
Hääjuomat
ks. myös BOOLIT
|
Suomalaisissa häissä juomatarjoilu on ollut lähes poikkeuksetta varsin runsasta kautta historian. Esimerkiksi oluella ja viinalla on ollut suuri merkitys suomalaisessa hääjuhlassa jo tuhannen vuoden ajan. 1850-luvun talonpoikaishäissä viinaa saattoi yksissä häissä kulua 125–250 litraa. Oluen loppumista häissä pidettiin talolle häpeällisenä ja alkaneelle liitolle huonona enteenä. Toisaalta pitää mainita, että myös täysin viinattomia häitä vietettiin kieltolain aikana ja tietenkin niillä alueilla, joissa körttiläisyys ja herännäisseurat ylläpitivät herran nuhdetta ja pulloissa korkkia. Rankka arki vaati rankat huvit, mutta onneksi nykyaikana pyritään juomatarjoiluun sivistyneemmissä merkeissä!
Häissä ei tietenkään ole tarkoitus olla änkyräpäissään, mutta hyvillä juomilla voidaan korostaa tilaisuuden arvokkuutta ja toki luoda myös hilpeää ilmapiiriä. Häiden juomien valinta onkin syytä tehdä huolella, sillä juomat tuovat omalta osaltaan häihin juhlallisuutta.
|
 |
Sinulla on käytössäsi myös amoriinin juomalaskuri ja boolimixeri, jonka avulla juomamenekki ja vaikkapa boolisuhteet on helppo laskea.
ALKOHOLITTOMAT JUOMAT
Suhauta suoraan pulloon!
|
Alkoholittomia juomia kuluu häissä paljon ihan sellaisenaan sekä boolien ja drinkkien ainesosina. Oman haasteensa tee-se-itse häiden järjestäjälle syntyy juomien kuljettamisesta ja säilyttämisestä juhlatilassa. Tähän haasteeseen vastaa loistavasti juomakoneet, kuten SodaStream.
100 hengen häissä boolia kuluu 4 annoksen tarjonnalla n. 60 litraa, josta alkoholittomien juomien osuus on 46 litraa. SodaStreamin 0.5l uutepulloja tähän määrään kuluu 5 kpl, jolla valmista juomaa syntyy 50 litraa. Yksi hiilidioksidipullo riittää 50 litraan valmista juomaa ja hiilidioksidipullon täyttö on edullista, vain 10,-
Laite ei ole turha hankinta häihin, sillä sen käyttö jatkuu juhlien jälkeenkin.
|
 |
Hiilihapotuslaitteen etuna on myös se, että samalla laitteella juomavedestä saa lukuisia eri vaihtoehtoja alkoholittomille juomille. Laitteella syntyy niin limonadit kuin vichy-juomat. SodaStreamin laajasta uutevalikoimasta löytyy yli 20 makuvaihtoehtoa. Suosituin maku valmistajan mukaan on Cola, jonka lisäksi tarjolla on muita perusmakuja, kuten Lemon-Lime ja Appelsiini. Astetta eksoottisempia makuja ovat: Orange-Mango, Pink Greippi sekä marjaisa Red Berry Mix. Raikkaan siiderimäisten Omenan ja Päärynän lisäksi aikuiseen makuun sopivat hyvin Ginger Ale, Tonic tai XSTREAM-energiajuoma. Kevyitä makuja suosiville tarjolla on Cola Light, Cola Sugar Free, Organge Light ja Lemon Light -uutteet.

Makuvaihtoehdoista löytyy myös trendikkäät Natural -maut, jotka ovat hedelmistä valmistettuja virvoitusjuomia ilman keinotekoisia makeutusaineita, väriaineita tai säilöntäaineita. Makeutusaineena Goodness-uutteissa on käytetty sokeria. Toisena vaihtoehtona SodaStream tarjoaa fruktoosilla makeutetun Clear-uutteen, joka ei sisällä lainakaan keinotekoisia makuesansseja, väriaineita tai makeutusaineita. Eri makuvaihtoehtoihin voit tutustua valmistajan kotisivuilla.
