään: Mitä yksinkertaisempi puku, sen loistokkaampaa huntua voi käyttää. Runsaisiin ja näyttäviin pukuihin taas sopii yleensä yksinkertaisempi huntu. Kuten pukua valitessakin, kokeile eri tyylejä ja valitse se itsellesi mieluisin malli. Ennen huntushoppailua kannattaa kuitenkin valita ainakin hääpuku.
Sukkahousut, sukat vai stay-upit?
Sukkahousuja kaikki osaavat käyttää, joten niistä ei sen enempää. Toiset pitävät sukkahousuja kuumina erityisesti kesäaikaan. Pitkät sukat tai stay-upit ovat viileämpi vaihtoehto. Sukkanauhojen kanssa käytettäväksi sopivat parhaiten pitkät sukat, joissa ei siis ole silikoninauhaa. Kaikki stay-upit eivät nimittäin mahdu sukkanauhojen lukkoihin kunnolla. Stay-upien kanssa ei siis tarvitse käyttää sukkanauhoja, sillä ne pysyvät ylhäällä ilmankin. Jos puku on reisien kohdalta kapealinjainen ja melko ohut, saattavat sukkanauhat tai jopa stay-upien yläreuna kuultaa kohoumina kankaasta läpi. Suosittelemme kokeilemaan eri vaihtoehtoja oman puvun kanssa.
Kuvat: Bebaroque sekä tuotevalmistajat
Suihkutettavat sukkahousut
Sukkahousut spreijataan suoraan puhtaalle iholle ja annetaan kuivua. Tuloksena on tasainen mattapinta kuten sukkahousuissa, mutta viileä tunne kuten ilman sukkahousuja.Tuote sopii kaikkien, myös hyvin ohuiden pukujen alle ja myös kaikkiin kenkiin! Erityisesti sandaletteja käytettäessä tuote on mainio. Jalat eivät luista kengissä, eivätkä sandaalisukkien liukuesteet hierrä jalkapohjaa.Suihkutettavat sukkahousut kestävät vettä ja hikoilua käyttäjien kokemusten mukaan mainiosti, eivätkä tahraa.Sukkahousut saa ”riisuttua” vedellä ja saippualla.
Printti- ja tattoo-sukat
Sukkahousujen ja sukkien ei tietenkään tarvitse olla yksivärisiä ja hillittyjä - edes häissä. Sukat voivat olla hameen alla yllätyksenä tai pukuun sopivina olla rohkeasti esillä. Näyttävämpää sukkamuotia edustaa printti- ja tattoosukat, jotka nimensä mukaisesti sisältävät erilaisia painokuvia tai imitoivat tatuointeja.
Kuvat: tattoo stocking, etsy.com
Sukkanauha
Sukkanauhoja löytyy lukuisissa eri väreissä ja eri materiaaleista valmistettuna. Sukkanauhan voi myös helposti valmistaa itse, jolloin siitä saa taatusti oman tyylinsä mukaisen.
Tarvikkeet:
Satiinia, pitsiä, pellavaa… 12 cm leveä kaistale, pituus 2 x reiden ympärys
Kuminauhaa (lev. 2 cm) reiden ympäryksen verran
Koristeita: nappeja, strasseja, niittejä, nauhoja…
Taita kangaskaistale pituussuunnassa kaksinkerroin oikeat puolet vastakkain. Ompele avoin pitkä sivu kiinni. Käännä työ oikeinpäin.
Silitä nauha oikeaan muotoonsa siten, että sauma asettuu toisen puolen keskikohtaan.
Ompele nauhan keskelle kuminauhakuja kahdella suoraompeleella. Helpointa on ommella suoraommel saumapuolelta paininjalan etäisyydelle (1 cm) saumasta ja toinen ommel toiselta puolelta saumaa samalla tavalla. Tuolloin keskelle syntyy 2 cm:n levyinen kuminauhakuja. Jätä nauhan päistä kuitenkin 2 cm:n matka ompelematta.
Pujota kuminauha kujaansa. Sovita kuminauhalle sopiva pituus. Ompele kuminauhojen päät toisiinsa.
Sulje sukkanauhan päät laittamalla toinen pää toisen sisään. Taita päälle jäävästä kankaasta 1 cm sisäänpäin. Ompele sukkanauha ympyräksi käsin pienillä huomaamattomilla pistoilla.
Ompele puuttuvat pätkät kuminauhakujan ompeleita. Siirrä sitä varten poimuja pois tieltä ja venytä kuminauhaa tarvittaessa ommellessasi. Varo, ettet osu kuminauhaan.
Kiinnitä koristeet ompelemalla ne sopiviin kohtiin käsin. Huom! Jos haluat käyttää koristeina niittejä tms. lopuksi vaikeasti kiinnitettävää, laita koristeet paikalleen heti alussa. Mallimme sukkanauha on somistettu verkolla, joka irrotettiin verkkosukkahousuista (kts. vasemmanpuoleinen kuva).
Morsiuskengät
Hääkenkiä myydään yleensä kaikissa hääpukuja myyvissä liikkeissä. Hääkenkien värimaailma ja monipuolisuus viime vuosina ilahduttavasti monipuolistunut.
