HÄÄTAPOJEN HISTORIA

02.08.2021

Mistä häätavat tulevat?

Usein hääperinteiden ajatellaan tulevan Amerikasta ja niiden yleistyneen 1980-luvun aikana, vaan miten on? No, mitkään yleisimmistä hääperinteistä eivät kuitenkaan ole kotoisin Amerikasta. Vaikka median vaikutusta häämuotiin ja - tapoihin ei voi kiistää, hääperinteiden juuret ovat syvällä historiassa. Me kerromme missä.

1900-luvun alkupuolella noudatettiin yleisesti enemmänkin englantilaisia kuin amerikkalaisia häätapoja ja niidenkin historia johtaa muualle. 1800-luvulla ja sitä ennen häätavat Suomessa vaihtelivat pitkälti maantieteellisen sijainnin mukaan.

Seuraavassa kerromme hääperinteistä lähinnä niiden alkulähtökohtien mukaan. Omat suomalaiset hääperinteemme toki eroavat vivahteillaan alkuperäisistä, kuten muuallakin maailmalla, mutta alkuhistoria pysyy samana.

Jotain vanhaa, jotain uutta..

Maailman tunnetuin hääloru tulee Englannista viktoriaaniselta ajalta. "Jotain vanhaa" edustaa sidettä morsiamen ja hänen perheensä yhteiseen menneisyyteen."Jotain uutta" edustaa hyvää onnea ja onnellista tulevaisuutta "miehelässä". "Jotain lainattua" oli mielellään onnellisessa avioliitossa elävältä lainattu ja lainatun tavaran myötä toivottiin tulevalle liitolle onnea. Lainattu edusti myös morsiamen katkeamatonta sidettä perheeseensä ja sukuunsa. "Jotain sinistä". Sininen on Neitsyt Marian väri ja symbolisoi uskollisuutta ja viattomuutta. "...and a Sixpence in her shoe", johon alkuperäinen englanninkielinen versio loppuu, edustaa taloudellista onnea.

Jotain sinistä..

mutta miksi juuri sinistä? Perinne tulee muinaisesta Israelista, jossa morsiamet kantoivat sinistä nauhaa hiuksissaan symbolisoidakseen viattomuuttaan ja uskollisuuttaan.

Raha kengässä

Caesarin aikakaudelta alkanut tapa kotiutui varsinkin Englantiin, jossa hopeisen "sixpencen" kolikkojen uskottiin tuovan, kuten roomalaistenkin mielestä, hyvää onnea ja yltäkylläisyyttä.

Kihlasormukset

Vuonna 860 jkr. Paavi Nicholas määräsi nykyisten kultakauppiaiden iloksi kihlauksen, eli avioliittoaikeen merkiksi kultaisen sormuksen. Timantit kihlasormuksissa yleistyivät vuodesta 1477 kuningas Maximillianin kosittua morsiantaan timanttisormuksen kera. Varsinaisen suosionsa timantit sekä kihla- että hääsormuksessa saivat Venetsiassa 1600-luvulla. Jo silloin uskottiin timanttien ja sen myötä ehkäpä liitonkin kestävän ikuisesti. Keskiajalla italialaiset miehet antoivat morsiamilleen timanttisormuksia uskoen niiden syntyneen rakkauden tulesta. Itse sormuksen muodon uskotaan tulevan muinaisesta tavasta sitoa morsiamen ranteisiin ja nilkkoihin ruohokransseja. Renkaan muodon uskottiin symbolisoivan ikuisuutta. Luultavasti varhaisin tunnettu vihkisormus ajoittuu 2800-luvulle ekr.

Kirkollisessa vihkimisessä sormus on ehdoton elementti. Sormus voi tosin olla mikä tahansa sormuksen muotoinen esine ja tapauskohtaisesti myös symbolinen ele, kuten ilmaan piirretty rengas.

Sormustyynyt

Sormustyynyn kantaminen vihkitilanteessa tulee Englannista. Alun perin ja edelleen kruunajaisten tunnusmerkkejä kannetaan tyynyllä, josta muovautui tapa kantaa myös vihkisormuksia tyynyn päällä.