Myös alkoholittomien juomien valintaan ja tarjoiluun kannattaa panostaa! Maustetut erikoiskivennäisvedet, pehmeät nektariinit ja laadukkaat mehut maistuvat vieraille, jotka eivät voi nauttia alkoholijuomia.
Erityisen juhlava vaihtoehto morsiusmaljoille imitoi kuohuviiniä olematta kuitenkaan tekokuohuviiniä - nämähän usein jättävät maun osalta toivomisen varaa. Kuohuvat, kuohuviiniä rakenteeltaan muistuttavat juhlajuomat hemmottelevat alkoholista pidättäytyivä vieraita ja ovat selkeästi limonadeja juhlavampia vaihtoehtoja. Kuohuvat juhlajuomat sopivat myös ruokajuomiksi ja ainakin ne laadut, joita me amoriinissa olemme testanneet kuusenkerkkäjuomasta Juhlavaan herukanlehti- tai karpalojuhlajuomaan, ovat maukkaita ja nimensä mukaisesti juhlavia seurustelu- ja ruokajuomia.

BOOLIT
amoriinin booliartikkelin satoine ohjeineen löydät täältä, mutta mikäli etsit tietyn väristä boolia, pääset ko. artikkeliin myös oheisen värivalikon kautta.


JUOMIEN TARJOILU
Juomien tarjoilu korostaa juhlan luonnetta. Kaunis esillepano ja hillityt koristeet juhlistavat juoman kuin juoman. Myös juomien muunlaiseen tarjoiluun voisi panostaa! Juomien tarjoilusta voi tehdä ohjelmanumeron Flair-baarimestarieiden tai kenkkäreiden toimesta! Flair-baarimestareiden lentävät pullot ja mielikuvitusrikkaat drinkit tuovat juhlaan uutta ilmettä.
|
Kylmää ja kuumaa
Kylmät juomat pitäisi tarjoilla kylminä ja kuumat kuumina, tämä on itsestään selvää, mutta toteutus ei aina olekaan yhtä yksioikoista. Juhlatilan keittiöissä kun on yleensä kovin rajalliset kylmäsäilytystilat.
Juomia kannattaa viilentää etukäteen, jopa pakastaa osa alkoholittomista juomista ja kuljettaa ne juhlapaikalle kylmälaukuissa. Myös Agan myymä kuivajää tuo helpotusta viilennykseen. Kuivajäätä voi käyttää sekä säilytykseen että itse juomiin, mutta sen käytössä tulee noudattaa varovaisuutta.
Juomia jäähdytellään tietenkin jäällä, mutta jos jäiden valmistus ja niiden irroittelu palapusseista ei saa sinua hihkumaan innosta, osta valmiita jääpaloja kaupasta tai tilaa ne eduillisesti suoraan juhlapaikalle! Booleja varten kannattaa jäädyttää suurempia kimpaleita boolin mikseriä, jotta booli ei vesity. Boolin vesittymisen voi estää myös kaksinkertaisella boolimaljalla, jolloin jäät ovat maljojen välissä! Boolisuihkulähde pitää juoman viileänä ja olutta voi tarjoilla oluthanasta.
|
 |

Suuremmat erät tölkkijuomia kannataa laittaa esijäähdytettyinä sammioon tai muuhun laakeaan astiaan, jossa on kylmävaraajia ta jäätä. Juomatölkit ja kylmäkallet erotetaan toisistaan kankaalla. Sammion täyttäminen on helppoa ja juomat pysyvät vaivattomasti viileinä. Huom! Jos käytät puisia puutarhasammioita, muista vuorata ne muovilla sisältä!

Boolisuihkulähteet ovat yleensä 10 ja 20 litran vetoisia ja vuokrahinnat pyörivät n. 75-100 euron välillä. Boolisuihkulähdettä käytettäessä on hyvä muistaa, että juoman kuohuvuus ei kestä kauaa. Poreilevat juomat siis latistuvat. Boolisuihkulähde on kuitenkin näyttävä koriste valoineen ja pulpuuavine juomineen.
Juomien koristelu
Jokainen tietää perinteiset karambolatähdet ja tikkuihin tökityt marjat sekä sitruunakierteet. Juomia voi kuitenkin koristella muutenkin, joko itse juomaa tai sen lasia!
