Luonnollisesti häissä

16.05.2022

Suloisiin häätrendeihin kuuluu vahvasti luonnonmukaisuus ja ekologisuus sekä luonnonmateriaalien käyttö juhlien somistuksessa. Kun valoisa aika päivässä pitenee jälleen, on oiva hetki inspiroitua luonnonmukaisista hääsomisteista ja haaveilla tulevan kevään ja kesän häistä

Yksinkertainen on kaunista!

Yksinkertainen yhdistelmä, jossa panostetaan astioiden ja somisteiden yhteensopivuuteen, luo hillityn ja kauniin kokonaisuuden. Astioita voi vuokrata tai juhlien koosta riippuen osan astioista voi haalia kirpputoreilta edullisesti. Eikä kaikkien lautasten tarvitse olla samaa kokoa tai sarjaakaan, kunhan jokin yhteinen punainen lanka löytyy kaikista.

Makramee on vallannut paikkansa häiden somisteissa, eikä ihme! Makramee, eli solmeilu on helppoa aloittelijoillekin ja kansalaisopistojen muutaman tunnin kursseilla pääsee jo hyvään alkuun.

Isoäitien ja kirpputorien suloiset pitsiliinat ja pitsikankaat voi käyttää näinkin, erilaisiin unisiepparityylisiin somisteisiin, joilla voi koristella niin sisä- kuin ulkotilojakin - säästä riippuen tietenkin!

Yksinkertainen ulkovihkimisen somiste syntyy esimerkiksi entisestä hulavanteesta, joka päällystetään kankaalla, ja johon solmitaan vapaalla kädellä revittyjä kangassuikaileita!

Makrameella voi koristella myös kynttilälaseja...

.. ja tehdä kimpulle varsikoristeen. Varvuiosta tehty kimppu on kaunis sellaisenaankin, mutta moni morsian haluaa kuitenkin kimppuunsa kukkia. Olisiko varpukimpusta kuitenkin vaikkapa heittokimpuksi?

Jokamiehenoikeudella, muistathan nämä!

Jokamiehenoikeudet sallivat rauhoittamattomien kukkien, metsämarjojen, sienien ja maahan pudonneiden oksien, risujen, käpyjen, terhojen, tuohen ja kaarnan keräämisen. Elävää tai myrskyn kaatamaa puuta ei saa kerätä, eikä niistä saa taittaa oksia tai havuja. Myöskään sammalta, jäkälää tai varpuja ei saa kerätä ilman maanomistajan lupaa.

Piste i:n päälle!

Vihreää voi lisätä myös kattauksen astioille. Kaunis pieni vihreä oksa tuo kattaukseen monikerroksisuutta ja värien toistoa. Valitse kuitenkin sellaisia oksia, jotka eivät nahistu veden puutteeseen heti.

Suloiset sammaleet

Sammalta ja jäkälää ei luonnosta saa kerätä muiden mailta omin luvin, mutta mikäli sammal viehättää sinua, käänny kukkakauppiaan puoleen.

Hulppean upea sammalrivistö kynttiläkuppeineen ja jaloleinikkeineen on pääjuhlapöydän näyttävä somiste, joka taatusti kerää ihailevia katseita.

Risuista solmittu sammalpesä on kaunis, sormustyynyn luonnonmukainen vaihtoehto.

Kaason kimppu voi olla myös kaunis kranssi, joka ilahduttaa kantajaansa myöhemminkin. Kaunis asetelma on saanut alustakseen sammalta, mutta muistathan laittaa sammaleen alle hieman suojaa, jotta sammaleen kosteus ei aiheuta jälkiä allaan oleville pinnoille.

Suloiset siemensydämet vieraslahjaksi!

Siemensydänten valmistus on helppoa! Revi sanomalehtipaperia (ei kiiltopintaista) silpuksi ja peitä silppu lämpimällä vedellä. Anna silpun seisoa vedessä kunnes paperi on pehmennyt ja läpimärkää. Kaada silppu tehosekoittimeen ja jos haluat sydänten olevan vaikkapa pinkkejä, lisää hieman elintarvikeväriä sekaan ja surauta silppu puuroksi.

Kaada paperipuuro tiiviiseen siivilään ja purista ylimääräinen vesi pois. Painele paperipuuroa sydänmuotteihin (piparimuotteihin) ja sirottele sekaan kukkien siemeniä. Painele lopuksi massaa muotissaan kuivalla rätillä, jotta saat loput ylimääräiset vedet pois. Nosta siemensydämet kuivumaan ja anna ne häämuistoksi vieraillesi.

Siemensydänten mukaan kannattaa laittaa lappunen, jossa on siemensydämen käyttöohjeet. Sydän laitetaan multaan, kastellaan läpimäräksi ja peitetään mullalla. Kukkien kukkiessa on mukavaa muistella häitänne, joissa rakkaus kukoisti!


Onnistuneita hääjuhlia kaikille!

Tutustuthan myös hääyrityksiin Häähakemistossamme

Amoriinit esittelevät jokaisena arkipäivänä "hääöverikanavallaan" ihania hääalan tuotteita tai huolella tuotettuja palveluita tarjoavia yrityksiä. Tervetuloa hääunelmien pariin!

Upeat juhlakartanot kautta Suomen kutsuvat hääpareja luokseen juhlimaan historiallisissa miljöissä. Tutustu romanttisiin kartanoihin alla olevan painikkeen kautta.

Tervetuloa tutustumaan suomalaisten häätapojen historiaan ja vierailulle Virtuaaliseen häämuseoon! Nykyajan hääparien helpotukseksi kerrottakoon heti alkuunsa, että häissä on pröystäilty melkein aina. Vaatteilla on koreiltu, on syötu ja juotu ja rahaakin on pyydetty ja saatu lahjaksi, eikä se ole ollut sopimatonta. Parhaan lahjan antajan tittelistä...

Hevosvoimia häihin renkailla ja kavioilla! Tutustu valikoimaan, josta löytyy mm. pökerryttävän kauniita museoautoja, tyylikkään moderneja menopelejä urheiluautoista edustusautoihin, tyylikkäitä limusiineja, hauskoja pyörätakseja, eli hääriksoja, näyttäviä amerikarautoja, liekin punainen kuplavolkkari ja ihania hevos- ja ponikyytejä.

JUHLATILAT

06.06.2024

Perinteinen, moderni, hulppea tai vähäeleinen - valinta on teidän! Löydä omaan budjettiinne ja mieltymyksiinne sopiva hääjuhlatila hakemistostamme!