Kosinta karkauspäivänä

Keskiajalla Englannissa nainen sai kosia miestä helmikuun 29. päivänä koska päivää ei ollut virallisesti olemassa. 29. helmikuuta oli ainoa päivä vuodesta, jolloin naisella oli tasa-arvoiset oikeudet miehien kanssa. Tätä monet naiset juhlistivat hankkimalla itselleen oman miehen. Itse nimitys karkauspäivä ei viittaa karkaamiseen vaan hyppäämiseen, mitä sana karkaaminen ennen tarkoitti. Hyppäämiseen päivä taas liittyy siten, että ennen päivyrit olivat puusta tehtyjä lankkuja, joissa oli jokaiselle päivälle porattu reikä. Ajankulua seurattiin siirtämällä puista tappia kolosta toiseen, paitsi karkauspäivänä, jolloin tappi vain "hypytettiin" kolossaan.

Morsian ja sulhanen

Suomen kielessä morsian tarkoittaa kihlattua, nuorikkoa tai nuorta vaimoa, joka ei vielä ole synnyttänyt esikoistaan. Sulhanen tarkoittaa nuorta miestä. Englannin kielessä vastaavat tulevat sanoista Bride (keittäjä) ja Groom (poikalapsi).

Valkoinen hääpuku

Ranskan kuninkaan puoliso Anne of Brittany (1477-1514) piti tiettävästi ensimmäistä tunnettua kullanhohtoista valkoista hääpukua häissään vuonna 1499. Varsinaisen maailmanlaajuisen muoti-ilmiön valkoisesta puvusta teki Englannin kuningatar Victoria vuonna 1840. Tätä aiemmin kuninkaalliset Englannissa avioituivat hopeisessa puvussa ja rahvas sinisessä hääpuvussa.

Suomessa hääpuku on ollut myös musta. 1700-luvulla Suomessa valkoinen hääpuku oli vielä harvinainen. 1800-luvulla, valkoisen puvun yleistyessä vuosisadan loppua kohti, valkoinen ja musta puku olivat yhtälailla käytössä ja vielä 1900-luvun alkupuoliskollakin esiintyi mustia pukuja. Vaikka puku oli musta, huntu oli valkoinen. Hääpuku siirtyi usein häiden jälkeen kirkko- ja juhlavaatteeksi ja suruvaatteeksikin.

Huntu

Hunnun käytölle on olemassa useampiakin selityksiä. Kreikkalaiset ja Roomalaiset morsiamet pitivät keltaista tai punaista huntua, jotka symbolisoivat tulta, karkottaakseen pahoja henkiä.

Välillä huntu peitti morsiamen kokonaan. Euroopan varhaisessa historiassa morsiamet pitivät pitkää huntua, jolla estettiin sulhasta näkemästä morsianta ennen vihkiseremonian päättymistä. Morsian tuli kuljettaa alttarille kuin sika säkissä siinä pelossa, että sulhanen karkaisi morsiamen nähtyään. Morsiamen huntu oli keltaista paksua kangasta, jonka läpi ei näkynyt - tasa-arvoisesti kumpaankaan suuntaan. Tästä johtuen morsiamen isä saattoi morsiamen alttarille. Tapa on säilynyt edelleen vaikka huntujen tyyli muuttuikin myöhemmin.

Moderni, pitsinen huntu nousi muodin parrasvaloihin Amerikassa oman aikansa julkkishäiden jälkeen jo vuonna 1799 Tarina kertoo, että Nellie Custis niminen amerikkalainen morsian oli valmistuttanut pitsisen hunnun häihinsä, koska sulhanen oli nähnyt kerran morsiamensa pitsiverhojen läpi ikkunassa ja lakkaamatta kertoi morsiamelleen kuinka kauniilta tämä oli näyttänyt. Muoti-ilmiön syntyyn vaikutti luonnollisesti häiden julkisuus. Nellie Custisin äiti oli Washington-sukua ja morsiamen sulhanen, Lawrence Lewis, presidentti Washingtonin avustaja.

Sulhanen näkee morsiamen hääpuvun kirkossa

Tulee ajalta jolloin sulhanen näki morsiamensa vasta kirkossa ja huntuun peitettynä. Sitä ennen "kosintapuheet" hoiti morsiamen isä ja sulhasen isä tai myöhemmin morsiamen isä ja sulhasen uskottu mies. Hääparilta ei kysytty mitään. Sulhanen näki morsiamensa varsinaisesti vasta vihkimisen jälkeen kun huntu nostettiin pois kasvoilta.