Kokeile vaikkapa tehdä erikoisia koristereunuksia onnittelumaljoillenne tai häänaukuillenne! Erityisen napakkaa reunusta varten lasin suu kannattaa kastella makusiirappiin ennen kun sen painaa reunusjauheesen.
Käytä mielikuvitusta! Jauha kovia makeisia jauheeksi ja yllätä vieraat!
Koristereunuksen aineita
- sokeri, tavallinen sekä värisokerit
- kookoshiutaleet
- pienet kakkurakeet ja -rouheet
- suklaalasturouhe
- Kovista karamelleista jauhetut rouheet
Erityisen näyttäviin juomiin voi sekoittaa vaikkapa kulta- tai hopeapölyä. Edellä mainitut ovat syötäväksi kelpaavaa, aitoa jalometallia, joita myydään muutaman gramman erissä hiutaleina. Neljän gramman pussi kultahiutaleita maksaa n. 4 € ja siitä riittää pienestä annoskoosta huolimatta usean boolin ja lukuisten drinkkien somisteeksi.
Jos et löydä kultaa hiutaleina, tee sellaista itse. Lehtikulta- ja hopealevyt maksavat n. 2 euroa arkki.
Laita levyt pieneen kulhoon ja töpöttele levyjä pehmeällä, mielellään pyöreällä sudilla. Kulta rikkoutuu ja takertuu sutiin. Nosta suti juoma-astian ylle ja naputa sudin vartta kynällä. Kultahiutaleet leijuvat sudista juoman pinnalle. Myös hopeiset ja kultaiset kakkurakeet, eli helmet soveltuvat juomien koristeluun. Vaikka helmien sokerisisus sulaakin hitaasti pois, sen kuori jää jäljelle lasiin!
Syötäväksi kelpaavat kukat
|
Boolien koristeiksi voi käyttää syötäväksi kelpaavia, myrkyttömiä ja puhtaassa paikassa kasvaneita kukkia, joita ovat mm.
Ruusut (nuput, terälehdet ja kokonaiset kukat)
Ruiskukat
Kesäkurpitsan kukat
Apilat
Orvokit (varmista ostettavien orvokkien myrkyttömyys myyjältä)
Auringonkukkien terälehdet
Kehäkukkien terälehdet
Kesäneilikka-nimisen kukan kukinnot
Vuorikaunokki
Kääpiösamettikukat (maistuvat sitruunalta!)
Kaunokaiset
Niittynätkelmä
Väriä juomiin
Tavallisella elintarvikevärillä juomia ei kannata värjätä, ellei sitten halua juhliinsa "sinikielisiä" juhlijoita!
|
 |
Sininen – sininen Curacao (appelsiini ), mustikkalikööri, Diesel (piparminttu, väri on vaaleansininen)
Vihreä – Midori ( hunajameloni) Créme de menthe ( minttu), vihreä Curacao, päärynälikööri, Pisang (banaani), Pisang Ambon (myös banaani), Bols Melon (meloni), Green Apple (omena), Sour Apple, Green Cat, Päärynälikööri (Pramia)
Lila – Parfait Amour ( sitrus)
Pinkki- Mesimarja-vadelmalikööri, Pink Cat, She's Shot (karpalo-vanilja)
Punainen – Créme de Cassis (mustaviinimarja), erilaiset marjaliköörit; puolukka,
mansikka, vadelma ja karpalo, Red Cat (passion) sekä alkoholiton esanssi; grenadine
Keltainen – Lakkalikööri, sitrusliköörit, omena-vaniljalikööri, Chymos Tyrni, Apricot Brandy (konjakki-aprikoosi), Hunaja-sitruunalikööri, Grand Marnier (appelsiini), Crème de bananes (banaani), Galliano
Oranssi – oranssi Curacao, Appelsiinilikööri, Lakka-vadelmalikööri, Mesimarja-Cognac-likööri.
Valoa juhlakansalle!