Rainbow Club
Hyvät hääkengät ovat sellaiset, joilla jaksaa jorata niin halutessaan vaikka aamun pikkutunneille saakka. Hääkengän valintaan kannattaa panostaa, sillä huonot kengät voivat pilata koko illan. Suosittelemme lämpimästi hää- ja juhlakengiksi Rainbow Clubin laadukkaita ja ylellisiä satiinikenkiä. Kokeneimmat korkkarien käyttäjät löytävät mallistosta upean korkeita korkoja, mukavamman juhlakengän etsijöille tarjolla on superpehmeitä kärjestään unelmanpehmoisia malleja, jotka hellivät varpaita. Mallistossa on myös leveälestisiä malleja, joissa on hyvin tilaa leveämmällekin päkiälle.
Parasta Rainbow Clubin kengissä on varmasti mukavuus. Niitä kehutaan ja ylistetään netin keskustelupalstoilla ja kaveriporukoissa. Eikä suinkaan syyttä. Näissä kengissä suunnittelu aloitetaan lestistä ja vasta sitten suunnitellaan ulkonäkö. Moni kenkävalmistaja kopio muotisuunnittelijoiden kokoelmista huikeimmatkin päähänpistot eivätkä keskity lestintekoon, eli mukavuuteen.
Rainbow Clubin satiinikenkiä on myynnissä kautta maan. Lähimmän palvelevan jälleenmyyjäsi löydät osoitteesta www.rainbowclub.fi. Kymmenistä malleista löydät varmasti myös sinun jalkaasi mallin!
Kuvat: Rainbow
Satiini- ja silkkikengät
Satiini- ja silkkikengät ovat yleisimpiä morsiuspukuliikkeiden kenkiä. Silkki- ja satiinikengät ovat erityisen hyvä valinta, jos haluat värjätä kenkäsi häiden jälkeen. Kengät voi yleensä värjätä jopa useampaan kertaan, mutta pitää tietysti pysyä samassa värimaailmassa, ts. punaisesta ei saa vihreää kenkää. Kenkien värjäyksen puhtaan valkoisesta luonnonvalkoiseksi saattaa saada kenkien ostohinnan kylkiäisenä, muista sävyistä kukkaro kevenee 20-30€ verran. Samalla kertaa kun värjäyttää kenkänsä, voi värjäyttää vaikkapa kenkiin sopivan laukun. Kenkien kanssa yhtenäisistä materiaaleista valmistettuja juhlalaukkuja löytyy aleaikaan alle 10€:n hinnalla.
Satiini- ja silkkikengät on prässätty niin tiukkaan, etteivät ne juurikaan veny. Siksi kannattaa ostaa ½-numeroa isommat kengät kuin normaaleja kenkiä valittaessa. Jos kengät ovat liian suuret, kokoeron voi korjata pohjallisilla. Seuraavaan on koottu kenkien kansainväliset kokovastineet:
Kannattaa muistaa, että satiini- ja silkkikengät eivät kestä vettä (eivät edes värjäämättömät). Lätäköihin ei siis sovi astua, ja morsiuskengät ovat muutenkin kuivan kelin kenkiä. Kenkiä ei myöskään pidä puhdistaa kostealla liinalla!
Muut hääkengät
Hääliikkeet myyvät nykyään aiempaa enemmän myös nahka ja keinonahkakenkiä. Niitä ei tarvitse hääpäivänä varoa samalla tavalla kuin kankaisia juhlakenkiä. Hääkengiksi soveltuvia kenkiä löytää nykyään mainiosti myös tavallisista kenkäkaupoista. Erityisesti kesäaikaan hyllyt ovat pullollaan mitä upeampia sandaletteja ja korkokenkiä. Hääkengät voivat olla hyvinkin persoonalliset ja niiden värinä voi olla ilman muuta joku muukin kuin valkoinen, vaikka puku valkoinen olisikin.
Alusasut ja asusteet huomenlahjakuvauksessa
Puolisolle lahjaksi annettavia kuvia kutsutaan budoaarikuviksi tai secret box -kuviksi. Jälkimmäinen viittaa japanilaiseen Himitsu-Bako -rasiaan, joka ulkoapäin näyttää mahdottomalta avata. Mitä tahansa sen sisällä onkin, on turvassa ja tallessa, nähtävänä vain sille, kelle mekanismin aukaisun salat annetaan! Secret box -nimitystä käytetään naapurimaassamme Ruotsissa.
Huomenlahjakuvien tyyli on sensuelli. Kaiken paljastavia kuvia ne eivät ole. Morsian ja sulhanen voivat huoleti käydä otattamassa itsestään kuvia, vaikka tyytyväisyys omaan vartaloonsa ei olisikaan huippuluokkaa! Kuvien tarkoitus on tallentaa filmille jotain henkilökohtaista. Katse tai ele, joka kuuluu vain toiselle.
Vintagehuuman myötä Pin up- eli kalenterityttökuvaus on nostanut suosiotaan huomenlahjakuvissa. Enää ei välttämättä kietouduta salaperäisesti huntuun ja ojenneta säärtä! Hieman roisiinkin tyyliin pukeutuneet morsiamet yhdistelevät 50-luvun kotiäiti- ja kalenterityttötyyliä esitellen pikkutuhmaa vaimotyyliään. Kuvista voi myös teettää kalenterin.
Seksikkään hauskoja kuvausrekvisiittavaatteita myydään lukuisissa eri asuste-, naamiaispuku- ja alusasuliikkeissä.