Hansikkaiden taas ajatellaan kuuluvan hääpukuun Viktoriaanisen uskomuksen mukaan, joka kertoo käsineiden symboloivan romanssia. Käsineet = pair of (G)loves

Best man (suomessa Bestman)

Periytyy ajalta 200 jkr, jolloin kosimisen sijaan vaimo ryöstettiin. "Sulhanen" otti mukaansa parhaaksi katsomansa miehen, "Best manin", kylästään ja lähti vaimon hakuun. Tämän "Best manin" tehtäviin kuului mm. seremonian aikana vahtia, etteivät kiukkuiset naapurikylän miehet tulleet ryöstämään neitoa takaisin.

Morsiusneidot

Muinaisessa Egyptissä morsiamella oli lukuisia morsiusneitoja. Morsiusneidot pukeutuivat morsiamen kanssa yhtenäisesti, sillä uskottiin että pahat henget saapuisivat hääjuhlaan ja pilaisivat häät. Morsiusneidot olivat hämäämässä pahoja henkiä, jotta morsianta ei voitaisi noitua. Varatoimena, mikäli pahat henget kuitenkin morsiamen huomaisivat, morsian kantoi voimakkaasti tuoksuvista yrteistä ja kukista tehtyä kimppua, jonka uskottiin suojaavan morsianta pahojen henkien manauksilta.

Tunnetuimmat häämarssit

Wagnerin Lohengrinistä "Bridal Chorus" ja Mendelssohnin "Wedding March" Keskiyön unelmasta. Molemmista tuli muotihitti Englannissa 1858 vietettyjen kuninkaallisten häiden jälkeen ja ovat edelleen kaikista suosituimmat sisääntulo- ja poistumismarssit. Kuningatar Victorian tytär prinsessa Victoria valitsi itse kappaleet häihinsä ja siitä alkaen puolen maailman rahvas perässä.

Häävalssi

Kun neito oli ryöstetty, hääjuhla alkoi sulhasen tanssittua morsiamen ympärillä. Kosimistoimintojen sijaan urhoista urhein esitti soidinmenoihin verrattavan tanssin, jonka tarkoituksena oli esitellä saalista tovereilleen. Itse tanssimisesta tapana muotoutui myöhemmin häätraditio, johon morsiankin sai osallistua. Varsinaiseksi muoti-ilmiöksi häävalssit ja tanssit muodostuivat lähinnä kuninkaallisten ja yläluokkien häiden innoittamana, kun myös tavallinen rahvas alkoi tanssia häissään hääparin omaksi tarkoitettua tanssia.

Polttarit

Ensimmäisiä tunnettuja polttareita juhlivat spartalaiset sotilaat päivää ennen vihkimistä. Tapa ei ole kovin siitä muuttunut, ainakaan noin peruselementiltään. Miehet joivat, söivät ja joivat taas. Lopuksi vannottiin kuolematonta ystävyyttä, solidaarisuutta ja veljeyttä. Suomessa polttareita, eli naimaliittoon valmistavia juhlia, on juhlittu kautta historian. 1800- luvulla paremmissa piireissä juhlittiin jo melko yleisesti nykypäivän polttareita muistuttavalla tyylillä. Morsiussauna on oma perinteensä, joka sekin liittyy jo Kalevalan ajoilta asti osana polttarimenoistamme. Sana polterabend tulee Saksasta, josta se meille on käännetty paremmin kieleen sopivaksi polttareiksi. Polttareista vietettiin kuitenkin jo kauan ennen kuin sana meille ilmaantui nykyisessä muodossaan.

Polttarit naisille

Naisille järjestettiin "polttareita" jos morsiamen isä ei hyväksynyt sulhoa ja näin kieltäytyi antamasta tyttärelleen kapioita. Kylän muut rouvat ja neidit järjestivät morsiamelle pienen juhlan, jonka aikana annettiin lahjoja korvaamaan puuttuvia tarpeita. Lahjat olivat useimmiten tarvekaluja, joskus pieniä eläimiä tai ruokaa. Suomessa kaaso, tai kaasoakka, kiersi ennen häitä morsiamen kanssa kylällä talosta taloon keräämässä kapioita ja ruokaa tulevalle hääparille. Näin jo Kalevalan aikakaudella. Myöhemmin naisten polttarit saivat nykypolttareille ominaisia piirteitä.