Valojääpalat ovat sisäisellä patterilla toimivia muovisia jään näköisiä kuutioita, joita käytetään jääpalojen seassa. Värejä on lukuisia. 1 valojääpala palaa n. 12 tuntia. Valojääpaloja ei tarvita roppakaupalla, jo muutama kuutio luo illuusion.Myös naukkulaseja, boolisomisteita, drinkkitikkuja ja juoma-alusia voi ostaa valoilla maustettuina. Myynti hyvin varustelluissa tavarataloissa, keittiö- ja juhlatarvikeliikkeissä sekä elektroniikkakaupoissa.
Drinkkipöytä
Booli on häiden yleisin tapa nesteyttää isompaa joukkoa, mutta mukavaa vaihtelua boolitteluun saa kasaamalla "ota-mitä-haluat -baaritiskin" jonka aineista vieraat voivat itse sekoitella juomia oman maun mukaan.
Kaikista upeinta on tietysti silloin, kun pöydälle saadaan edes yksi hyvä vastaava, joka sekoittelee välillä juomia hääväelle. Tähän tarkoitukseen voi tilata ammattimaisen baarimikon, joka hoitaa vieraiden nesteytyksen taidolla tai mikäli omasta piiristä löytyy juomatarjoiluun perehtynyt drinkkikemisti, hänet voi lahjoa hoitelemaan juomapöytää baarimikon sijaan.

Käytä mielikuvitusta ja muista myös hääparin signatuuridrinkit!
Juomapöydän siisteys kärsii illan aikana, joten pöytävastaavia on hyvä varata, sekoittelevat he juomia tai eivät!
Juomapöydälle kannattaa laittaa muutamia drinkkiohjeita. Niitä voi kirjoittaa liitutaululle, vihkosiin, lipuille ja lapuille, kansiin tai kyltteihin.
JUOMAVALIKOIMA
Alkoholit
Juomapöytään riittää hyvin 1-3 maustamatonta tai maustettua alkoholia, jotka toimivat drinkkien pohjana.
Liköörejä kannattaa varata 3-5 erilaista.
Olutta, siideriä ja longdrinkkejä maun mukaan.
Lisäksi tarvitaan:
Mehuja (2-3 erilaista)
Kivennäisvettä
Limonadia (myös sokerittomia)
Jääpaloja & jääpalaottimet
Jääpala-astia
Somisteita (drinkkitikut, hedelmät sekä muut somisteet)
Juomalaseja (kertakäyttölasit toimivat erinomaisesti, ks. pääkuva: Duni)
Shaker & siivilä
Alkoholimitat
Drinkkiliinoja (tai kahviliinoja)
sekä kosteuspyyhkeitä.
Vinkki!
Laita juomapöytään liina, joka yltää lähestulkoon lattiaan saakka. Pöydän alle voi laittaa muutaman laatikon tai kylmälaukun, joista löytyy nopeasti täydennystä juomapöytään. Varaa pöydän alle myös pieni rikkalapio, ämpäri, jossa on vettä sekä rätti. Jos pöydälle tai lattialle kaatuu juomia tai joku pulloista särkyy, siivous on huomaamatonta!
|
Baarimestarit
Ammattitaitoiset baarimestarit taitavat pullojen, jäiden ja lasien heittelyn, juomien sekoittelun ja niiden liekitykset! Osa show-baarimikoista osaa myös puhaltaa tulta ja kikkailla muiden show-elementtien kanssa. Show kestää n. 30 minuuttia, jonka jälkeen baarimikon voi tilata jatkamaan varsinaista juomatarjoilua tietyksi ajaksi.
Baarimikot antavat hyviä vinkkejä juomavalikoiman valintaan sekä baarialueen oheisvälineistön hankintaan. Yhdistä upeaan ja erilaiseen shownumeroon vielä valoshown tuottava DJ-palvelu ja iltanne on hitti!
