Morsiustaikoja ja uskomuksia
Saunottajien tuli paukutella saunan seiniä ja huutaa Paha pois, jotta pahat henget eivät saapuisi pilaamaan hääpäivää.
Saunassa morsiamen piti istuman kukkasilla, joiden seassa on
nokkonen. Nokkonen muistuttaa morsianta siitä, ettei elämä ole aina
ruusuilla tanssimista.
Naimaonnen kannalta sauna oli hyvä paikka, sillä naimaonnen uskottiin
siirtyvän saunan kautta naimattomille. Se ken ensin istahti morsiamen
paikalle lauteilla, sai haluttua naimaonnea itselleen.
Samoin morsiamen vihdalla vihtominen siirsi naimaonnea käyttäjälleen.
Tapoihin kuului myös kihlatun vastalla vihtominen, näin lisättiin
yhteenkuuluvuuden tunnetta ja liiton uskottiin tulevan sopuisaksi.
Morsianta hierottiin suolalla, jotta vanhat suolat eivät janottaisi.
Jauhoilla hierominen taas toi taloon leipää ja morsiamelle
hedelmällisyyttä.
Lapsionnen takaamiseksi morsiamen päähän rikottiin myös muna, joka hierottiin kasvoihin, kaulaan ja rintoihin.
Vihtoja tuli olla kaksi. Yksi jolla tehtiin puhdas liitto ja toinen
jolla vihdottiin pois vanhat synnit. Vanhat synnit tarttuivat vihtaan,
joka piti heittää käytön jälkeen saunan katolle tai polttaa saunan
pesässä.
Kun saunominen oli ohi, morsiamen tuli heittää olkansa yli vihta
saunan katolle. Jos se sinne jäi, tiesi tämäkin onnea tulevalle
liitolle. Jos vihdan varsi oli katolla ylöspäin, tämä tiesi poika-esikoista jos vihta oli lehvät ylöspäin, esikoisen tiedettiin olevan
tyttö.
Jos morsiussaunonnan aikana kuuli käen kukkuvan, kannatti sitä
kuunnella tarkkaan. Käen kukunta kun kertoi kuinka monta rikasta vuotta
taloon oli tulossa.
Saunomisen aikana saatettiin testata morsiamen luonnetta kääntämällä
tämän vaatteet nurin. Jos morsian ei tuosta pahastunut, oli se merkki
luonteen lempeydestä ja hyvästä sydämestä, jos taas kovin kimmastui,
osasi naisväki arvella avioliitosta tulevan tappuraisen.
Morsiamen tuli juosta saunan ympäri niin monta kertaa kun on vanhoja
rakkauksia ollut ja huutaa jokaisen vanhan rakkauden nimi metsään.
Huutamalla vanhat lemmet saatiin lopullisesti pois mielestä.
Morsian saattoi laittaa paidan päällensä saunassa, joka sitten
lahjana sulhaselle myöhemmin annettiin, nuorikon ihosta kostuneena. Tämä
uskottiin lujittavan liittoa.
Morsian saattoi vielä yöllä hiipiä takaisin saunaan ja polttaa saunan
pesässä toiveitaan. Jokainen toive tuli kirjoittaa erilliselle
paperille ja jokainen paperi polttaa yksitellen, sanoen ääneen
toiveensa.
"Heittämällä leipää" rannalla, laskettiin tulevaa lapsionnea tai rikkaita vuosia taloon.
Saunatonttuakaan ei sopinut unohtaa. Varsin onnettomaksi tuli se talo
josta morsian lähti ilman saunatontun muistamista. Kiukkuinen
saunatonttu saattoi seurata morsianta miehelään ja sytyttää nälkäisenä
ja pettyneenä tulipaloja.
Naveltasta tavattu sammakko tiesi hyvää karjaonnea tulevaan kotiin. Sammakkoa kuitenkin suudeltiin ainoastaan saduissa.