Häämeikki
Hääpäivä on päivä, jolloin jokainen morsian haluaa olla kauneimmillaan. Hyvä häämeikki on kantajansa näköinen ja hänen persoonaansa istuva. Jos et ole varma omista meikkaustaidoistasi, kannattaa häämeikin tekeminen jättää ammattilaisen vastuulle. Jos haluat tehdä häämeikin itse, se onnistuu hyvillä tuotteilla ja välineillä sekä harjoittelulla.
Hyvä muistaa
Ihon hyvinvointiin ja hoitoon kannattaa häitä ajatellen panostaa - varaa siis ajoissa aika kosmetologille. Meikkausta suunniteltaessa kerro meikkaajalle rohkeasti mahdolliset toiveesi ja erityisesti mitä et missään nimessä halua. Kysy kaikesta mikä vain askarruttaa. Hääkuvaan suosittelen myös sulhaselle ainakin puuteria kasvoille - muuten vaarana on, että sulhasen kasvot kiiltävät hääkuvassa kuin peili. Nauttikaa häiden suunnittelusta ja muistakaa siinä sivussa hoitaa myös itseänne!
Koemeikkiin on syytä varata aikaa n. 1 - 1,5 tuntia.
Häämeikkiä suunniteltaessa otetaan huomioon kasvonpiirteiden ja ihonvärin lisäksi hääpuku, kukat sekä hääkampaus. Mikäli kulmia täytyy muotoilla, tehdään se koemeikin yhteydessä. Tarvittaessa tehdään myös ripsien ja kulmien kestovärjäys. Kulmia voidaan siistiä vielä varsinaisen häämeikinkin yhteydessä, mikäli siihen nähdään tarvetta. Kulmien mahdollinen punotus siistimisen jälkeen saadaan meikillä erittäin hyvin piiloon, siitä ei siis tarvitse murehtia.
Häämeikkaus on hyvä varata ajoissa, noin 2-3 kuukautta ennen juhlapäivää. Näin varmistat, että saat varmasti meikkaajan, eikä ikäviä yllätyksiä pääse ilmaantumaan.
Häämeikin tekoon tulisi varata aikaa n. 2 tuntia. Ennen meikkiä iholle tehdään rauhoittava, kosteuttava tai talineritystä hillitsevä naamio. Tämän jälkeen levitetään ihotyypille sopiva ampulli ja voide. Vasta sen jälkeen on varsinaisen meikin vuoro.

Hoidata ennen häämeikkiä. Perusteellinen ihon puhdistus on hyvä tehdä noin 3-4 viikkoa ennen häitä, jolloin iho ehtii uusiutua juhlapäivään mennessä rauhassa. Iholla on tapana päästää näppylöitä pintaan noin viikko puhdistuksen jälkeen.
Häitä edeltävänä päivänä tehty kasvohieronta ja syväkosteuttava naamio rentouttavat - juhlastressikin saattaa hiukan hellittää. Seuraavana päivänä tehtävä häämeikkikin onnistuu paremmin kun iho on heleä.
Akne-ihon, vaikeasti atooppisen ja couperosaan taipuvaisen ihon rauhoittamiseksi kannattaa kysyä kosmetologilta lymfahoidoista 3-6 kuukauden ajalle. Lymfahoidot auttavat tehokkaasti edellä mainittujen ihojen hoidossa.
Häämeikkigalleria
Mineraalimeikit
Mineraalikosmetiikkatuotteiden meikit ovat luonnonmateriaaleista valmistettuja, kevyen puuterimaisia meikkituotteita, joiden rakenneosat ovat hyvin hienojakoisia. Määritelmä ei vielä sisällä tarkkoja rajoituksia. Tästä johtuen mineraaleja sisältäviä meikkituotteita voi melko vapaasti markkinoida mineraalimeikkeinä. Puhtaimmat mineralimeikit eivät sisällä keinotekoisia lisäaineita, hajusteita, sidosaineita tai esimerkiksi silikonia.
Mineraalimeikillä saadaan kuulaan heleä lopputulos. Koska mineraalimeikit peittävät hyvin, niillä saa mukavasti peitettyä ihon ongelmakohtia. Väriaineettomana ja öljyttömänä tuoteena mineraalimeikki ei tuki ihohuokosia, eikä se kuivata ihoa.
Häämeikki omin avuin
1. Hanki hyvät siveltimet. Kunnon välineet ovat kaiken A ja O siistin ja kestävän meikin teossa. Siveltimet saattavat tuntua hinnakkailta mutta hyvin huollettuina ne kestävät vuosia.
2. Panosta pohjaan. Taidokkainkaan silmämeikki ei näytä hyvältä jos iho on läikikäs ja näppyläinen. Valitse meikkivoide ihotyypin ja -sävyn mukaan. Meikkivoiteen sävy testataan aina leukaan tai kaulaan, ei koskaan kämmenselkään.
3. Pohjusta myös luomet. Saat silmämeikistä pysyvämmän kun levität meikkivoidetta myös luomille. Muista myös puuteri. Pohjustetuilla ja puuteroiduilla luomilla luomivärin levitys ja häivytys on helppoa ja väri pysyy paikallaan.
4. Levitä meikkivoidetta myös korvalehtiin. Korvalehdet alkavat usein punottaa jännityksestä tai kuumuudesta ja kuohuviinin nauttimisesta. Kun meikkivoidetta on myös korvalehdillä, eivät punoittavan korvat pilaa kokonaisuutta. Jos hiukset on nostettu ylös, myös korvan tausta saattaa vaatia meikkivoidetta.
5. Käytä irtopuuteria. Meikkipohjan kiinnittämiseen ainoa oikea vaihtoehto on läpikuultava, väritön irtopuuteri, joka levitetään suurella siveltimellä tai painellaan puuterivipalla. Meikin korjailua varten laukussa on hyvä olla mukana kivipuuteri tai puuteripaperia.
6. Muotoile kulmat. Siistit kulmakarvat antavat ilmettä koko kasvoille. Nykyään kulmakarvat saavat onneksi olla luonnolliset ja persoonalliset, mutta hajakarvojen nyppiminen tekee kulmistasi siistit.
7. Poskipunan oikea paikka on poskipään korkein kohta. Jos valokuvauksessa otetaan mustavalkokuvia, kannattaa miettiä poskipunan lisäämistä vasta kuvauksen jälkeen. Mustavalkokuvissa poskipuna saattaa näyttää varjolta tai kuopalta poskessa.
8. Irtoripsillä saat silmät esiin ja juhlavuutta meikkiin. Häämeikkiin paras valinta ovat ripsitupsut tai yksittäiset irtoripset. Näidet ripsien kanssa ei tarvita välttämättä rajausta kuten kokoripsiä käytettäessä. Ripsien liimaamista kannattaa harjoitella muutaman kerran tai pyytää kaveria apuun.
9. Myös sulhanen kaipaa meikkiä. Sulhaselle hyviä vaihtoehtoja ovat meikkivoide ja puuteri tai meikkivoidepuuteri. Mahdolliset näpyt ja tummat silmänaluset voi peittää peitevoiteella.
10. Tee häämeikistä itsesi näköinen. Hääpäivä ei ole oikea aika kokeilla jotain uutta ja räväkkää. Jollei se sitten kuuluu persoonaasi.


Kuvat: Shutterstock images. Kopiointi sivuston ulkopuolelle kielletty.

|