JUOMIEN MENEKKI & ANNOSKOOT
Tervetuliaismaljoja kannattaa varata 1 lasillinen/henkilö sis. n. 1½ dl juomaa tai
kuohuviiniä tai samppanjaa 1 lasillinen (onnittelumaljaksi sama määrä) Kesällä ja suuremmissa häissä suositellaan kuitenkin 1½ kaatoa, jotta viimeksi paikalle tulleen saadessa juoman myös ensimmäisten laseissa on vielä juomaa.
|
 |
Alkupaloille varataan 1 (-2) lasillista juomaa a' 12 cl
Pääruoalle 2 (-3) lasillista juomaa a' 12 cl
Jos ruoalla tarjotaan vain yhtä viiniä, sitä kannattaa varata 3 lasia/aikuinen a' 12 cl
Olutta viinin sijaan ruokajuomaksi varataan 1-2 pulloa
Jälkiruoan tai kahvin kanssa, niin haluttaessa, tarjotaan yleensä 1 annos likööriä, konjakkia, Calvadosta, punssia tai muuta jälkiruokaviiniä.
Väkeviä juomia tarjoillaan 4 cl, miedompia 8 cl.
Snapseja 1-2 annosta
Jos kakun kanssa tarjotaan kuohuviiniä tai samppanjaa, tätä varataan 1 lasi/vieras
Booleja ja janojuomia kuluu yleensä muiden tarjottavien määrästä, juomien vahvuudesta, häiden ajankohdasta ja kestosta riippuen n. ½-1 l/vieras.
Muista varata juomia myös lapsille ja autoileville juhlijoille!
Annoskoot & riittoisuus
Perusviinipullosta (0,75l ) saadaan 6,2 lasillista
ja magnum-pullosta 12,4 lasillista juomaa a' 12 cl.
Jälkiruokaviinipullosta (0,75 l) riittää pienemmän annoskoon vuoksi juomaa 9,3 annokseen a' 8 cl.
½ litran konjakkipullosta saadaan 12,5 annosta a' 4 cl.
Drinkkeihin menee yleensä yhteensä 4-8 cl alkoholia, riippuen alkoholijuomien vahvuudesta ja sekoitussuhteista.
Jälkiruokalikööri tai kahvin kanssa tarjottava likööri: annoskoko on 4 cl.
½-litran pullosta likööriä riittää 12.5 annokseen, pienemmästä, 0.35l. pullosta 8.7 annosta.
50 kuppia kahvia = 7,5 l vettä & 500 g kahvia
JUOMALASKURI /BOOLIMIKSERI
Boolin vahvuudeksi suosittelemme 5-7%
LIKÖÖRIT JA HÄÄNAUKUT
Moni mielii häihinsä itse valmistettua häälikööriä, joka onnistuu helposti. Mikäli muita juomia noudetaan Virosta, säästöä ei synny, mutta itse valmistetun liköörin aromi on toki omaa luokkaansa! Likööreillä voi maustaa onnittelumaljoja tai booleja tai niitä voi tarjota sellaisenaan, vaikkapa kahvin tai jälkiruoan kanssa.
Myös häänaukut ovat yleistyneet sekä ruoan kyydittäjinä että häämakeisten korvikkeina. Juhlaryypyt, snapsit, akvaviitit ja naukut, millä nimellä näitä juomia sitten kukin haluaa kutsua, ovat kuitenkin kuuluneet juhlaperinteisiimme kauan. Naukut maistuvat erityisesti kalapöydän antimien kanssa, mutta myös liha- ja kasvisruoille sopivia naukkuja löytyy.
Tervetuloa tutustumaan näiden jalojen juomien valmistuksen saloihin!
|
LIKÖÖRIT
Liquid Love
Tarvitset:
1kg vadelmia (tai muita marjoja)
1 l. kuivaa valkoviiniä
700g sokeria/litra mitattua, valmista viinimehua
¾ dl 60% maustamatonta alkoholia /0,75 l pullo (normaali viinipullo)
Murskaa vadelmat ja laita ne peitettynä kylmään vuorokaudeksi. Kaada viini marjojen päälle ja laita seos takaisin kylmään toiseksi vuorokaudeksi.
Kuumenna marja-viiniseos hitaasti melkein kiehuvaksi. ÄLÄ ANNA KIEHUA! Tislaa mehu harsokankaan läpi puhtaaseen astiaan. Mittaa mehu ja kaada se puhtaaseen kattilaan. Kuumenna mehua hiljalleen (mehu ei saa kiehua!) ja sulata 700g sokeria / sekoita mitattu mehulitra vadelma-viinimehuun. Sekoita kunnes sokeri on kokonaan sulanut. Anna jäähtyä kunnolla. Tässä vaiheessa mehu maistuu jokseenkin karmealle (ja makealle), mutta se on tarkoitus!
