KARKKIBUFFET & HÄIDEN MAKEISET

Karkkibuffetti on ilmaantunut suomalaisiin hääjuhliin kovalla kohinalla! Karkkibuffetista pitävät kaiken ikäiset vieraat ja valitsemalla omiin hääväreihin sopivia makeisia, ne myös korostavat mukavasti häiden yleisteemaa. Toiset arastelevat karkkibuffettia lapsivieraiden vuoksi, mutta turhaan. Karkkibuffetti ei vaadi sen suurempaa valvontaa kuin boolimaljatkaan! Karkkibuffettiin voi laittaa myös suolaisia herkkuja: popcorneja, suolapähkinöitä, sipsejä ja muita naksuja dippeineen.

TIKUN NOKASSA PALA KAKKUA JA SUKLAATA!

Tikkukakut eli Cake Popsit valmistetaan sekoittamalla esimerkiksi murustettua kuivakakkua, keksejä, pullaa tai valkoista leipää massaksi, johon sekoitetaan sulaa suklaata, suklaakastiketta, jälkiruokalevitettä, tuorejuustoa tai melkeinpä mitä tahansa massaa, jolla seoksen saa paksuksi, jähmeäksi tahnaksi. Massa kannattaa laittaa hetkeksi pakkaseen, jotta se olisi mahdollisimman jähmeää.

Muotoile pallot käsin tai vaikkapa jäätelökauhalla ja laita jokaiseen palloon tikku. Tämän jälkeen tikkukakut laitetaan taas pakkaseen kovettumaan, mutta ei jäätymään. Sulata suklaata, dippaa tikkukakut suklaaseen, kuorruta strösseleillä, rouheilla tai rakeilla ja laita tikkukakut kuivumaan tikun varaan. Hyvä kuivatusalusta on esimerkiksi tyhjä laatikko, jonka kanteen tehdään etukäteen reikiä. Tikun tulee olla reiän syvyyttä pidempi. Tikkukakut voi pakata sellofaaniin yksittäisiksi herkkupaloiksi. Helppo tarjoiluvaihtoehto on vati, jolla tikkukakut seisovat tikku ylöspäin.

Suklaasuihkulähde

Värikkäät hedelmät ja raikkaat marjat yhdistettyinä lämpimään, sulaan suklaaseen tarjoavat taivaallisen jälkiruoan. Suklaalähteen käyttö tarjoaa myös viihdyttävän ohjelmanumeron suureen juhlaan - niin hääparille kuin vieraillekin.

Suklaafonduelähde on sekä helppo että monikäyttöinen. Laitteen kokoaminen on yksinkertaista ja se on nopeasti käyttövalmis. Lähdettä suositellaan käytettäväksi enintään 3 tuntia kerrallaan. Lähdettä voi käyttää myös juustofonduena, jolloin seoksen tulee olla riittävän juoksevaa.

Suklaalähde soveltuu useille erikokoisille ryhmille, hieman käyttötavasta riippuen. Mikäli suklaalähteen ääressä ei istuta, vaan pikemminkin pistäydytään dippailemassa, laite soveltuu jopa 30-40 hengelle. Jos suklaalähteen ääressä halutaan istua ja nauttia rauhassa, suosittelemme laitetta 10-15 hengen ryhmälle. Suurempiin juhliin kannattaa varata useampi laite, mm. lasten pöytään oma.

Suklaafondue-lähteeseen mahtuu kerralla noin 900-1100 grammaa suklaata.

Tästä määrästä riittää noin 15-20 hengelle, suklaata on kuitenkin helppo lisätä menekin mukaan myöhemminkin. Laitteeseen suositellaan käytettäväksi belgialaista Callebautin suklaata, joka on suunniteltu nimenomaan suklaa-lähteessä käytettäväksi. Siinä on normaalia suurempi kaakaorasvapitoisuus, jonka ansiosta suklaa valuu notkeasti lähteen tapaan. Suklaa tulee sulattaa, esim. mikrossa, ennen laitteeseen kaatamista. Sulatettua suklaata voi entisestään notkeuttaa ruokaöljyn avulla. Suklaata voi myös maustaa itse oman maun mukaan esim. konjakilla tai liköörillä.

