Hääpäiväkirjat 2026

17.02.2026

Emmi ja Jiri, heinäkuussa 2026

Meidät löytää

Instagram

TARINAMME

Tavattiin uuden vuoden juhlissa yhteisten kavereiden luona, kun vuosi 2018 oli alkamassa. Ei tiedetty toisistamme mitään tai, että meillä olisi mitään yhteisiä kavereita. Parin päivän päästä sovittiin Instagramissa (onneksi alettiin juhlissa seurata toisiamme!) viesteillä ensitreffeistä. Se olikin oikeastaan heti menoa, ja alettiin seurustella virallisesti jo tammikuussa. Tiesimme alusta asti, että tässä on jotain aitoa ja tuntuu oikealle. Pidämmekin tuota ensitreffien päivää seurustelumme alkuna ja nyt sama päivämäärä on myös meidän kihlautumisen päivä. Pari vuotta oltiin ensin kaukosuhteessa, kun opiskelin tutkintoni loppuun toisessa kaupungissa. Vuonna 2020 muutettiin yhteen, kun palasin valmistumisen kynnyksellä takaisin Savonmualle.

HÄÄMME

Häidemme vihkiminen tapahtuu perinteisesti kirkossa, minkä jälkeen jatkamme juhlia romanttisessa kartanomiljöössä. Toiveena tunteikas ja iloinen hääjuhla, hyvää ruokaa ja ohjelmaa. Häihimme on kutsuttu noin 70 vierasta, perhe sekä lähimmät ystävät ja sukulaiset.

Häidemme väri- tai muu teema

Teemavärinä punaisen eri sävyjä.

Hääkakussamme maistuu

Red velvet

Häissämme tarjotaan

Tarkka menu vielä suunnittelematta. Toiveena melko perinteinen hääjuhlan buffet, erilaisia salaatteja ja lohta, mukana voisi olla jotain italialaistyyppistä twistiä ja makuja. Tulee myös his&hers -drinkit!

Häätanssimme

Biisi on vielä salaisuus! Sanoisin, että kyseessä on klassikko. Tanssi itsessään tulee olemaan jotain "valssimaista".

Ihaninta hääsuunnittelussa mielestäni on

Yleisesti tämä hääkuplassa oleminen! Pitkäaikaisetkin haaveet ja alustavat suunnitelmat alkavat käydä toteen.

Haastavinta hääsuunnittelussa mielestäni on

Kaikkien pikkuasioiden muistaminen.

Asia, joka ei ole mennyt ihan nappiin hääsuunnittelussa

Olisi voinut pyytää apua läheisiltä jo aikaisemmin. Muutamat stressin hetket ja sanaharkat olisi ehkä näin onnistuttu välttämään.

Asia, jota pohdimme pisimpään

Ehkäpä minun vihkisormus? Tätä on mietitty jo reilusti yli puoli vuotta ja edelleen asia on työn alla sekä harkinnassa.

Asia, jossa muutin mieltäni hääsuunnittelun aikana

Useassakin asiassa ja minusta mielensä muuttaminen on täysin sallittua! Muutamina mainintoina (sen vihkisormuksen lisäksi) vieraslista sekä tuleeko esiintyjää vai ei.

3 parasta vinkkiäni häiden suunnitteluun

1. Aloita hyvissä ajoin!

2. Kerää tietoa ja inspiroidu: lue lehtiä, seuraa somea, kuuntele podcasteja, katso videoita ja keskustele toisten hääparien kanssa! Mieti, mitä pitää tehdä, mistä tykkäätte ja mihin haluatte panostaa.

3. Älä välitä toisten mielipiteistä! Tee juuri sellaisia päätöksiä, jotka tuntuvat teistä oikeilta.

Terveiseni muille ja tuleville hääpareille

Nauttikaa hääsuunnittelun joka vaiheesta, muistakaa myös levätä välissä. Viettäkää unohtumaton ja rakkaudentäyteinen päivä!

Häähakemistossa juuri nyt

JUHLATILAT

06.01.2026

Perinteinen, moderni, hulppea tai vähäeleinen - valinta on teidän! Löydä omaan budjettiinne ja mieltymyksiinne sopiva hääjuhlatila hakemistostamme!

HÄÄPARILLE

04.01.2026

Kaikkea upeaa hääparille puvuista ja kauneimmista sormuksista unelmien hääutoihin, kauneuspalveluihin ja häämatkaan!

HÄÄJUHLAAN

03.01.2026

Kaikkea ihanaa juhlapaikalle: kukkia, somisteita, astioita, telttoja, kalusteita, liinoja, askartelutarvikkeita, ohjelmaa ja musiikkia, valokuvaajia sekä juhlasuunnittelupalvelua hääjuhlaanne!

POLTTARIT 

02.01.2026

Polttareissa ei tule tekemisen puutetta, kun tutustutte ajan kanssa seuraaviin polttareihin panostaviin yrityksiin, ja valitsette sieltä teille sopivat polttariohjelmat.

Tällä lomakkeella voit ilmoittaa yrityksesi muhkeaan Häähakemistoon, josta löytyy satoja Suomessa toimivia juhla-alan yrityksiä, tai tilata muita mainospaketteja yhdessä sovitulla spekseillä sekä tiedustella eri mahdollisuuksia mainontaan.