Pullot kannattaa pestä todella hyvin ja kuumentaa vielä uunissa (60C) vähintään tunnin ajan. Pidä pulloja liinalla peitettynä kunnes ne ovat jäähtyneet ja likööri on valmista pullotettavaksi. Jos pulloon jää bakteereita, likööri menee pilalle.
Mittaa ¾ dl alkoholia puhtaaseen viinipulloon ja täytä pullo viini-marjamehulla. Sulje pullot hygieenisesti ja tiiviisti. Anna liköörin tekeytyä vähintään kaksi kuukautta, mielellään kolme tai useammankin kuukauden. Ohjeesta tulee n. 1½ - 2l valmista likööriä.
Puolukkalikööri (vahva)
Karpalo tms. marja käy puolukan sijaan yhtä hyvin. Jos marjat ovat kovia, kuten karpalot ja karviaismarjat, töki marjat ensin rikki. Laita isoon lasipurkkiin ¾ marjoja. Kaada päälle vodkaa piripintaan. Korkita seos tiiviisti ja anna sen tekeytyä 2 kuukautta huoneen lämmössä. Siivilöi marjat pois. Keitä hiljalleen 1 dl vettä ja liota siihen niin paljon sokeria kuin veteen liukenee - jäähdytä. Käytä makeutusnestettä 0,5 / 1 dl / alussa käytetyn lasiastian tilavuus: 0.75 l. Jos siis astia oli 5 l. käytä makeuttamiseen n. 6½ dl makeutusnestettä. Likööri saa olla makeaa tässä vaiheessa. Pullota ja anna tekeytyä huoneen lämmössä n. 2-3kk.
Appelsiinilikööri
2 myrkytöntä pestyä appelsiinia
12 rkl sokeria
2 halkaistua vaniljatankoa
2 kanelitankoa
½ litraa 40% vodkaa
1 pullo (0.75 l) kuivaa valkoviiniä
Pese appelsiinit kunnolla ja laita ne patenttilukolliseen lasipurkkiin. Lisää muut aineet ja anna tekeytyä vähintään 1 kk. Siivilöi ja pullota. Lisämakua liköörille saa laittamalla muutaman mantelin tai 2-3 kahvipapua lasipurkkiin liköörin tekeytymisvaiheessa.
Granaattiomenalikööri
3 granaattiomenaa (siemenet)
0.5l vodkaa
1 dl vettä, johon sulatetaan
3/4 dl sokeria
½ yhden sitruunan kuoresta (keltainen osa)
Laita granaattiomenan siemenet ja sitruunan kuoret vodkaan kahdeksi viikoksi. Murskaa siemenet ja sekoita vodkaan. Siivilöi. Tee sokeriliemi ja sekoita se kylmänä vodkaan. Anna tekeytyä kuukauden. Siivilöi uudelleen puhtaasen pulloon.
Kahvi-vaniljalikööri
0.5l vodkaa
3.5 dl sokeria
3.5 dl vettä
5 tl pikakahvia
3 tl kulmäpuristettua vaniljaa (vaikeaa löytää) tai hieman vaniljaesanssia maun mukaan. Sekoita vesi, sokeri ja kahvi. Kiehauta. Anna hautua erittäin miedolla lämmöllä n. 30 min. Laita seos kulhoon ja peitä se kelmulla. Anna tekeytyä puoli vuorokautta. Lisää vodka ja vanilja. Sekoita hyvin. Valmis juotavaksi heti.
Sitruunalikööri
7.5 dl vodkaa
20 huolellisesti pestyä sitruunaa
9 dl sokeria
1 l vettä
Riivi huolellisesti pestyistä sitruunoista kuoret. Vain keltainen osa kelpaa.
Lisää kuorisuikaleet vodkaan. Anna tekeytyä 1½ kuukautta.
Sulata sokeri veteen. Anna seoksen paksuuntua keitellen seosta hiljaisella lämmöllä n. 5 min. Jäähdytä. Lisää jäähtynyt siirappi vodkaan. Anna tekeytyä kuukauden. Siivilöi ja anna juoman kypsyä vielä kerran yhden kuukauden ajan.