Dipattaviksi sopivat erinomaisesti erilaiset marjat ja hedelmät, esim. mansikka, vadelma, lakka, rypäleet, banaani, kiinteät melonit, omena, kiiwi, päärynä, persikka tai vaikkapa ananaskirsikka. Myös erilaiset keksit, leivonnaiset ja makeiset soveltuvat hyvin suklaaseen kastettaviksi herkkupaloiksi. Erilaiset yhdistelmät tarjoavat unohtumattomien makunautintojen lisäksi värikylläistä silmänruokaa.


Suklaan sulattaminen

Pilko suklaat pieniksi paloiksi ja laita paloja kaksinkertaisiin pakastuspusseihin. Sulje pussit tiiviisti ja laita ne astiaan, jossa on vedenkeittimellä kiehautettua vettä. Suklaa sulaa rauhassa ja vettä vaihtamalla se myös pysyy sulana pitkään. Sulanut suklaa valutetaan suoraan pusseista käynnissä olevaan suihkulähteeseen. Lisää öljy ja anna suklaan kiertää laitteen läpi muutamaan kertaan. Tämä osuus kannattaa hoitaa juhlapaikan keittiössä, josta suklaalähde tuodaan esille tarjoilupöydälle.

Suklaata tulisi varata n. 1 kg/15-20 vierasta. Hedelmiä tulisi varata 50-80 g/vieras ja muita dipattavia n. 40-80 g/vieras, määrät riippuvat paljon mitä kaikkea on tarjolla dipattavaksi.

Dippailua varten olisi hyvä varata riittävästi pitkiä puisia tikkuja ja servettejä. Yksittäin pakatut kosteuspyyhkeet ovat mukava lisä, joilla vieraat voivat puhdistaa suklaasta tahmaiset sormensa dippailun jälkeen.

Dipattavia

Erilaisia hedelmiä ja marjoja, mm mansikoita, banaania, ananasta, omenaa tai persikkaa.
Vaahtokarkkeja
Vohveleita ja keksejä
Kuivakakkua (kiinteärakenteista)

Dippailuun voi myös varata erilaisia rouheita, joihin voi kieritellä suklaisen herkkupalan.

MAKEISIA TEEMAN MUKAAN!

Karkkibuffetin sisältöä valitessa kannattaa muistaa häiden teemavärit, joita voi toistaa buffetissa. Myös muut teemat, kuten vuodenajat, historialliset teemat ja erityisesti häihin soveltuvat makeisten muodot voi huomioida karkkibuffetin sisällössä. Talvisiin häihin ihanat karkkikepit, joista saa myös herkullisen lisän esimerkiksi kuumalle kaakaolle, sydämen muotoiset makeiset ja tikkarit sekä rustiikkiset perinnemakeiset kuten tikkunekut, tuovat häihin herkullisia lisiä. Personoidut makeispakkaukset, kuten karkkirasiat hääparin nimillä ja hääpäivämäärällä merkittynä toimivat hienosti häämuistoina silloinkin kun perinteisiä häämakeisia ei haluta jaella. Personoidut makeiset ja makeisaskit hauskalla iskulauseella soveltuvat myös polttareihin perinteiseen polttarimyyntiin!

TEE ITSE IHANIA MAKEISIA KARKKIBUFFETTIIN!

Viskitryffelit

Tarvitset:
¼ l kuohukermaa
500g maitosuklaata,
1 rkl. kanelia & 1 rkl. kardemummaa,
1 tl. vaniljasokeria tai 3-4 tippaa vaniljaesanssia,
5 cl. viskiä
kaakaojauhetta

Kiehauta kerma ja ota se pois lämmöltä. Murusiksi rikottu suklaa sekoitetaan kuumaan kermaan. Lisää kaneli, kaardemumma, vanilja ja viski. Anna massan jäähtyä tiiviiksi, muuta ei kovaksi. Muotoile jähmeästä massasta palloja ja anna niiden tiivistyä jääkaapissa. Kieritä pallot kaakaojauheessa.

