JUHLATILAT
Perinteinen, moderni, hulppea tai vähäeleinen - valinta on teidän! Löydä omaan budjettiinne ja mieltymyksiinne sopiva hääjuhlatila hakemistostamme!
Tiia ja Jussi, 12.7.2025, Orivesi
Tavattiin Jussin kanssa meidän yhteisten ystävien kautta kesällä 2015. Jussi ihastui heti minuun, mutta itselläni tunteiden heräämiseen meni hieman aikaa. Oltiin Jussin kanssa hyviä ystäviä melkein vuoden ajan ja vihdoin maaliskuussa 2016 mullakin alkoi tulemaan tunteita Jussia kohtaan. Pikkuhiljaa molemmilla ihastuminen muuttui rakkaudeksi ja vappuna 2016 sovittiin, että alamme seurustelemaan. Oon maailman onnellisin siitä, että munkin tunteet heräsivät alkukankeuden jälkeen, koska en vois itselleni parempaa miestä toivoa! Meillä on niin ihanaa yhdessä ja osataan nauttia niin arjesta kuin juhlasta yhdessä ja uskon, että tuo alun ystävyys loi täydellisen pohjan meidän suhteelle. Yhteen me muutettiin lokakuussa 2016 ja kihloihin mentiin viime vuonna vähän ennen meidän 8 vuosipäivää. Nyt vappuna meille tuleekin sitten jo 9 vuotta yhdessä.
Meidät vihitään Längelmäen kirkossa Orivedellä ja meidän upeana juhlapaikkana toimii AaltoSahan juhlahuvila. Olen itse unelmoinut AaltoSahasta meidän hääpaikkana jo pidempään ja ihanaa, että se haave toteutuu nyt!
Noin 10 000 e, toivottavasti ei menisi hirmuisesti yli tuosta.
Teemaväreinä meillä on kulta, beige, valkoinen ja lila. Kukituksessa käytössä paljon erilaisia kuivaheiniä.
Vadelma ja valkosuklaa
Meidän häissä on buffet, johon saatiin suunnitella kaikki ruuat itse. Vielä en halua paljastaa mitä kaikkea herkkua sieltä löytyy. Juomia meillä vieraat voivat nauttia heti siitä saakka, kun he saapuvat juhlapaikalle. Juomina meillä on alkumaljat, mietoja alkoholijuomia, väkeviä, viiniä ja kahviavecit. Ja totta kai huomioidaan hyvin myös he, jotka eivät alkoholia juo!
En halua sitäkään vielä paljastaa, mutta pikku vinkkinä voin sanoa, että se liittyy yhteen ikoniseen TV-sarjaan.
Melkein kaikki! Olen huomannut, että rakastan häiden suunnittelua tosi paljon! Rakastan sitä, kun saan työpäivän jälkeen kääriytyä vilttiin ja hengata vaan sohvalla ja suunnitella häitä. On ollut myös ihana puuhata kaikkia suunnittelujuttuja yhdessä Jussin kanssa ja yhdistää molempien ideoita.
Ehkä se, kun ei voi säilytystilan rajallisuuden takia hankkia kaikkia koristeita yms heti!
Aloitin suunnittelun aika rytinällä, jonka johdosta minulla ei varmaan muuta ekaan kuukauteen päässä liikkunutkaan kuin tulevat häät! Toki ei sekään toisaalta ollut yhtään huono asia, sillä suunnittelumatkamme ei ole läheskään, niin pitkä kuin monilla muilla pareilla on. Meillä nimittäin oli siitä päivästä, kun päätimme mennä naimisiin hääpäiväämme vain noin 10 kk aikaa.
Varmaankin somisteita, joita vuokraamme runsain mitoin häihin. Onneksi näitäkin listoja saa vielä muokata tarvittaessa.
Enpä juurikaan missään, paitsi luultavasti tulenkin haluamaan erilaisen hääkampauksen, kun aiemmin päätin.
1. Suunnitelkaa ja tehkää paljon asioita yhdessä puolison kanssa, se on hauskaa ja siitä jää kivoja muistoja.
2. Tehkää tarkkoja listoja, mitä kaikkea tarvitsette ja merkatkaa niihin aina, kun saatte jotakin hankittua tai päätettyä. Tällöin pysyy hyvin kartalla siitä mitä vielä tarvitaan ja itseäni ainakin motivoi, kun näkee kuinka paljon on jo hankittu eri asioita. Sillä ainakin meillä esimerkiksi somisteiden/ muiden hankittavien tavaroiden lista on toooosi pitkä!
3. Kannattaa aloittaa häihin säästäminen jo hyvissä ajoin, ettei käy niin kuin esimerkiksi meillä, että pitäisi tässä 10 kk suunnittelumatkan aikana myös säästää tuo 10 000 e häihin!
Suunnitelkaa yhdessä juuri teidän näköiset häät ja nauttikaa myös itse suunnittelumatkasta, se on iso osa häitä! ♡
Perinteinen, moderni, hulppea tai vähäeleinen - valinta on teidän! Löydä omaan budjettiinne ja mieltymyksiinne sopiva hääjuhlatila hakemistostamme!
Parhaat pitopalvelut, herkullisimmat hääkakut ja kaikkea ihanaa häiden tarjottavaa hääjäätelöstä häämakeisiin!
Kaikkea upeaa hääparille puvuista ja kauneimmista sormuksista unelmien hääutoihin, kauneuspalveluihin ja häämatkaan!
Kaikkea ihanaa juhlapaikalle: kukkia, somisteita, astioita, telttoja, kalusteita, liinoja, askartelutarvikkeita, ohjelmaa ja musiikkia, valokuvaajia sekä juhlasuunnittelupalvelua hääjuhlaanne!
Polttareissa ei tule tekemisen puutetta, kun tutustutte ajan kanssa seuraaviin polttareihin panostaviin yrityksiin, ja valitsette sieltä teille sopivat polttariohjelmat.
Tällä lomakkeella voit ilmoittaa yrityksesi muhkeaan Häähakemistoon, josta löytyy satoja Suomessa toimivia juhla-alan yrityksiä, tai tilata muita mainospaketteja yhdessä sovitulla spekseillä sekä tiedustella eri mahdollisuuksia mainontaan.