Morsiuskimppu

Tapa tulee Egyptistä, kuten jo mainittiin, mutta hääkimpuilla on aina ollut monia merkityksiä. Myöhemmin nähtiin että yrtit ja kukat suojasivat ja vahvistivat alkavaa avioliittoa. Jos liitto ei ollut morsiamelle mieluinen saattoi tämä kantaa Ranskassa 1400-1500 luvulla rosmariinia, jonka taas uskottiin ehkäisevän raskauksia.

Vieheet

Viehe, eli taskukukka Tulee keskiajalta jolloin ritarin piti kantaa jotain rakastettunsa "väriä" mukanaan turnajaisissa rakkautensa merkkinä. Alunperin tuo värin kantaminen oli pala kangasta, mutta tapa siirtyi myös morsiuskukkiin, jolloin ritari otti rakastettunsa kimpusta kukan kantaakseen sitä rakkautensa merkkinä matkalla seremoniaan.

Morsiuskimpun ja sukkanauhan heittäminen

Morsiuskimpun ja sukkanauhan heittäminen 1500-luvulla Euroopassa uskottiin, että hääpuvun palan saaminen tuottaa onnea. Vieraat kirjaimellisesti repivät paloja morsiamen puvusta juhlan aikana. Tästä johtuen morsiamet alkoivat itse heittää häävieraille onnea tuottavaksi uskottuja palasia asustaan, joista yhtenä oli sukkanauha. Myöhemmin 1500-luvulla tavaksi tuli, että sulhanen poistaa sukkanauhan morsiamen päältä ja heittää sen miesvieraille, sillä juopuneet miesvieraat saattoivat malttamattomina yrittää itse ryöstää sukkanauhan morsiamen päältä. Tämän muutoksen myötä morsian alkoi heittämään morsiuskimppunsa naimaikäisille naisvieraille.

Riisin heittäminen

Pakana-aikoina heitettiin riisin sijaan viljaa hääparin päälle lapsionnen ja helpon raskauden takaamiseksi. Ruusun terälehtien heittely on taas brittitapa. Aikoinaan koko hääseurue käveli kirkkoon ruusunlehtiä tiputtelevien morsiuslasten johdattamina.

Nainen seisoo vasemmalla puolella alttarilla...

...ja kulkee alttarille vasenta puolta kirkkokäytävää, periytyy edelleen ajalta jolloin vaimot ryöstettiin. Mies piti ryöstämäänsä vaimoa vasemmalla puolella, jotta oikea käsi sai viuhtoa miekalla pois naapurikylän miehiä.

Suudelma vihkimisen jälkeen

Tapa periytyy roomalaiselta ajalta, jolloin suudelma todella sinetöi laillisesti avioliiton. Ei pusua, ei avioliittoa. Myös miehet suutelivat toisiaan sopimusten sinetöimiseksi. Herttaista.

Vanhat kengät & purkit auton perässä

Egyptissä tyttären siirryttyä isän omistuksesta miehensä omistukseen, isä antoi sulhaselle tyttärensä sandaalit omistusoikeuden siirron merkiksi. "Antaa kenkää" on sekin virheellinen sanonta siinä mielessä, että alun perin sopimuksien sinetöimisen jälkeen nimenomaan annettiin kenkää hyväksymisen osoittamiseksi.

Tudor-aikakaudella Englannissa (1485-1603) häävieraat heittivät kenkiä hääparin vaunujen perään. Vaunuihin osumista pidettiin hyvän onnen merkkinä. Hääpariin osumisesta ei mainita. Metelillä on aina uskottu oleva pahaa karkottava vaikutus, joten purkeilla ja muilla kolistimilla on taattu hyvän onnen lisäksi pahojen henkien poissaolo.

Hääkakku

Juontaa juurensa myös roomalaiselta ajalta. Häissä murrettiin viljasta tehty hääkakku morsiamen pään päällä hedelmällisyyden takaamiseksi. Kakkua ei syöty. Ranskassa monikerroksisille kakuille tehtiin kuorrutuksia jo keskiajalla mutta kakkua ei edelleenkään syöty. Englannin kuningas Charles II aloitti varsinaisen muoti-ilmiön, jossa kakku oli kuorrutettu sokerilla ja ensimmäistä kertaa kakku oli myös tarkoitettu syötäväksi.