Wieniläinen nougat

Tarvitset:
100g maitosuklaata,
2 keltuaista,
60g kookosrasvaa,
50g pölysokeria,
2 rkl kaakaota
n. 1/4 - ½ dl mantelilastuja hakattuna pieneksi.

Sulata suklaa vesihauteessa. Sekota keltuaiset suklaaseen yksi kerrallaan. Lisää pehmeä voi ja sihtaa pölysokeri massaan. Lisää lopuksi haluamasi määrä mantelilastumurskaa. Muotoile massa palloiksi tai anna sen jähmettyä kelmulla vuoratussa vuoassa ja leikkaa paloiksi. Pölytä palat lopuksi kaakaojuheella.

Baileyskuulat

Tarvitset:
200g marsipaanimassaa
n. ½dl Baileys-likööriä,
maitosuklaata ja kaakaojauhetta.

Sekoita likööri ja marsipaanimassa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa likööriä. Pyöritä massasta palloja. Anna pallojen kovettua hieman jääkaapissa. Sulata suklaa vesihauteessa ja kasta pallot yksitellen suklaaseen. Suklaaseen kastaminen käy helposti hammastikun avulla. Kieritä pallot kaakaojauheessa. Taivaallista!

Amaretto-aprikoosisuklaa

Tarvitset:
Marsipaanimassaa
rommissa marinoituja luumuja
amaretto-aprikooseja tai muita alkoholissa marinoituja hedelmiä
ja tummaa suklaata.

Kauli marsipaanimassa ohueksi levyksi. Käytä pientä lasia muottina ja irrota levystä kiekkoja. Laita jokaisen kiekon keskelle rommiluumu tai -aprikoosi (myydään elintarvikeliikkeissä lasipurkeissa). Taita marsipaanikiekko puolikuuksi. Anna tiivistyä jääkaapissa. Sulata suklaa vesihauteessa. Kasta kuut sulaan suklaaseen. Suklaaseen kastaminen käy helposti hammastikun avulla.

Mokkakuulat

Tarvitset:
200g marsipaanimassaa
ruokalusikallisen rommia,
1tl. kaakaojauhetta,
maitosuklaata ja valkosuklaata

Sekoita mantelimassa, viski ja kaakaojauhe. Muotoile massasta pieniä palloja. Anna pallojen tiivistyä jääkaapissa. Raasta kylmä valkosuklaa hienoksi (säilytä kylmässä, jotta suklaa ei sula). Sulata maitosuklaa vesihauteessa ja kasta pallot suklaaseen. Suklaaseen kastaminen käy helposti hammastikun avulla. Kun suklaa on melkein jähmettynyt, ripottele pallojen päälle valkosuklaaraastetta.

Marsipaanimassa

Moneen makeiseen kuuluu marsipaanimassa. Tämä ohje on helppo ja marsipaani maistuu todella hyvältä!

Tarvitset:
200g kuorettomia manteleita tai mantelijauhoa
2 dl pölysokeria
3 tl sitruunamehua
1 valkuainen

Jauha manteli hienoksi, sekoita pölysokeri ja jauha edelleen. Lisää pyörivään massaan sitruunamehu ja valkuainen. Jos teet massan käsin, sekoita sitä koko ajan. Massa on valmista kun se on notkeaa ja sitkeää. Massaa voi työstää torttutaikinan tapaan käsin.

Värjätystä massasta voi muotoilla myös kakkukoristeita!

Karkkisushi

Tee vaahtokarkeista pohjapalat, laita niiden päälle valmiita hedelmä- ja salmiakkikaloja ja kierrä nyytti kiinni karkkinarulla!