Pihlajalikööri
1 kg pihlajanmarjoja
500g hunajaa
1 l. vodkaa
1 vaniljatangon sisus
2 mausteneilikkaa
1 kanelitanko
Murskaa marjat ja sekoita massa hunajan kanssa. Laita massa purkkiin ja peitä se, mutta älä peitä purkkia ilmatiiviisti. Ohut pyyhe purkin ylitse riittää! Anna massan imeytyä pari päivää. Kaada sen jälkeen massaan alkoholi ja mausteet. Sulje purkki ilmatiiviisti. Anna juoman tekeytyä kuukauden. Muista ravistella purkkia säännöllisesti! Kuukauden kuluttua suodata juoma puhtaaseen pulloon. Anna liköörin tekeytyä vähintään 2 kk. Maku paranee, mitä kauemmin se saa tekeytyä.
Kirsikkalikööri
1 kg kirsikoita
0,5 l Vodkaa 40 %
0,25 l sokerilientä
Valitse likööriä varten puhtaita, kiinteitä kirsikoita. Sulata kattilassa vettä ja sokeria. Mitä makeampaa liemi on, sen makeampaa likööristä tulee. Kaada vodka ja haalea sokeriliemi kirsikoiden päälle. Anna liköörin tekeytyä 3-5 kk huoneenlämmössä, valolta suojattuna. Kun kirsikat ovat painuneet astian pohjalle, kauniin punainen likööri on valmista siivilöitäväksi pulloihin.
Pikaliköörin perusohje
1l marjoja
Vodkaa
3½dl sokeria + 2dl vettä/ nestelitra
Peitä marjat vodkalla. Anna tekeytyä 3 viikkoa huoneenlämmössä, valolta suojattuna, siivilöi. Mittaa nestemäärä. Tee sokerilientä mitatun nestemäärän vaatima määrä. Sekoita sokeriliemi ja marjaneste. Likööri on valmista viikossa, mutta maku paranee ajan kanssa.
|
|
JUHLANAUKUT
Adin erikoinen eli toffo
Tarvitset
0.5l 40% vodkaa
1 pss Werther Originals -makeisia
Murskaa makeiset ja lisää vodkaan. Anna tekeytyä.
4B (lepakko)
Tarvitset
2 pss Dracula-salmiakkimakeisia
1 pötkö Airwaves -mustaviinimarjakurkkupastilleja
0.5 l 40% vodkaa
Murskaa makeiset ja lisää vodkaan. Anna tekeytyä.
Think Pink!
1 iso pussi Campino mansikka-kermamakeisia
0.5 l vodkaa
Murskaa makeiset ja lisää vodkaan. Anna tekeytyä.
Jääsuudelma
½ litraa vodkaa
1 rasia sinisiä Mynthon-pastilleja
Laita pastillit pulloon ja anna sulaa muutama tunti. Tarjoile jäisen viileänä. Tämä on aivan loistava talvijuhlan alkutuju tai viimeinen paukku ennen kotiin lähtöä!
Tillisnapsi
Tarvitset
1 ruukullisen tilliä
1 normaalin pullon vodkaa tai muuta maustamatonta alkoholia.
Leikkaa tillit puolivälistä vartta poikki. Kaada hillopurkkiin ½ pulloa vodkaa ja lisää tilli. Sulje purkki huolella. 4 päivän kuluttua suodata juoma kahvipussin läpi tratilla takaisin pulloon. Sopii loistavasti kalaruokien kyytipojaksi kylmän oluen kanssa.
Katajanmarjaryyppy
Tarvitset
20 katajanmarjaa
0.5 l alkoholia.
Jos marjat ovat tuoreita, pistele ne neulalla. Kaada ½ litraa maustamatonta alkoholia hillopurkkiin ja lisää marjat. Anna tekeytyä 14 vrk, kääntele purkkia välillä. Suodata suodatinpussin läpi tratin avulla takaisin pulloon. Sopii loistavasti paistien ja riistan kanssa!
Sitruuna-chilisnapsi
1 pullo alkoholia
1 suuri ekologinen sitruuna ja puolikas tai pala pienestä ekologisesta chilistä (2cm).