Moderni, monikerroksinen hääkakku siis tulee Englannista, kuten myös hääkakun koriste: hääpari. Keskiajan Englannissa vierailla oli tapana antaa pieniä kakkusia häälahjaksi hääparille. Vieraiden kakut kasattiin mahdollisimman korkeaksi pinoksi. Mitä korkeampi pino, sen vauraampi tulevaisuus oletettiin hääparille siunaantuvan. Kakkujen kasaaminen oli myös seuraleikki, sillä hääparin piti suudella kakkukasan yli. Sanotaankin, että juuri tämän kakun yli suutelun vuoksi alettiin valmistaa hääkakun koristeita, jotka alun perin olivat "pusivia pareja". Kuningas Charles II:n muutetti traditiota luomalla uuden hääkakkutrendin. Nyt kakut piti kasata kauniisti ja ne piti kuorruttaa. Lopputuloksena on nykyäänkin tunnistettavat hääkakut ja kakkukoristeet, jotka noudattavat nopeastikin muuttuvia hääkakkutrendejä, mutta silti pääsääntöisesti pysyvät Charles II:n mallissa olemalla enemmän tai vähemmän kuorrutettuja kerroskakkuja.

Morsiusmalja

Edelleen Roomalaisilta periytynyt tapa. Viiniin oli tapana kastaa leipää, jolla uskottiin olevan tulevalle liitolle hedelmällinen vaikutus. Morsiusmaljaa on käytetty joissain paikoissa myös hyväksymisen merkkinä. Kun kaksi sukua yhtyi piti todistaa, että kaikki olivat asian suhteen tyytyväisiä. Myrkytön viini puolison maljassa oli suostumus avioliitolle aikana, jolloin hääpari ei itse valinnut puolisoaan.

Morsiamen kanto kynnyksen yli

Roomalainen perinne jonka takana oli uskomus siitä, että mikäli morsian kompastuu kynnyksellä, pahat ajat ovat edessä. Miehen kompastelun mahdollisista enteistä historia ei tietenkään mainitse.

Kuherruskuukausi

Tämän uskotaan tulevan ajalta jolloin morsian ryöstettiin. Sulhanen vei morsiamensa piilopaikkaan ja mikäli morsianta ei saatu palautettua yhden kuun kierron aikana, morsian oli laillisesti "sulhasen". Tämän jälkeen sulhanen maksoi, siinä vaiheessa yleensä jo raskaana olevasta vaimostaan, korvauksen morsiamen perheelle. Honeymoon-nimi taas tulee ajalta jolloin morsiamen tuli hyvän lapsionnen takaamiseksi juoda hunajanestettä kuukauden ajan hääseremoniasta. Myös teutonilaiset hääparit joivat hunajaviiniä yhden kuun kierron ajan seremonian jälkeen. Hääseremonioita pidettiin täyden kuun aikaan. Uusi täysikuu lopetti hääseremonian. Babylonialaiset isät joutuivat kestitsemään tuoreita vävyjään kuukauden aikana hunajaoluen, viljan ja leivän kanssa.

Häämakeiset & -muistot

Häämuistojen antaminen vieraille yleistyi 1600-luvulla Ranskassa, jossa lähinnä kuninkaallisissa ja parempien luokkien häissä annettiin lahjoja myös vieraille. Lahjat saattoivat olla hyvinkin anteliaita, kultaa, posliinia ja jalokiviä.

1800-luvun Englannissa häämuistot olivat käsineitä, nenäliinoja, sukkanauhoja tai muita pieniä hyötyesineitä. Nimenomaan makeiset ovat olleet Suomessa hääperinteenä jo 1600-luvulta asti. Perinne alkoi länsirannikolta, katosi välillä ja elpyi taas 1920-luvulla Turun lastenklinikan alettua valmistamaan niitä uudelleen toimintansa rahoittamiseksi. Alun perin häämakeinen vietiin juhlan jälkeen kotiin, sisus syötiin ja paperin sisälle laitettiin esim. kivi, jonka jälkeen makeinen siirtyi koristeeksi joulukuuseen.

Suomalaiset hääperinteet ja -tavat

Suomalaisista häistä kertova julkaisumme Tarinoita suomalaisista häistä löytyy täältä ja tarjoilee nykyajan hääpareille tietoa menneiden sukupolvien häistä Suomessa ihanilla aidoilla hääkuvilla maustettuna. Nykyajan hääparit saattavat yllättyä jutun luettuaan siitä, miten pröystäilevästi ennen häitä juhlittiin, ja että isoäitien äitien aikaan rahalahjatkin olivat ihan tavallisia juttuja!

Tutustuthan hääyrityksiin Häähakemistossamme