Marmeladit

1 dl sokeria
8 tl pektiiniä
4 dl sokeria
3 dl rypälesokeria
2.5 dl kylmää vettä
1½ tl sitruunahappoa
elintarvikeväriä ja makuesanssia tarpeen mukaan

Kuumenna vesi lähes kiehumapisteeseen. Lisää sokeri ja rypälesokeri. Anna kiehua hiljalleen jatkuvasti sekoittaen 15-20 minuuttia. Massan lämpötilan tulee kohota 120 asteeseen. Ota massa pois lämmöltä ja anna sen jäähtyä 100 asteeseen. Tämän jälkeen lisää sitruunahappo, väri ja esanssi. Valitse laakea astia, johon massa kaadetaan.

Vuoraa vuoka reunoja myöten sokerilla (sivele astia öljyllä ja sokeroi). Sokeri estää massaa tarttumasta pintoihin. Kaada massa sokeroituun astiaan ja anna jäähtyä 8 tuntia. Kun leikkaat marmeladia, käytä öljyttyä veistä tai muottia. Lopuksi voit halutessasi kieritellä marmeladipalat sokerissa (valmis marmeladi on tahmeaa). Säilytä marmeladipalat ilmatiiviissä astiassa. Säilyy n. 2 kk. HUOM! 100-120 asteinen sokerimassa polttaa ihon. Noudata varovaisuutta ja suojaa kädet ja silmät roiskeilta.

Fudge (kermatoffee)

4.5 dl sokeria
2.5 dl kuohukermaa
50g voita
1 tl etikkaa
* 1.5 ml haluamaasi esanssia
(tarkista maku ja lisää makua tarvittaessa)

Sekoita sokeri ja mahdollinen esanssi isossa kattilassa (n. 3 l), lisää muut aineet ja anna seoksen kuumeta hiljalleen. Kun seos alkaa kuplia, vähennä lämpöä, sillä massa palaa helposti. Sekoittele massaa harvakseltaan ja anna sen olla lämmöllä, kunnes seoksen lämpötila on 118 C. Jäähdytä massa kylmävesihauteessa. Sekoita koko ajan kunnes massa alkaa paksuuntua pohjasta.

Anna viiletä 75 C:n. Vatkaa massaa vatkaimella vähintään 5 minuuttia, eli kunnes massa on 50 C. Lisää esanssia tarvittaessa. Massa vaalenee ja sakenee edelleen. Kaada massa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja laita kylmään yön yli.

Myöhempää irrottamista helpottaaksesi, voit sivellä miedon makuista öljyä leivinpaperille. Öljy ei saa valua, eli hyvin vähäinen määrä riittää. Kun massa on ollut yön yli jääkaapissa paloittele fudge haluamasi kokoisiin paloihin ja anna sen kuivua n. 2 h. Säilytä palat muovikelmuun käärittynä tiiviissä astiassa jääkaapissa. Säilyy n. 3-4 viikkoa.

Vaahtokarkit

2.5 dl sokeria & 2 dl rypälesokeria
1 dl glukoosipulveria
1.5 dl kylmää vettä
100 g munan valkuaista
2 rkl gelatiinipulveria (liivatepulveria)
1dl kuumaa vettä

1dl pölysokeria jälkikäsittelyyn
Halutessasi: 1.5 ml karamelliväriä
3 ml makuesanssia (tarkista maku ja lisää esanssia tarvittaessa)

Sekoita sokeri, rypälesokeri ja kylmä vesi kattilassa. Sekoita huolella jatkuvasti ja anna massan kuplia kevyesti, kunnes seoksen lämpötila on 130 C. Ota massa pois liedeltä ja anna sen jäähtyä 110 asteeseen. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Kun massa on jäähtynyt 110 asteeseen, sekoita gelatiini 1 desiin kuumaa vettä (pakkauksen ohjeiden mukaan).