Halkaise chili, poista siemenet. Kuori sitruunan kuori ohuesti pois ja varo ettei kuoren mukana tule kuoren alla olevaa valkoista ohutta valkoista höytyväkerrosta. Laita kuoren palat ja chili pulloon. Anna tekeytyä viikon. Tarjoile kylmänä hyvän ruoan kyytipoikana tai sellaisenaan ryyppynä.
Silmuviina
Tarvitset
0.75 litraa kirkasta viinaa
1 litran vetoinen tyhjä pullo
2 dl tuoreita, myrkyttömiä, vasta-auenneita koivun silmuja.
Huuhtele silmut, mitä tahmeampia ne ovat avauduttuaan, sen parempi. Laita silmut pulloon, kaada viina päälle ja anna tekeytyä 1-2 viikkoa. Tämä juoma sopii erinomaisesti pitopöydän snapsiksi (jääkylmänä) tai kesäisen boolin boosteriksi.
Sitruunasnapsi, erittäin raikas ja virkistävä
Valmistetaan kuten sitruuna-chilisnapsi, mutta chili jätetään pois ja sitruunan määrä nostetaan yhdestä puoleentoista.
Kanelisnapsi, mainio joulusnapsina ja lämpimien talviboolien boostaajana.
Tarvitset kokonaisen n. 6 cm pitkän kanelitangon ja maustamatonta alkoholia. Katko kanelitanko muutamaan kertaan ja laita se 25cl alkoholiin viikoksi. Suodata suodatinpussin ja tratin kautta takaisin pulloon.
Mustaviinimarja /puolukka/ karpalo/mustikkasnapsi, loistavia sellaisenaan, yllättävät boolissa!
Täytä suuri (2,5l) hillopurkki valitsemallasi marjoilla 2/3 ja loput maustamattomalla alkoholilla. Anna tekeytyä 2-3 kuukautta ja suodata kuten yllä. Mikäli maku on liian kova, pehmennä sitä hunajalla. Puolukoita ja karpaloita kannattaa pistellä neulalla ennen purkitusta, jotta maku pääsee marjoista paremmin juomaan.
Vadelmasnapsi, taivaallisen hyvää-myös booleissa!
Tarvitset
150g kypsiä, hyvä vadelmia ja
0.5l maustamatonta alkoholia.
Laita marjat hillopurkkiin ja kaada alkoholi päälle. Anna tekeytyä 2-3 kuukautta. Suodata suodatinpussin läpi ja sekoita maustamattoman alkoholin kanssa 1:1. Tämä snapsi on taivaallisen hyvää ja soveltuu melkeinpä mihin vaan. Kokeile tarjota sitä viiltävän kylmänä jäisistä laseista tai normaalisti kesäisissä juhlissa ruokaryyppynä ja yllätyt!
Basilikasnapsi, pastaruokien hyvä kaveri
Lisää 1½ rkl. kuivattua basilikaa 0.5 l maustamatonta alkoholia.
Anna tekeytyä 2 vrk ja suodata kuten yllä. Kaada suodatettu juoma takaisin alkuperäisen pulloon. Erinomainen ruokaryyppy monelle ruoalle.
Kahvi-Vaniljasnapsi, syntynyt taivaassa!
Tarvitset
0.5l Vodkaa
80 kahvipapua (jotka voivat olla myös maustettuja vaikkapa suklaalla tai vaniljalla) sekä yhden vaniljatangon.
Halkaise vaniljatanko, lisää se ja pavut alkoholipulloon. Anna tekeytyä 14 vrk. Kääntele pulloa välillä. Ei suodateta, mutta mikäli maku on liian voimakas, aromia voi laimentaa samalla perusalkoholilla. Sopii booleihin, kylmiin kahvidrinkkeihin ja ihan sellaisenaankin.
Irlantilainen kahvisnapsi
Valmistetaan kuten kahvi-vaniljasnapsi, mutta vaniljatanko jätetään pois ja kahvipavuiksi valitaan irish coffee -kahvipavut. Vodka maustetaan tekeytymisen jälkeen hunajalla maun mukaan.
|


|
|