Laita seos syrjään. Sekoita valkuaisvaahto huolella sokeriseokseen, lisää gelatiiniseos. Laita kulho jäähtymään astiaan, jossa on kylmää vettä. Jäähdytä. Lisää makuesanssi, jos haluat sellaista käyttää. Vatkaa 10 minuuttia tai kunnes massa on tahmeaa.

Kaada massa leivinpaperille jonka pinnalle on siivilöity reilusti pölysokeria. Siivilöi teesiivilällä pölysokeria myös massan päälle. Leikkaa massa öljytyllä veitsellä tai muoteilla haluamaasi muotoon.

Massa on erittäin tahmeaa, joten käytä öljyä huolella. Kun palat ovat valmiina, pyörittele palat vielä kertaalleen pölysokerissa.

Säilytä kuivassa, ilmatiiviissä astiassa. Säilyy n. 3 viikkoa.

Kookosvaniljapallot

2 dl vettä
½ kg sokeria
250 g margariinia
½ kg maitojauhetta
100 g kookosjauhoja
muutama tippa vanilijaesanssia

Kookosrouhetta (lastuja)

Ohje: Kiehauta vesi, lisää sokeri, sekoita kymmenisen minuuttia ja lisää sulatettu margariini. Lisää jauhot ja viimeiseksi vanilijaesanssi. Anna tekeytyä tunnin. Ota massasta teelusikalla paloja ja muotoile palloiksi. Kierittele pallot kookosrouheessa. Kookospallojen sisälle voi myös kätkeä hasselpähkinän.

Jääsuklaat

Tarvitset:
150g hyvää maitosuklaata
75g kookosrasvaa
1 muna
Yhden appelsiinin raastettu kuori

Sulata suklaa ja kookosrasva. Jäähdytä, mutta älä anna jähmettyä. Vatkaa munan valkuainen, sekoita appelsiininkuori ja keltuainen mukaan. Sekoita edelliset suklaamassaan. Kaada massa talouskelmulla vuorattuun pieneen vuokaan ja leikkaa paloiksi ennen kuin massa on täysin tiivistynyt. Jääsuklaat voi tehdä myös makeismuotteihin (folio).

Kirsikkajääsuklaa

Ohje kuten edellä, mutta jokaiseen vuokaan laitetaan säilykkirsikka ennen kuin suklaamassa lusikoidaan vuokiin. Jos mahdollista, älä käytä mauttomia coctailkirsikoita vaan maukkaita säilykekirsikoita - (mielellään vielä alkoholissa säilöttyjä!

Kovat karkit

Massasta tulee 1 kg makeisia, eli "normaalikoossa" n. 400 pikkumakeista.

Tarvitset:
2 dl vettä
900 g sokeria
240 g rypälesokeria
* elintarvikeväriä ja makuesansseja tarpeen mukaan.

Sekoita perusaineet kattilassa. Anna massan kiehua hiljaa kuplien n. 5 min. Jäähdytä hieman, jotta massa ei ole kiehuvan kuumaa. Kaada massa teflonalustalle (teflonmatto) tai öljytylle leivinpaperille (laita painot paperien nurkkiin estämään paperin liikkumista myöhemmin).

Ota kaksi muovista läpyskää ja nostele/kasaa massaa reunoista keskustaan kohti. Kun massa on viilennyt sen verran, että siihen kärsii koskea käsin, jaa massa pariin erään.

Rullaa mahdollisimman nopeasti osa massasta pötköksi ja ala leikkaamaan siitä sopivia paloja saksilla. Laita namut irralleen toisistaan erilliselle leivinpaperille.

Ole mahdollisimman nopea toistaessasi muiden massaerien muotoilua ja leikkaamista, sillä massa tiivistyy ja jähmettyy. Makeiset kannattaa siis tehdä kahdessa erässä. Kun makeiset ovat jähmettyneet, ne kuivuvat eivätkä enää ole niin tahmeita, joten ne voidaan pakata.

Karkit säilyvät hyvin ilmatiiviissä pakkauksessa.

Polkkakarkkeja tehdään tekemällä 1 valkoinen ja 1 punainen massa. Massat laitetaan päällekäin, rullataan pätköksi ja leikataan. Käytä makuaineena piparminttuesanssia.

Kuorrutetryffelit

1 valmis pitkulainen sitruunakuivakakku (Pirkka)
200g suklaata sulatettuna
Likööriä, rommia tai konjakkia

Kuorrute:
Valkosuklaata
Karamellivärijauhetta

Murusta kakku. Sekoita sula suklaa kakkuun. Möyhi massa käsin. Mausta alkoholilla. Laita massa jääkaappiin kovettumaan.

Muotoile massasta palloja tai paloja kostein käsin. Kasta palat sulaan valkosuklaaseen, joka on värjätty elintarvikevärijauheella.

Vinkki: Koristele suklaat kultahiutaleilla, kakkurakeilla, karkkirouheella tai kookosrouheella!

Kokeile erilaisia yhdistelmiä!

PUSUJA!

Dr. Oetker (12 kpl)

3 kananmunan valkuaista
2 dl sokeria
1 tl Dr. Oetker Aromia valinnan mukaan
(1/4 tl Dr. Oetker Elintarvikeväriä)
12 Marie-keksiä
200 g suklaata

Koristeluun:
Dr. Oetker koristerakeita

Rommi-vaniljapusut

1/2 tl Dr. Oetker Rommiaromia
1/2 tl Dr. Oetker Vanilja-aromia
Dr. Oetker Talvikoristerakeita

Sitruunapusut

¼ tl Dr. Oetker Keltaista elintarvikeväriä
1 tl Dr. Oetker Sitruuna-aromia
Dr. Oetker Aurinkoströsseliä

Minttupusut

¼ tl Dr. Oetker Sinistä elintarvikeväriä
½-1 tl Dr. Oetker Piparminttuaromia
Dr. Oetker Karamelli-koristerakeita

Arrakkipusut

1 tl Dr. Oetker Arrakkiaromia
Dr. Oetker Suklaanmakuista strösseliä

Mansikkapusut

1/4 tl Dr. Oetker Punaista elintarvikeväriä
1/2 tl Dr. Oetker Vanilja-aromia
Dr. Oetker Mansikanmakuisia koristerakeita

1.Vaahdota valkuaiset ja puolet sokerista sähkövatkaimella kovaksi vaahdoksi. Lisää aromi ja väri sekä vähitellen loput sokerista. Vatkaa koko ajan  niin kauan, että vaahto pysyy pursotettaessa muodossaan.
2.Pursota vaahto keksien päälle.
3.Kypsytä pusuja n.10 minuuttia 150 asteisen uunin alatasolla.
4.Sulata suklaa vesihauteessa ja kasta pusut varovasti suklaaseen.
5.Koristele Dr. Oetker koristerakeilla.

Vinkki: Mihin tahansa pusuvaahtoon voit halutessasi sekoittaa myös Dr.Oetkerin kookoshiutaleita (n. 1dl).

Suklaavaahtokarkit, Dr. Oetker (20 kpl)

100 g taloussuklaata
100 g maitosuklaata
20 isoa vaahtokarkkia

Koristeluun: Dr. Oetker Koristerakeita
Dr. Oetker Manteli- tai Hasselpähkinärouhetta

1.Paloittele suklaat kattilaan tai mikronkestävään kulhoon. Sulata suklaa liedellä miedolla lämmöllä silloin tällöin sekoittaen tai mikrossa alhaisella teholla.

2.Tuikkaa grilli- tai cocktailtikut vaahtokarkkeihin ja kasta vaahtokaramellit suklaasulaan ja koristele koristerakeilla ja manteli- tai pähkinärouheella heti.

3.Paina tikut pystyy esim. styrox-levyyn anna kuorrutteen jähmettyä



Kuvat (ellei toisin mainita): Shutterstock images. Kopiointi sivuston ulkopuolelle kielletty.